EPÄONNISTUNUT PÄIVÄNASU

Tähän päivään saakka nämä kuvat ovat viihtyneet draft kansiossa. Muistan päivän kun mulla oli kyseinen asu päällä ja olin ihan fileis siitä että nyt on napakymppi setti 😀

 

En ole halunnut julkaista näitä koska jotenkin joka kerta kun olin julkaisemassa kuvat niin tuli olo että ei tää kyl ihan toimi tää mun asu. Joku mättää, en tiedä onko noi saappaat vähän oudot ton collegen kanssa? Tai toi huivi ja laukku ei vaan toimi yhdessä. Niinpä ajattelin että julkaisen epäonnistuneen päivänasun teille 🙂 Faktahan on se että vaikka kuinka osaa yhdistellä värejä ja vaatteita, niin kyl niitä mokiakin tulee tehtyä ja PALJON.

Tämä asu oli itselleni vähän riskivalinta, koska asussa on paljon elementtejä joita en luonnollisesti yhdistelisi keskenään. Varmasti siitä johtuen tämä ei miellytä omaa silmääni enää. Asun tähdenlento oli siis aika lyhyt mun elämässä 🙂 Jotenkin mun mieleeni tässä outfitissä tapahtuu liikaa, vai mitä mieltä te olette?

Olen tänään tosi hyvällä tuulella. Johtuu varmaan siitä että olin salilla pitkästä aikaa. Kunnon hikitreenit. Kun hain Lucan lapsiparkista niin tädit kertoi että Luca oli itse kertonut pissahätänsä ja käynyt pöntöllä. Meillä jäi päivävaippa nyt kokonaan pois. Ja tänään ensimmäistä kertaa jätin Lucan ilman vaippaa sinne hoitopaikkaan. Kotona Luca on hengaillut jo jonkin aikaa ilman vaippaa.  Luca sai joululahjaks isojen poikien Tommy Hilfigerin boxerit ja niitä nyt sitten opetellaan käyttämään.

xx

Kuvat/Saara Hirn Stöckli

College/ZARA, Huivi/Burberry, Saappaat/Gucci, Laukku/Dolce&Gabbana

 

15 Responses

  1. Hei Didem. Ehkä ongelma on se, että collegea lukuunottamatta koko muu asu on tosi tyylikäs. College on ihan kiva, mutta ehkä enemmän oloasuksi kotiin.

  2. En jaksa nyt loggaa sisään puhelimella, mutta siis huivi, se on ehkä liian jotenkin ryhdikäs tms tohon asuun. Muuten toimii! Itse tykkään paljon yhdistellä jotain naisellista ja sit rentoa paitaa sai hametta.

  3. Siistiä, että uskallat laittaa myös näitä “ei niin onnistuneita” asuja. 🙂
    Minun silmään tökkää tuon huivin ja laukun ristiriita. Ja ehkä enemmän volyymiä yläosaan? Olisiko asun pelastanut iso muhkea yksivärinen musta huivi?

  4. Onnistuneita kuvia kuitenkin! sulla on upea tyyli ja ihana blogi! Voisitko vinkata jotain muokkausohjelmia tai millä yleensä muokkaat kuvasi?

  5. Mä rakastan tota laukkua, oon jo kauan ihaillut sitä. On varmaan mun seuraava laukku unelma:) Voisitko kertoo, että mikä koko tuo on? Joku medium..? Oon katellut nettisivulta, et sitä on monta eri kokoa.

  6. Ei jotenkin toimi tuo ruutu/leopardi yhdistelmä. Kuvista päätellen huivia on käytetty nimenomaan asusteena eikä “lämmikkeenä” joten sen olisi yhtä hyvin voinut jättää pois. Olen joskus aiemminkin kommentoinut collegea rumaksi ja sorry vaan mutta olen edelleen sitä mieltä. 🙂

    1. Moi Didem! Kengät on vähän liian pitkät ton paidan kanssa ja laukku ei vaan toimi. <3 U

  7. En tunne sua ihmisenä, koskaan tavannut sua livenä, en oo lukenut kaikkia kirjoituksiasi. En usko, että moni lukija sua tuntee ihan kunnol. Mutta vähä väliä katsellu nopeasti sun postauksia ja kuvia. Täytyy myöntää että oot mielenkiintoinen, omaperäinen tyyppi, well kyllä olet myöskin hyvin kaunis. Pidän siitä että otat kuvia omalla tyylilläsi ja oot usein / miltein aina meikittä.
    🙂 eli plz oo aina oma itsesi , natural!

  8. Asu toimii muuten, mutta kollari on liian iso, vähän liian löysä ja putkä eikä tuo huivi sovi tuon laukun kanssa, siinä ongelmat mun kielest.. Pienennytä mekko ompelijalla, niin se on siinä

  9. Hyviä pointteja kaikilla. Se musta muhkea kaulahuivi voisi olla kyllä ratkaisu 🙂 Myös ne tennarit kävis paremmin kun tollaset sappaat..haha.

  10. Voisitko mahdollisesti kertoa seuraavalla videolla miten itse tykkäät laittaa kaulahuivit / miten laitat ne? 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *