ALET ON TÄÄLLÄ

Kuvat Heikki Salonen
Takki & farkut / Mango
Silkkipaita / Lindex
Kengät / Nelly.com
Laukku / Gucci

 

 

Olen suurinpiirtein asunut Stockalla ennen joulua, joulushoppailujen ja muiden hankintojen vuoksi, jonka takia on kiva lähteä huomenna ihan rennosti yksin kiertelemään kaupungille ilman sen kummempia suunnitelmia. Pysähtyä ehkä lasilliselle jonkun ystävän kanssa. Tykkään kierrellä yksin, mutta en lähde metsästämään tarkoituksella aleja, vaan ainoastaan katsomaan. Alennusmyynneistä harvoin löydän itselleni mitään, mutta ei sitä tietysti koskaan tiedä mihin törmää. En vain ole tarjoushaukka-tyyppinen ihminen, vaan ostan mieluummin vähän vähemmän ja oikeasti sellaista mitä sinä hetkenä tarvitsen. Aleissa on monesti aikamoinen kaaos ja vaatteet ovat sikin sokin kaupassa, jonka takia on vaikea löytää esimerkiksi oikeita kokoja. En myöskään pidä niinkään penkomisesta, vaan suuntaan automaattisesti sinne nurkkaan liikkeessä, johon on jo tuotu uudet mallistot esille. Joskus tosin löytyy juuri se tuote, joka on esimerkiksi ollut täysihintaisena liian kallis, mutta on nyt siirretty alennusrekkiin. Silloin tulee hyvä fiilis siitä, että on tehnyt oikean löydön. Mietin nimittäin viimeisimpiä ale löytöjäni, niin ne ovat just olleet sellaisia kappaleita, joita olen fiilistellyt kauden aikana, mutta päätynyt ostamaan vaatteen, vasta kun se on ollut alessa. En varsinaisesti osta pelkän alennuksen takia, vaan minulle merkitsee muut asiat. Ymmärrän kuitenkin heitä, jotka odottavat ja nauttivat alennusmyyntejä.

Netistä voi tehdä myös hyviä löytöjä ja selailla vaikka aleja sieltä. Tällöin voi välttyä kaaokselta ja surffailla rauhassa. Instagramista tai muista someista voi myös bongata hyviä nettialeja ja eritoten alekoodeja, joilla mielellään supportaa samalla myös somettajia ja kollegoita. Ostan kuitenkin mieluummin täysihintaisena sellaista, jota varmasti käytän, kun alennuksella sellaisia heräteostoksia, joille ei löydy käyttöä. Minulla on sellainen sääntö, että jos edes vähääkään epäröin, niin harkitsen yön yli ennen kuin ostan tuotteen. Välillä voin miettiä parinkymmenen euron paidan ostoa tunnin verran kaupassa. Se tuntuu ehkä hassulta, kun samaan aikaan saatan ostaa monen sadan euron korvakorut toisesta kaupasta. Minulla ei ole ehkä niinkään se hintalappu (tottakai sitäkin mietin), mutta mietin todella tarkkaan, tuleeko minun käytettyä x tuotetta tarpeeksi paljon. Haluanko sitä oikeasti tosi paljon? Esimerkiksi Chanelin kultaiset renkaat, jotka ostin Jenkeissä, niin olen äärimmäisen tyytyväinen niihin, ja nyt jos ostaisin toiset kultaiset renkaat, niin minua saattaisi alkaa ahdistamaan se, että niitä on korulaatikossa enemmän kuin se yksi pari. Tiedättekö mitä tarkoitan?

Kävelin juuri yksi päivä Jumbossa erilaisten liikkeiden ohi, jossa oli paljon uusia tarjouksia, mutta ei houkutellut yhtään mennä katsomaan. Väenpaljous saattaa ahdistaa varsinkin silloin, kun ihmiset ovat ihan transsissa kaikista alennuksista, jotka eivät välttämättä edes ole niin huimia. Joskus pienikin vähennys hinnassa voi hämätä ja saada ihmiset ihan sekaisin. Jos huomenna löytyy jotain ajatonta tai super mageeta niin voin toki ostaa ja lupaan siinä tapauksessa esitellä teille alelöytöni 😉

Onko lukijoissani niin sanottuja alehaukkoja vai välttelettekö alennusmyyntejä kuin ruttoa? Ja olisi myös mielenkiintoista tietää teettekö alelöytöjä enemmän netissä vai kivijaloista?

 

xx Didem

4 Responses

  1. Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *