


Kuvat Sara-Annika Aremo
Jakku / Kappahl (limited edition)
Mekko / H&M (Studio mallistoa)
On ollut todella kiireinen viikko ja kiireet sen kun jatkuu. En valita ollenkaan, mutta halusin vain kertoa, että kiire on ja hyvä niin. Tuntuu, että kaikilla on duunit alkanut aika vauhdikkaasti. Nyt on aamukaffet juotu ja pian lähden viemään Lucaa eskariin ja sieltä jatkan Sharonin luo meikkiin. Tänään kuvaan Angelinan kanssa yhtä isoa kamppista, josta kuulette myöhemmin vielä lisää. Kuvaamiseen menee muutamia tunteja. Jos suinkaan ehditään, niin kuvataan varmaan muutakin matskua. Hei sellainen juttu vielä..Mitä ostaa kahdelle 6 -vuotiaalle tytölle syntymäpäivälahjaksi? Help! Pitäisi tämän päivän aikana keksii jotain 😀 Ja seuraavaksi mennään tämän päivän aiheeseen, joka on pyörinyt jonkun verran mielessäni.
Aloin miettiä yksi päivä omaa cv:täni, jota olen päivittänyt viimeksi vuonna x… Tämä tuli mieleeni, kun systeri muutti Tukholmaan viime viikolla. Hän nimittäin haki useampaan eri työpaikkaan ja olisi päässyt niistä kaikkiin sisään. Ihailen siskoani Deryaa tässä asiassa. Hän on ahkera ja määrätietoinen, ja tiedän sen vievän hänet vielä todella pitkälle. Hänellä on myös mielenkiintoinen ja erottuva cv, joka on nykypäivänä tärkeä asia työnhaussa. En ole tosiaan itse miettinyt paljoakaan työn hakemista, kun minusta tuli täyspäiväinen bloggaaja. Olen kuitenkin sitä mieltä, että cv olisi hyvä päivittää, ja harkita myös videohakemuksen tekemistä. Monet firmat saattavat vaatia nykyään videon tekemistä ja aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa. Videossa kannattaa olla mahdollisimman luonnollinen oma itsensä ja näyttää valovoimaisuutensa. Myös sellaiset kanavat kuin esimerkiksi LinkedIn toimii hyvin yleisenä kanavana markkinoida omaa osaamistaan. Itselläni ei sitä vielä ole, mutta se on mun to do -listalla!
Rekrytointiprosessi on nykyään todella pitkä. Olen kuullut, että joihinkin hakuihin liittyy jopa ennakkotehtäviä haastattelun lisäksi. Hakijoita on paljon ja mielenkiintoiset työtehtävät ovat harvassa, joten siksi haku on monimutkaistunut. Suurin osa hakemisesta tapahtuu netissä esimerkiksi täyttämällä kaavakkeen, joka lisää haastetta erottua muista. Erottuminen sekä aktiivisuus työpaikan suuntaan kannattaa. Voi esimerkiksi soittaa perään tai mennä paikan päälle. Oma some on myös hyvä pitää aktiivisena ja tuoda sitä jollain tavalla esiin työnhaussa. Uskokaa tai älkää, mutta someosaamisella on tänä päivänä todella iso merkitys mitä tulee työpaikan saamiseen. Lähes kaikissa ammateissa tarvitaan hyvää someluku- ja jopa editointitaitoja. Pelkkä Office-ohjelman handlaaminen ei välttämättä tänä päivänä riitä.
Jos itse olisin pomo, valitsisin työpaikkaani sellaisia ihmisiä, joilla on ennenkaikkea hyvä asenne työntekoon. Oppiminen tulee työnteon kautta, mutta toisen luonnetta ei voi muuttaa. Sillä on iso merkitys, jos synkkaa, ja tätä ei voi tietää kuin haastattelun kautta. Haastatteluun kannattaa valmistautua ottamalla selvää yrityksestä ja positiosta, johon on hakemassa. Kannattaa kertoa mitä uutta ja merkittävää voi työpaikalle tuoda ja miten olla niin sanotusti hyödyksi. Hakijan pitää vain yksinkertaisesti olla niin vastustamaton, ettei hänelle voi sanoa ei ? Ei kannata liikaa miettiä opiskelutaustaa, koska ensisijaisesti työntekijöiksi kaivataan niitä hyviä tyyppejä. Jos kemiat kohtaa ja on tarpeeksi pätevyyttä tehtävään, saa paikan varmasti isolla todennäköisyydellä. Nykyään on paljon luovia aloja, joihin voi päästä pelkällä elämänkoululla eikä akateemista koulutusta välttämättä tarvitse. Se pitää kompensoida erottumalla muista positiivisesti. Asenne ratkaisee!
Ihanaa päivää!
Kuvat
30 Responses
Voi muru miten kehno tuuri! ❤️ Mun familylla kävi muutama vuosi takaperin vähän saman tyylinen juttu. Finski lakkoili silloin ja meidän suorat lennot Thaimaahan vaihdettiin välilennolla Lontoon kautta Thaikkulaan. Kaikki sujui hienosti Lontooseen asti, kunnes siellä todettiin, että isäni passi ei ole riittävän kauan voimassa. Lontooseen se siis riitti, mutta ei Aasiaan. Jos meillä ei olis ollu välilentoa niinkuin ei pitänytkään, olisi Suomen puolella asia huomattu ajoissa ja saatu pikapassi. No lennettiin äitini ja veljien kanssa Thaimaahan ja isä tuli päivän perässä. Mutta muutamat kyyneleet vuodatettiin Lontoon päässä. Ihanaa lomaa ja päivitä paljon asu kuvia auringossa. Olen lähdössä Thaikkulaan taas joulukuun alussa perinteisesti ☺️
No mullakin kävi tuuri, että hoksasin mennä virkailijalle, muuten mut olis käännytetty Lontoossa takaisin Suomeen ? Koska siis Lontoon liput saatiin ja laukku tagit myös suoraan Jenkkeihin, niin olisin voinut ajatella, että jatkolennon liput tulee sit vasta Lontoossa .
Nojoo, mut täällä nyt ollaan ja ihanaa on ❤️? En ole koskaan käynyt Thaimaassa ? Malesiassa kylläkin muutaman kerran. Onneksi pääset pian lämpöön rentoutumaan ☀️
Voi mikä tuuri! Saitko mitään hyvitystä vai menikö rahat ihan hukkaan ekalta lennolta?? Voisitko esitellä spanissa vielä lentoasusi? Olis myös kiva tietää sinun “täydellisen matkalaukun” sisältö ❤️ Super lomaa!!
Rahat meni kyllä ihan hukkaan.. :/
Esittelen lentoasuni, kun siitä ollut nyt niin paljon kysynytää.
KIITOS <3
Hei, saako kysyä mikä viisumi sulla on USAan? Ajattelin että matkustat ESTAlla.
Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
Ihana, että pääsitte kuitenkin hyvin perille<3 Tosi kurjaa tuuria! Onko teillä millaiset viisumit tai Estahan on vain sähköinen, mutta teillä taitaa olla toisenlaiset:)? Saanko kysyä vielä minkä pituinen ja painoinen olet, kun näytät niin sopusuhtaiselta:)? Olen vasta alkanut lukea blogiasia (joka on tosi kiva) ja mietin, että lomailetko Losissa vai asutko siellä, onko teillä oma koti siellä tms. :)? Ihanaa aikaa sinne aurinkoon!
Heippa Jenni <3
Olen 168 cm ja 48 kg.
Tervetuloa tänne blogiin. Lomaillaan täällä (lyhyempi talvi) 🙂 Meillä on Air bnb kämppä, joka on ihana. Hyvin skandi tyylinen. En niin diggaa tummasta ja mahtipontisesta jenkkityylistä. Meillä on tänne 10 vuoden viisumi.
Toivottavasti viihdyt täällä. Meillä alkaa täällä päivä vasta 😀
Kauniita unia sinne xx
Kauan viivytte reissulanne?
Katsotaan 🙂
Voi ei!! 🙁 onneks pääsitte perille!
Ja voisitko välillä myös snappailla lomalta? Itse kun en instagramiin ole halunnut liittyä, niin ei ole mahdollisuutta seurata…. juttujasi on kuitenkin kiva seurailla niin tällaista pientä lukija palautetta/toiveita 🙂
Toiveesi on kuultu <3
Ehkä mä vaan pysyttelen molemmissa 😀
Voi että, todella ikävää. Tiedän niin fiiliksesi <3 🙁 Kerran myös heräsin alle 2 tuntia ennen lennon lähtöä! Onneksi kerkesin kuitenkin lennolle, mutta oli se semmosta kaahaamista kanssa lentokentälle! Toisella kertaa myöhästyin kokonaan koneesta vaikka tulin lähtöportille alle minsa sen jälkeen kun ovet oli sulkeutuneet. Siellä vaan todettiin että ovia ei enää voida avata, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää.. Oli se semmosta kyynelten vuodattamista kanssa.. Onneksi sä kuitenkin pääsit lopuksi perille rakkaasi luo<3 Ps. Voisitko tehdä jonkun postauksen matkustamisesta, justiinsa matkustusasusta kuvineen yms plus vinkeistä mitä kannattaa ottaa matkalle mukaan? Olen pian kans itse taas lähdössä reissuun 🙂 Ihanaa lomaa teille sinne!
Mua jotenkin nauratti tää kommentti ❤️ Ihana ☺️
Matkustusasu postausta on toivottu niin paljon, että pitää jollain tapaa toteuttaa se. ?
Sullahan kävi hienosti. Monilla olis matka pysähtyny siihen kun ei rahat riitä uuteen lentolippuun.
Totta, mietin ihan samaa ❤️
Luottokortit on onneksi lähes kaikilla 🙂
Hei. Loppu hyvin kaikki hyvin 🙂 Minäkin mietin, että mikä viisumi? Estallahan saa olla sen 3kk ilman viisumia. Ellei sulla sit jotain työviisumia tmv ole. Nauttikaa lomasta ja ajasta siellä :)Mä niin nautin näistä mahtavista lumimaisemista täällä .
Just näin ☺️ Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
Valkoinen lumimaisema on myös kaunista. Tällä hetkellä nautin kyllä kovasti ❤️ Kiitos ?
Ihanaa reissua rakkaan luokse<3 nauttikaa! Itsekin sain vihdoin ja viimein poikaystäväni viime viikonlopuksi Suomeen vaikka SAS vähän matkaa hankaloittikin
Ihanaa Suvi ❤️ Nauttikaa tekin!!
En kylla ihan ymmarra tata viisumi asiaa. Totta toki jenkkeihin tarvitsee viisumin jos menee yksityiskoneella tai on siella toissa, mutta EU kansalaisena riittaa ESTA joka haetaan hetkessa netista. Jos syysta tai toisesta on viisumi niin kylla ESTA:a voi silti hakea. Mutta paasitte perille ja se on tarkeinta.
Meillä on 10 vuoden viisumi Jenkkeihin. Meillä on myös one way ticke tänne, kun ei osattu päättää takaisintulo päivää ja one way ticketillä ei voi mennä estalla.
xx
Hyvä, että pääsitte perille! Mutta tosiaankin miksi viisumi, ja vielä lapsella? Et kai aio jäädä sinne ja jättää meitä yli 90 päiväksi?
Ihana. En aio jäädä ja jättää ❤️ Kunhan nyt hetkeksi vain pitkää talvea pakoon. Vielä voi vaan lähtee, kun Luca ei ole koulussa.
Joo miehelläni, minulla ja Lucalla on 10 vuoden viisumi.
Ajatko Jenkkilässä autoa muuten? Ja ovatko miehesi laspet siellä kans nyt teiän kanssa? ❤️
Lapset ovat täällä. Ollaan just menossa hakee poikia koulusta. Viimeksi ajoin kyllä, mutta tällä reissulla en vielä ole ajanut ?? varmasti ajan..muuten olen kokonaan muiden varassa ???
Minä Jenkeissä asuneena mietin, miten olet saanut sinne 10 vuoden viisumin ? Miehesi tilanteen vielä jotenkin ymmärrän. Kun ette ole edes naimisissa…
Mitähän tähän nyt voisi vastata…? Meillä nyt vaan on. Haettiin ja saatiin.
Eihän viisumin saamisessa ole mitään kummallista, koska turistiviisumeitakin on olemassa 10 vuoden. Kaikki eivät voi esim. saada Estaa, jos on vaikka käynyt Iranissa lomalla, joten sen jälkeen ainoa vaihtoehto Jenkkeihin pääsemiseksi on anoa B viisumi, joka on 10 vuotta voimassa.
Nimimerkillä minullakin on sellainen, eikä siinä ole mitään tekemistä naimissa olon kanssa.