











KUVAT EMILIA SINKKONEN
Sain tällä viikolla kunnian vierailla Vero Modan kanssa upealla Bestsellerin pääkonttorilla Tanskassa ja tutustua tulevaan Naistenpäivän kampanjaan, joka toteutetaan jo toista vuotta yhdessä Flora Nilotica by Caio:n kanssa. Caio perustettiin vuonna 2015 kun kaksi naista, Semine Lykke Brorson ja Suzanna Haarbosch, tapasivat sattumalta Ugandassa. He halusivat lisätä Pohjois-Ugandan yrittäjänaisten näkyvyyttä sekä tuloja, jotka kasvattivat Shea-pähkinöitä luoden niistä Sheavoita ihonhoitoon. Naiset yhdistivät voimansa ja näin syntyi Flora Nilotica by Caio.
Naistenpäivän kunniaksi Vero Moda julkaisee pienen malliston luomupuuvillasta valmistettuja t-paitoja sekä huppareita tukeakseen naisten saavutuksia ja vahvuutta. Vero Moda haluaa tukea Ugandalaisten naisten yrittäjyyttä sekä mahdollisuuksia menestykseen ja sitä kautta parempaan elämään. Vero Modan Naistenpäivän kampanjan t-paidoista sekä huppareista saatu tuotto menee kokonaan Flora Nilotica by Caio:lle.
Vuonna 2018 samainen projekti toteutettiin ensimmäisen kerran, jolloin Vero Moda mahdollisti jopa 2000 Ugandalaiselle naiselle oman liiketoiminnan kehittämismahdollisuuksia erittäin menestyksekkäästi. Tänä vuonna pyritään vieläkin parempaan tulokseen.
KUVAT
4 Responses
Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??
Kiitos Iina <3 Mun pitää checkaa malli sulle himassa.
Moi! Ihana tyyli <3 Mikä leviksen farkkumalli on kyseessä?
Sä olet kyllä niin täydellinen tyyli-inspis! Ihana asu.