10x AFFORDABLE AND LUXURY

 

Minulla on kylpyhuoneessani melko sekalainen seurakunta erilaisia tuotteita, joita käytän ja jotka olen kokenut toimiviksi tuotteiksi. Osa kosmetiikasta on kulkenut mukanani jo vuosia. Hintaskaala on laaja ja minulla on sekä edullisempia että ekslusiivisia tuotteita käytössä. Monet yritykset valmistavat tuotteensa samoilla tehtailla, mutta hinta saattaa vaihdella hyvinkin paljon brändiarvon takia. Kalliissa luksustuotteissa on tietysti monia asioita, jotka vaikuttavat hintaan tunnetun tavaramerkin lisäksi. Näitä ovat muun muassa pitkä tutkimustyö, innovaatiot, laadukkaat materiaalit, harvinaiset luomuraaka-aineet ja käsityö. Esimerkiksi joidenkin hajuvesien nauhat solmitaan yhä käsin kiinni pulloihin.

Meikkeihin en usein laita niin isoa painoarvoa, sillä en kuluta niitä niin paljon. Sen sijaan ihonhoitoon satsaan mielelläni ja tykkään panostaa sellaisiin tuotteisiin, jotka todella toimivat. Usein on niin, että kalliimmassa tuotteessa on tehokkaammat raaka-aineet, jolloin tuotetta ei tarvitse käyttää kerrallaan niin paljon. Tällöin myös tuote säilyy pidempään. Alhaalla listattuna viisi lempituotetta, jotka ovat hinnaltaan huokeampia ja viisi luksustuotetta, joita käytän tällä hetkellä eniten.

 

  • CHANEL – Hydra Beauty nourishing lip care. Tämä tuote tekee ihmeitä huulilleni. Koostumus on voidemainen, eikä jää tahmaiseksi. Käytän huulivoidetta myös ennen nukkumaanmenoa.
  • CHANEL – Le Lift – firming – anti wrinkle skin – recovery sleep mask. Varsinainen pelastus, jos on tullut valvottua myöhään. Kyseessä on elvyttävä yönaamio, jonka vaikutus on tehokas. Ainakin minun mielestäni. Iho on aamulla kimmoisa ja näyttää levänneeltä
  • DERMALOGICA – precleanse balm. Puhdistusbalsamin mukana tulee myös puhdistuskinnas, joka edistää huolellista puhdistusta. Nimenomaan puhdistukinnas tekee puhdisusrituaalista miellyttävän ja tehokkaan. Kasvot saa samalla pienen hieronnan
  • CLARINS – Instant Light Natural lip perfector -huultenhoitotuote sävy 02. Pidän hieman nudesta/persikkaisesta sävystä huulilla. Lämmin persikkainen sävy sopii myös kasvojeni ja silmieni väreihin. Clarinsin huulikiilto on kulkenut mukanani jo lukioajoilta asti
  • YVES SAINT LAURENT – Radiant touch -valokynä 02. Tällä tuotteella peitän tummat silmänalukset ja tasoitan ihoani silmieni alta

 

  • L’ORÉAL – La palette nude -luomiväripaletti. Meikkiarsenaalini ei ole kovin suuri, mutta tämä paletti on ollut hitti. Siinä on kaikki tarvittavat sävyt omiin tarpeisiini
  • LUMENE – True mystic curl -ripsiväri. Ei mikään uutuustuote tämäkään. Ripsissä pitää olla volyymia ja sitä tämä ripsiväri antaa. Harja on just hyvä ja taipuisa. Tiesittekö muuten että ripsivärin elinaika on noin 3-6 kk avaamisen jälkeen
  • LUMENE – Nutri-recharging kosteusvoide uudesta Harmonia -sarjasta. Ihoni on pintakuiva ja talveksi siirrynkin voiteisiin, jotka kosteuttaa ja ravitsee ihoa kunnolla. Tämä voide tuntuu hyvältä, kuten Lumenen muutkin kosteusvoiteet ovat aina tuntuneet. Kannattaa muutenkin tutustua tähän uuteen Harmonia -sarjaan, jos ei se vielä ole tuttu teille
  • L’ORÉAL BALMAIN – huulipuna sävy: confession. Tämä huulipuna sopii arkeen ja juhlaan. Hieman persikkainen vivahde tulee tästäkin huulituotteesta. Huulipuna on mattapintainen, joten tykkään laittaa siihen päälle vielä joko huulivoidetta tai kiiltoa, jotta huulista tulee herkullisemmat.
  • BO-HO GREEN – kulmakynä sävy 302. Ruohonjuuri myy kyseistä luonnonkosmetiikka -sarjaa. Bongasin kulmakynän kolme vuotta sitten, eikä parempaa ole vielä tullut vastaan. Tässä kynässä on täydellinen sävy. Muotoilen ja harjaan tummat kulmani kevyesti

 

Mitä piditte tästä postauksesta? Minkälaiset kosmettiikkapostaukset teitä kiinnostaa? Huomenna olen kuvaamassa päivä/juhlameikki videon instagramin puolelle. Kiinnostaisiko teitä nähdä/kuulla tämän kauden juhlameikki trendeistä? Kertokaa minulle!!

xx Didem

30 Responses

  1. Voi muru miten kehno tuuri! ❤️ Mun familylla kävi muutama vuosi takaperin vähän saman tyylinen juttu. Finski lakkoili silloin ja meidän suorat lennot Thaimaahan vaihdettiin välilennolla Lontoon kautta Thaikkulaan. Kaikki sujui hienosti Lontooseen asti, kunnes siellä todettiin, että isäni passi ei ole riittävän kauan voimassa. Lontooseen se siis riitti, mutta ei Aasiaan. Jos meillä ei olis ollu välilentoa niinkuin ei pitänytkään, olisi Suomen puolella asia huomattu ajoissa ja saatu pikapassi. No lennettiin äitini ja veljien kanssa Thaimaahan ja isä tuli päivän perässä. Mutta muutamat kyyneleet vuodatettiin Lontoon päässä. Ihanaa lomaa ja päivitä paljon asu kuvia auringossa. Olen lähdössä Thaikkulaan taas joulukuun alussa perinteisesti ☺️

    1. No mullakin kävi tuuri, että hoksasin mennä virkailijalle, muuten mut olis käännytetty Lontoossa takaisin Suomeen ? Koska siis Lontoon liput saatiin ja laukku tagit myös suoraan Jenkkeihin, niin olisin voinut ajatella, että jatkolennon liput tulee sit vasta Lontoossa .

      Nojoo, mut täällä nyt ollaan ja ihanaa on ❤️? En ole koskaan käynyt Thaimaassa ? Malesiassa kylläkin muutaman kerran. Onneksi pääset pian lämpöön rentoutumaan ☀️

  2. Voi mikä tuuri! Saitko mitään hyvitystä vai menikö rahat ihan hukkaan ekalta lennolta?? Voisitko esitellä spanissa vielä lentoasusi? Olis myös kiva tietää sinun “täydellisen matkalaukun” sisältö ❤️ Super lomaa!!

    1. Rahat meni kyllä ihan hukkaan.. :/

      Esittelen lentoasuni, kun siitä ollut nyt niin paljon kysynytää. 

      KIITOS <3

  3. Hei, saako kysyä mikä viisumi sulla on USAan? Ajattelin että matkustat ESTAlla.

  4. Ihana, että pääsitte kuitenkin hyvin perille<3 Tosi kurjaa tuuria! Onko teillä millaiset viisumit tai Estahan on vain sähköinen, mutta teillä taitaa olla toisenlaiset:)? Saanko kysyä vielä minkä pituinen ja painoinen olet, kun näytät niin sopusuhtaiselta:)? Olen vasta alkanut lukea blogiasia (joka on tosi kiva) ja mietin, että lomailetko Losissa vai asutko siellä, onko teillä oma koti siellä tms. :)? Ihanaa aikaa sinne aurinkoon!

    1. Heippa Jenni <3

      Olen 168 cm ja 48 kg.

      Tervetuloa tänne blogiin. Lomaillaan täällä (lyhyempi talvi) 🙂 Meillä on Air bnb kämppä, joka on ihana. Hyvin skandi tyylinen. En niin diggaa tummasta ja mahtipontisesta jenkkityylistä. Meillä on tänne 10 vuoden viisumi. 

      Toivottavasti viihdyt täällä. Meillä alkaa täällä päivä vasta 😀 

      Kauniita unia sinne xx

  5. Voi ei!! 🙁 onneks pääsitte perille!
    Ja voisitko välillä myös snappailla lomalta? Itse kun en instagramiin ole halunnut liittyä, niin ei ole mahdollisuutta seurata…. juttujasi on kuitenkin kiva seurailla niin tällaista pientä lukija palautetta/toiveita 🙂

  6. Voi että, todella ikävää. Tiedän niin fiiliksesi <3 🙁 Kerran myös heräsin alle 2 tuntia ennen lennon lähtöä! Onneksi kerkesin kuitenkin lennolle, mutta oli se semmosta kaahaamista kanssa lentokentälle! Toisella kertaa myöhästyin kokonaan koneesta vaikka tulin lähtöportille alle minsa sen jälkeen kun ovet oli sulkeutuneet. Siellä vaan todettiin että ovia ei enää voida avata, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää.. Oli se semmosta kyynelten vuodattamista kanssa.. Onneksi sä kuitenkin pääsit lopuksi perille rakkaasi luo<3 Ps. Voisitko tehdä jonkun postauksen matkustamisesta, justiinsa matkustusasusta kuvineen yms plus vinkeistä mitä kannattaa ottaa matkalle mukaan? Olen pian kans itse taas lähdössä reissuun 🙂 Ihanaa lomaa teille sinne!

    1. Mua jotenkin nauratti tää kommentti ❤️ Ihana ☺️
      Matkustusasu postausta on toivottu niin paljon, että pitää jollain tapaa toteuttaa se. ?

  7. Sullahan kävi hienosti. Monilla olis matka pysähtyny siihen kun ei rahat riitä uuteen lentolippuun.

  8. Hei. Loppu hyvin kaikki hyvin 🙂 Minäkin mietin, että mikä viisumi? Estallahan saa olla sen 3kk ilman viisumia. Ellei sulla sit jotain työviisumia tmv ole. Nauttikaa lomasta ja ajasta siellä :)Mä niin nautin näistä mahtavista lumimaisemista täällä .

    1. Just näin ☺️ Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
      Valkoinen lumimaisema on myös kaunista. Tällä hetkellä nautin kyllä kovasti ❤️ Kiitos ?

  9. Ihanaa reissua rakkaan luokse<3 nauttikaa! Itsekin sain vihdoin ja viimein poikaystäväni viime viikonlopuksi Suomeen vaikka SAS vähän matkaa hankaloittikin

  10. En kylla ihan ymmarra tata viisumi asiaa. Totta toki jenkkeihin tarvitsee viisumin jos menee yksityiskoneella tai on siella toissa, mutta EU kansalaisena riittaa ESTA joka haetaan hetkessa netista. Jos syysta tai toisesta on viisumi niin kylla ESTA:a voi silti hakea. Mutta paasitte perille ja se on tarkeinta.

    1. Meillä on 10 vuoden viisumi Jenkkeihin. Meillä on myös one way ticke tänne, kun ei osattu päättää takaisintulo päivää ja one way ticketillä ei voi mennä estalla.

      xx

  11. Hyvä, että pääsitte perille! Mutta tosiaankin miksi viisumi, ja vielä lapsella? Et kai aio jäädä sinne ja jättää meitä yli 90 päiväksi?

    1. Ihana. En aio jäädä ja jättää ❤️ Kunhan nyt hetkeksi vain pitkää talvea pakoon. Vielä voi vaan lähtee, kun Luca ei ole koulussa.
      Joo miehelläni, minulla ja Lucalla on 10 vuoden viisumi.

  12. Ajatko Jenkkilässä autoa muuten? Ja ovatko miehesi laspet siellä kans nyt teiän kanssa? ❤️

    1. Lapset ovat täällä. Ollaan just menossa hakee poikia koulusta. Viimeksi ajoin kyllä, mutta tällä reissulla en vielä ole ajanut ?? varmasti ajan..muuten olen kokonaan muiden varassa ???

  13. Minä Jenkeissä asuneena mietin, miten olet saanut sinne 10 vuoden viisumin ? Miehesi tilanteen vielä jotenkin ymmärrän. Kun ette ole edes naimisissa…

    1. Eihän viisumin saamisessa ole mitään kummallista, koska turistiviisumeitakin on olemassa 10 vuoden. Kaikki eivät voi esim. saada Estaa, jos on vaikka käynyt Iranissa lomalla, joten sen jälkeen ainoa vaihtoehto Jenkkeihin pääsemiseksi on anoa B viisumi, joka on 10 vuotta voimassa.

      Nimimerkillä minullakin on sellainen, eikä siinä ole mitään tekemistä naimissa olon kanssa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *