Fifty Shades of ME

Koska olette jakaneet omia mielipiteitänne ja kehittäneet vilkasta keskustelua, haluaisin saada teiltä mielipiteitä seuraavaan skenaarioon nimeltään ROOLILEIKKI!

WELCOME TO MY PLAYROOM!

Jos tilanne olisikin toistepäin. Jos minä naisena olisin tienannut rutkasti rahaa, löytänyt ihannemieheni (jolla olisi ollut opinnot kesken) ja tullut hänelle raskaaksi ja oltais muutettu yhdessä Sveitsiin, jolloin hänen koulu olisi jäänyt kesken, niin kuinka näkisitte asian? Olisiko se ok jos hänen unelmansa olisi vaikka maalata ja soisin hänelle sen mahdollisuuden, aivan kuten hän on minulle suonut bloggaamisen ja unelmieni tavoittelun? Hän saisi elää “ihanne-elämää” sillä tavoin, että pystyisi toteuttamaan unelmaansa minun avullani, olisiko se väärin?

Olisiko hän silloin onneton kun ei tuntisi sitä yhteiskunnallista vastuuta tavallisesta töissä käymisestä? Hänhän kuitenkin saa haastetta maalamisesta, niin kuin minä saan haastetta bloggaamisesta ja ÄITINÄ olemisesta.

Katsoisitteko eri tavalla meidän perhettä? Meidän tilannetta? Minä naisena, jolla olisi se rahallinen valta, käyttäytyisin kuitenkin samalla hoivaavalla tavalla. Saan siitä nautintoa kun pystyn hoivaamaan läheisiäni. Olisin kuitenkin se “alistuva” osapuoli meidän suhteessa. Olisin kuitenkin se joka ensin antaa periksi, se joka tarjoutuu tekemään pieniä asioita kuten aina tarjoutumalla tekemään lounasta yms.  Se on vaan osa minua, se on osa minua joka ruokkii itseäni ja saa minut tuntemaan itseni hyväksi. Se ei mitenkään liity meidän nykyiseen tilanteeseen, eli siihen että mieheni elättää perheemme. 

IN MY PLAYROOM WE PLAY BY MY RULES 😉

 

89 Responses

  1. Mä kyllä kans suosittelen et keskityt vaan niihin asukuviin ja muotibloggaamiseen, jätä syvällisemmät jutut ja sun elämäntilanteesta jauhamiset pois.

    1. Kirjoitankin pääasiassa muodista ja päivän tapahtumista, mutta uskokaa tai älkää, tällä kotiäidillä on myös aatteita ja ajatuksia, mitkä tulevat aina silloin tällöin julki 🙂

      kiitos kuitenkin rakentavasta palautteesta. 🙂

  2. Kirjoittajan ja hänen miehensä välinen työ- ja roolijako on heidän välisensä, hyvä jos toimii heille. Eivätkä he suhteelleen minun tai muidenkaan lukijoiden siunausta tai hyväksyntää tarvitse.

    Yleisellä tasolla jatkuva alistuminen on jännä juttu, vaikka sen kuinka tekisi sydämestään, se ei pitkän päälle tunnu tekevän hyvää kenenkään parisuhteelle. S/M-jutut sitten erikseen, niihin en kommentillani viittaa ja ymmärtääkseni ei viitannut kirjoittajakaan.

    Roolien kääntäminen nurinpäin on siinä mielessä mielenkiintoista, että valitettavan harvan miehen itsetunto kestää pidempään naisen kotitaiteilijan roolia menestyvän, fiksun ja kauniin naisen rinnalla.

  3. Oot rohkea kun jaat mielipiteitä.Kiitos siitä.Kaikkien ei tuukkaan olla samaa mieltä kaikesta.Tälläset blogit kiinnostaa jossa voidaan keskustella aiheesta ku aiheesta.Itekkin oon luonteeltani hoivaava,mutta en ymmärtänyt tota miten se liittyy alistumiseen.Mitä se sun mielestäsi on?

    Koti vaimo/äitiys on ihailtava asia.Yhtä ihailtavaa on myös toisenlaiset valinnat kunhan vaan kumpikin osapuoli on suhteessa tyytyväinen.

    Tykkään blogistasi!<3

  4. Minulle on aivan sama kuka elättää ja ketä, jos parisuhde toimii niin. Luulen että ihmiset pahastuivat sukupuoliroolien tuputtamisesta, kun ei ole nainen eikä mikään jos ei ole kodin hengetär ja palvo/palvele miestään. No, en tiedä mitä tarkoitit, uskon että halusit tahallaan provosoida. Siihen suomalaiset naiset ovat helppo kohde.

  5. Kommenttini ei varsinaisesti liity tähän aiheeseen.
    Aikaisemmassa kirjoituksessa kerroit että luit sosiaalipedagogiikkaa. Se kiinnostaa myös minua. Mutta olen ymmärtänyt että Suomessa ainostaan Kuopion yliopistossa tämä on mahdollista.
    Opiskelitko siellä, vai ulkomailla? Olisin kiinnostunut kuulemaan tästä jotain.
    Kiitos!

  6. No kylläpäs on noussut hirveä paskamyrsky. Täällä ne niiiin sivistyneet, älykkäät ja niiiin koulutetut naiset sitten lukee sun “pinnallisen” ja “tyhjäpään” blogia. Tasapainoisen ihmisen ei mielestäni tarvitse vihamielisesti toisten mielipiteitä kommentoida tai niistä noin paljoa provosoitua, eikä varsinkaan fiksun 😀 sillon osataan kunnioittaa toista, huolimatta siitä että ajattelisi erilailla, tässä tapauksessa perinteisellä tavalla, eikä sillä mitä massa ajattelee ja mitä ihmisille nyt kovasti tuputetaan ja tyrkytetään. “Ajattele näin, tai oot ahdasmielinen sairas paska”. Tää on aikaa kun suvaitsevaiset on niitä suvaitsemattomimpia. Naurettavaa, kieroa, mutta silti niin uskottavaa monille. 🙂 Mutta nojoo, anonyymina on tietysti helppo huudella. Mutta huudelkoot! Pääasia että sä pidät mielipitees, sen mikä susta tuntuu oikeimmalta. Mäkään en ajattele noista kaikista samalla tapaa kuin sinä (tietenkään, ihan normaali asia) mutta en siltikään raivostu noista sun mietteistä ja arvostan sitä hirveesti että sulla on omia ajatuksia. Keep it that way:) Musta on ainakin mielenkiintosta lukea myös sun mietteitä, eikä vaan kauneushömppää vaikka se ihanaa onkin. Oot kyllä inspiroivan vahva, erilainen, erottuva, pysy tuollaisena:) Kaikkea hyvää sulle, oikeesti!

    1. Tä kommentti on just sellanen jonka olisin itse voinut kirjoittaa! Komppaan siis ihan sana sanalta 😀 Toivon kans kaikkea hyvää sulle Didem, oot ihanan inspiroiva ja vahva nainen! xx

  7. Unelmia saa olla ja niitä kuuluukin tavoitella, ja sinulla on ilmeisesti unelmiesi toteutukseen oman näkökulmasi mukaan hyvät eväät. En vaan kykene käsittämään sitä, että jos joku menestyy (sukupuolesta riippumatta), miksi hänen rinnallaan tulisi olla joku joka voi hyötyä menestyksestä ilmaan omaa ponnistelua? Jos itse tekisin suuresti töitä oman menestykseni eteen, en voisi kuvitellakaan elättäväni ketään. Etsisin ehdottomasti ihmisiä, jotka eivät voisi vedota esim. erotilanteessa siihen, että tiedossa on heitteillejättö, koska toinen puoliskoni olisi ollut minusta taloudellisesti riippuvainen. En voi käsittää, miten jollain voi olla niin huono itsesuojeluvaisto, ettei ymmärrä turvata omaa selustaansa tulevaisuuden varalta.

    Itselleni naiseus on sitä, että voin ostaa itse omat sapuskani, vaatteeni ja kustantaa harrastukseni. Voin pitää myös hoivaviettiäni yllä ilman, että antaudun itse rahallisesti hoivattavaksi. Naurahdin aiemman tekstisi kohdalla siitä, kuinka naisten täytyisi saada koulutus kotitöiden ym. tekemiseen. Mielestäni sinun kaltaistesi naisten tulisi saada koulutus siihen, että oppisit ymmärtämään omistamasi rahan alkuperän ja arvon.

    Toivon sinulle kaikkea hyvää, ja myötätuulta purjeisiisi. Ja toivon myös sitä, että saisit sanella jatkossa kirjoituksiasi, jonka joku toinen puolestasi kirjoittaisi.

  8. Moi,
    Vähän siistii! Pakko myöntää että eksyin ekaa kertaa sun blogiin. Tuli heti ikävä teitä molempia ja parasta oli ‘fanien’ ja Fanien kommentit. Lämpesin eniten tähän kommenttipalstaan. Aidompaa viihdettä kuin realitysarjat. Uskaltaisinkohan minäkin arvostella muiden elämää nimimerkin takaa. T. Seppo Korhonen

  9. Huh, onneksi Suomesta löytyy fiksujakin naisia jotka eivät halua (ei tarvitse) elää nyrkin ja hellan välissä.

  10. Didem hanki nyt herran jumala oma elämä, provosoit ihmisiä tahalleen lähettämään paskaa palautetta. me eletään vuotta 2015 silloin koko ihmiskunnan kuuluisi olla tasa-arvoinen, jokaisen tulisi mielestäni elättää itsensä ja turvaamaa oma selusta. Pahin tässä on, että esimerkiksi Intiassa ja Kiinassa on hirveä kohtalo syntyä tytöksi ja se kohtalo johtuu sinun kaltaisten ihmisten ajattelutavasta, koko maailmassa on tällä hetkellä kadonneena yli 200 miljoona tyttöä ja naista osa syynä koska moni ajattelee köyhissä maissa, että tyttö on taakka jonkan elämä pitää antaa hopeisella tarjoittimella niinkuin sinulle, sitten kun ihminen ajattelee noin niin mitä luulet että maissa esim Intiassa ja Kiinassa tapahtuu, MITÄ TAPAHTUU, KERRO MINULLE KUN NOIN FIKSU OLET?. Mene itseesi ja mieti kuinka montaa ihmistä satutat noilla jutuillasi tässä ihan vielä linkki hyvin arvostettuun todella todella surulliseen dokumenttiin siitä kuinka “nainen on taakka” http://www.itsagirlmovie.com

  11. Heh. Oot tosielämän lottovoittaja. Esson baarissa kuhistaan toppatakit päällä kupongit visusti jemmassa “minä en ainakaan haluaisi voittaa” kunnes yksi 50 hengen seurueesta uskaltautuu sanomaan: Minä ainakin haluaisin voittaa ja irtisanoa työpaikan!

    Jos katsoo kuinka jäätävän paljon ämmät kyttää rikkaita miehiä esim helsingin yöelämässä (mistä on myös varmasti paljon kommentoijia), tekee lottoa, ihailee luksuselämäntyyliä.. Näistä kommenteista paistaa yksinomaan huono itsetunto ja heikkous. Toisaalta onko se huonoa itsetuntoa jos on huono: esim keskiverto ulkonäkö ja daiju ss-muija, vai tosiasian prosessoinnista syntyvä krooninen pahanolontunne johon ei voi ottaa kahden tunnin välein pilleriä ja parantua. Toisaalta jos voisi niin parantumisella ja tai samalla tavalla onnen kans syntymiselle ei olis enää mitään arvoa; pitkälti sun ja muiden huipulla olevien hyvä elämä perustuu muiden surkeuteen. Just kätevä kun rumat ja tyhmät naiset kouluttautuu ja antaa mahdollisuuden suomalaisille rikkaille rikastua vielä enemmän kuin aiemmin.

    Kaunista et jollain on munaa puolustaa omia arvoja, niitä jotka tuntuu oikeille. Sun biisi: https://www.youtube.com/watch?v=DhAn_UWsDwA 🙂

    1. Jos katsoo kuinka jäätävän paljon ämmät kyttää rikkaita miehiä esim helsingin yöelämässä (mistä on myös varmasti paljon kommentoijia), tekee lottoa, ihailee luksuselämäntyyli – Didem oli joskus yksi niistä ämmistä kun juoksi vielä Helsingin yöelämässä (Teatterin Vipissä.. vieläkin)

    2. Ja te jotka kelpasitte vaan 20 drinkin jälkeisiks panoiks kuninkaille tai media-alan 10 000e kuussa paskaduuneihin (= ensisijaisesti veronmaksuun ja rikastuttamaan eliittiä) kehutte täällä miten elämä maistuu ja haluatte sen just näin menevän. Valkoinen valhe kun ette pysty parempaan.

    3. ..Sillä erolla teihin et Didem voi valita ihan kenet haluaa ja tehdä ihan mitä haluaa elämässään toisinkuin te. Hänen ei tarvitse korostaa vapautta, itsenäisyyttä ja voimaa kuten te teette, koska teillä sitä ei ole ja hän on Valittu.

    4. Hyvä A,
      On surullista, että assosioit naisten kouluttautumisen rumuuteen ja tyhmyyteen (“kätevä kun rumat ja tyhmät naiset kouluttautuu”). Suosittelen vaikka vierailemaan Helsingin yliopiston lääkiksessä tai Aalto-yliopiston kauppiksella ja varmasti tapaat kymmeniä, satoja erittäin viehättäviä naisia, jotka ovat päättäneet hyödyntää omaa päätään (eivätkä vain alapäätään 🙂 elämässään. Sinä itse ruokit negatiivisuutta muka-puolustavalla ja muka-kannustavalla kommentillasi. Kritiikkiin ei kannata reagoida heittämällä kiviä takaisin.

      Itse en allekirjoita Didemin ajatuksia. Olen nainen, joka haluaa uran ja tienata omat euronsa. Olen nainen, joka motivoituu haastavista työprojekteista. Olen nainen, joka haluaa olla itsenäinen. Mutta tämä ei sulje pois sitä, että olen helvetin hyvä avovaimo, tytär, sisko ja tulevaisuudessa myös erinomainen äiti. Pidän huolta lähimmistäni ja voin menestyä urallani. Parasta kuitenkin on se, että minulla on mies, joka ei vain halua kaunista naista rinnalleen vaan myös tasavertaisen kumppanin. Monet “palkintovaimot” (pahoittelen terminkäyttöä) toteavat usein olevansa miehensä kanssa hyvä tiimi. Mekin olemme avomieheni kanssa. Mutta uskon, että me olemme erinomainen tiimi, koska me olemme molemmat tässä suhteessa vapaaehtoisesti (emme alistuvina osapuolina, pun intended) ja meillä on myös mahdollisuus joka päivä valita haluammeko olla tässä suhteessa. Ja me tahdomme.

      Minä haluan uskoa, että 2010-luvun nainen voi yhdistää uran ja perheen. Se voi olla ajoittain haastavaa, mutta itse koen sen miljoona kertaa palkitsevampana.

    5. Löytyyhän sieltä paljon good but not great 🙂 MMM-hhhmhmhmhhh. Kyl jokainen tietää paikkansa – ei supercellin ukkelit (ellei ole nit- persoona) oli koulutusta tai ei, lähde enää opiskelemaan tai maagiset tytöt (ellei isi pakota, sama syy monilla miespuoleisilla perijöillä joka naamioidaan omaksi valinnaksi). 1 miljoonasta tyyppejä ei vaan kävele hirveästi kummastakaan sukupuolesta vastaan – itse en näe syytä pitää muita laskuissa. Turha verrata jotain 500 000e tilillä tyyppiä miljardööriin tai 1/20 000 tyttöä Didemiin. Lisäks naisessa vaikuttaa karisma ja naisellisuus; jos kiihottuu noista kauppiksen työmyyristä niin huhhei.

    6. Oh dear god.

      Let’s agree to disagree. Karisma ja viehätysvoima on täysin subjektiivisia asioita, kaikille ei toimi samat. 🙂 IMO kasvatuksessa on mennyt kyllä joku pahasti pieleen ellei “perijät” halua itse työskennellä rahan eteen ja kouluttautua.

  12. en nyt ymmärrä vieläkään tällaista lahtiajakoa, joko-tai-
    didem valitettavasti elämässä pitää tehdä myös itseään kehittäviä asioita ja asioita pelkästään itselle. hienoa että miehesi elättää sinua, mutta pyydätkö häneltä rahaa kun tarvitset sitä vähän niinkuin lapsena pyysit vanhemmilta?

  13. Mä luulen, että yksi asia, mikä raivostuttaa ihmisiä, on sanan “alistuva” käyttö. Moni olisi varmaan ajatellut asiasta eri tavalla jos olisit vain sanonut, että sulla on kotiäitinä mahdollisuus toteuttaa itseäsi ja tykkäät hoivata. Alistuminen liitetään niin negatiivisiin asioihin, koska siitä ei koskaan kuulu mitään positiivista. Kotiäitiyttä ei myöskään tunnuta arvostettavan kovin paljoa. En tiedä mistä se johtuu, mutta tuntuu, että kaikilla on lasten saannin jälkeen hirveä kiire töihin. Sitten podetaan syyllisyyttä kun ei ole tarpeeksi aikaa lapsille ja miehelle, ja toivotaan että voisi olla kotona. Tämä on paljon kulttuuristakin kiinni. Suomessa arvostetaan itsenäisyyttä, hyviä tuloksia ja sitä, että jokainen tekee sitä mitä itse haluaa – näkyyhän tämä jo siinä, miten koulussa opetetaan. Sinun elämäntyylissäsi ei ole mitään vikaa niin kauan kun se aidosti tekee kaikki teidät onnelliseksi ja järjestelyt sopivat kaikille osapuolille.

  14. Tyypit on viel niin hermostunu ettei ne pysty edes lukee tätä tekstii saati ajattelemaan 😀

  15. Jos tilanne ois toi niinku kirjotit niin saisit palautetta mitä helvettiä kustannat juopon luuserin elämää (vaikka olis absolutisti) joka ei pysty elättämään itseään tai tee mitään järkevää. Suomi on Eurooppaa takana hyvin monipuolisesti.

    Oletteko kuulleet rakkaudesta? Kaikki tuntuu laskevan parisuhteen jonain hyöty- pelinä. Se kertoo kommentoijista itsestään eikä Sinusta.

  16. Olihan tää toki publicity stuntina ihan omaa luokkaansa. Cosmon “laifstail” plöki jota harva luki ja vielä harvempi näkyy kommentoineen on yhtäkkiä kaikkialla linkitettynä ja päivitykset kerää satoja kommentteja.

    1. Siis huhu niin hyvä PR temppu, tosin ku tän tekstin kohina menee ohi ja ihmiset on saanut purkaa pahan olonsa, niin luulen että tän tytön jutut ei vois vähempää kiinnostaa, My cosmolla on hehkeempia, fiksumpia ja milenkiintoisempia tyyppejä kuin tämä .

  17. Hei Didem! 🙂

    En yllättynyt yhtään näistä kommenteista, suurin osa aivan hirveitä. En ymmärrä, mikseivät ihmiset tajua, että jokainen tavallaan.

    Oli minullakin urahaaveita, on yliopistokoulutus ja hyvä työpaikkakin oli “valmiina”. Sitten tapasin tulevan aviomieheni. (ja tämän sanon vaikkemme ole vielä edes kihloissa, minä olen varma tästä asiasta! ;)) Minulla ei ole enää tarvetta luoda uraa väkisin, mieheni kanssa pystyn todella olla oma itseni. Hän haluaa olla perheen pää ja minä haluan olla hänen vaimonsa. Ja miksi se olisi väärin?

    Minä teen kotonamme oikeastaan kaiken, mies ei osaa suurinta osaa kodinkoneista edes käyttää. Hän ei käske minun tehdä yhtään mitään, ennen hänellä kävi siivoojakin, mutta nykyään minä kyllä siivoan ihan itse (no matkustelemme myös paljon joten aika harvoin kuitenkin). Ja minä nautin siitä; oman kauniin kotini laittamisesta, sisustamisesta ja kokkailusta, välillä opiskelen omaan tahtiini. Mies luo uraa ja on sitä sorttia, että nautii siitä. Tässäpä ikävä lause joka ärsyttää aina joitakin kuulijoita: Mies nauttii siitä että saa elättää minut ja minä nautin siitä että saan olla se nainen jolla on ollut tällainen tuuri! Me olemme miehen kanssa tiimi, meillä on suhteessa omat roolimme ja omat vastuumme. En vaihtaisi päivääkään nykyisestä elämästäni konttorissa istumiseen! Onneksi minulla on varaa valita.

    Sen olen oppinut että muiden valintoja en tuomitse, jokainen järjestelee elämäänsä haluamaansa suuntaan ja se jokaiselle naiselle suotakoon. Minulla on vaihtoehto olla vahva, itsenäinen uranainen, mutta valitsen mieluummin tämän nykyisen roolin. Minä en ole katkera heille joiden elämä on erilainen, enkä sääli heitä, enemmän ihmettelen, että ihmiset tuhlaavat energiaansa olemalla katkeria ihmisille, joiden parisuhde on vain erilainen.

    Kiitos sinulle ihanasta blogista ja inspiroivista asukuvista. Keep up the good work! <3

  18. Sä kysyt nyt mielipidettä eri tilanteeseen. Pidä ne analogisena niin voidaan sitten miettiä. Mutta jos tilanne olisi tasan toisinpäin, että sinä olisit perheen elättäjä, miehesi, eläisi sun siivellä, olisi alistuva, hoivaava, siivoaisi jne, niin uskon, että kommentit olisivat ihan samanlaisia sen suhteen, että miehesi siipeilyä ei katsottaisi hyvällä. Mutta tietenkin yhtälöstä puuttuu se, mikä sinun kohdallasi puuttuu, eli se, että viet naiseutta takaisin 1950-luvulle tai nykypäivän lähi-Itään tms. En haluaisi sinun kaltaista naista tyttäreni vaikutuspiiriin. Yritän opettaa tytölleni, että hän voi hankkia minkä tahansa ammatin, tehdä mitä tahansa juttuja, mennä armeijaan ja toivottavasti hän kohtaa vähemmän sovinismia kuin minä miesvaltaisella alalla ja toivottavasti naisen palkka hänen ollessa aikuinen on sama kuin miehen palkka samasta työstä jne. OPetan, että molemmat kotona tekevät kotitöitä, ei vain naiset jne. Eli tässä mielessä miehesi vastaava siipeily ehkä olisi virkistävämpi tuulahdus, mutta en ymmärrä, miksi kummankaan pitää toisesta hyötyä lähtökohtaisesti.

    Halusit tai et, mutta nämä sinun juttusi kyllä valitettavasti saattaa miehesi aika omituiseen valoon. Mä itse asun kanssa ulkomailla ja tunnen varakkaita perheitä, eikä meiltäkään rahaa puutu. Kaikki Suomessa ja ulkomailla tuntemani perheet toimivat tasa-arvoisesti, ja molemmat tienaavat. Jos eivät sillä hetkellä tienaa niin ainakin mentaliteetti on se, että työelämään palataan mahdollisimman pian. Miehetkin on hyvin tasa-arvoisesti ajattelevia, arvostavat itsenäisiä vaimojaan eikä ne kyllä tykkäis hyvällä, jos vaimo huutelis pitkin nettiä olevansa alistuja ja miehensä arvostavan sitä.

    1. Näinhän se menee. Kun muoti muuttuu nössöt seuraa perässä ettei tulis epämuodikas kuva itsestä. Se et joku on ollut menneessä tai tulevassa ajassa muotia tai tyyli, ei tarkoita millään tavalla et se ois yhtään edistyksellisempää tai edistymättömämpää. Termi nit kuvailee teitä 🙂 varovasti, varmanpäälle, ennen suhteen alkua on jo mietitty erot ja jatkot.. kaikki lasketaan kuka ansaitsee tai tekee mitä, onhan kaikki varmasti tasan. Hyötyykö toi musta? Vai mä siitä, onko tämä oikein? Nit

    2. Ongelmahan tällaisessa elämässä on oikeastaan se, että vain naisen rooli on tässä 50-luvulta. Muuten maailma on mennyt menojaan.

      50-luvulla mies ja nainen oli todellakin se tiimi mistä Sassy tuossa kirjoittikin. Ei ollut eroja, exiä, palkintovaimoja ja niin edespäin. Tosin menestyneillä miehillä oli toki tuolloinkin rakastajattaria ja monissa miesvetoisissa kulttuureissa sitä pidetään edelleen lähes hyväksyttävänä. Ei tarvitse mennä kuin Ranskaan asti niin ihan presidentin tasollekin pidetään rakastajattaria ja päivitetään sitä virallista vaimoakin nuorempaan lähes säännöllisesti. Naisen osa ei myöskään kotirouvana ollut yhtään niin auvoisa kuin luulisi, päihteiden ja lääkkeiden väärinkäyttö oli “kultaisessa häkissä” tylsistymisen varjopuoli monilla. Suurempi ongelma oli toki että tämä elämäntapa ei ollut valinta joten harva sai mitä oikeasti halusi.

      Tässä tapauksessa on niin paljon sellaista (ikäero, paljon entisiä lapsia, tiukasti kuvioissa oleva exä, alttius vaihtaa kumppania) mikä ei ole perinteistä tai 50-luvulta, että pelkään jonkun polttavan näppinsä. Toisaalta nyt kun alkupään kirjoituksia luin niin vaikuttaisi siltä, että riski tiedostetaan ja ex-vaimon kohtalo antaa uskoa siihen ettei tyhjän päälle pudottaisi silti.

    3. Fiksusti tehty PR temppu:)Aiheet joista kukaan ei puhu mutta ajattelee päivittäin, raha ja kauneus. No joo, läpinäkyvää…

  19. Ja siis parasta on nää kommentit joissa sanotaan joko a) “Kyllä nyt ihmiset on kateellisia!” b) “pikkusieluiset provosoituu, ei tasapainoinen ihminen orta nokkiinsa” Noh, ei. Kateuskortti on se heikoin kortti ja kyllä, ihan tasapainoinen ihminen on se joka avaa suunsa (tai kirjoittaa kommentin) kuin kokee jotain kokonaiseen sukupuoleen kohdistuvaa vääryyttä.

  20. Jatkat vain kuopan kaivamista itsellesi. Toivon tosiaan että nämä kaksi viimeistä plöräytystä ovat olleet vain julkisuuden hakemista blogillesi, tosin sekin hieman säälittävää. Tekstit ovat suoraan sanottuna täyttä pa..aa ja kun oikeinkirjoituskin vielä mättää, niin tuote on todella kuraa. Sori. Ihan oikeasti ihmettelen sun ajatusmaailmaa. Ja siis jos tämä blogi on sulle työ ja se mihin haluat panostaa, niin mene vaikka johonkin kirjoituskurssille, jotta tekstisi saisivat hieman parempaa rakennetta ja olisi helpompi ja miellyttävämpi lukuisempaa, kun jatkuvasti ei tarvitsisi ärsyyntyä kielioppivirheistä…

  21. En tuomitse sua, sun ajatuksia tai tapaasi elää. Se on sun oma asia! Mutta toi, että sanot olevasi alistuva, kertoo siitä, että sulla ei oo kauheen korkealla omanarvostuksen tunne, etkä pidä itseäsi kovin arvokkaana. Vaikka et ajattelisi asiaa noin, niin se vaan menee niin! Tai sitten et uskalla olla sitä mitä oikeasti olet..Sinun ei tarvitse pelätä että miehesi dumppaa sinut jos sinäkin sanot ajatuksesi etkä alistu. Minusta on hyvä asia jos nainen on hoivaava, mutta alistuva ei tarvitse olla! Miehelle ei tarvitse olla vaan mieliksi ja alistua aina hänen tahtoonsa, tasapainoisessa parisuhteessa molempien ääni saa kuulua ja molemmat ovat tasa-arvoisessa asemassa. Ja voin sanoa, että miehesikin varmasti tykkäisi, jos et välttämättä olisikaan ‘alistuva’ vaan toisit enemmän esiin luonnettasi:) Olen kuullut, että miehet pitävät enemmän naisista, joilla on ‘luonnetta’, kuin sellaisista joojoo naisista:)Toivon sinulle kaikkea hyvää!:) Toivon, että löydät itsesi<3

  22. Hei Didem! Ihailen suorapuheisuuttasi ja sitä, ettet esitä olevasi muuta kuin olet. Se tekee blogistasi mielenkiintoisen ja TÄYSIN erilaisen verrattuna nykyisiin tusinablogeihin. Jotkut Suomen suosituimmistakin blogeista ovat ihan toistensa kopioita mielipiteineen ja tuotesuositteluineen. Itse olen omalla alalla menestyneen ja omaisuutta saaneen miehen vaimo, kolmen pienen lapsen äiti, itsekin “menestynyt”, jos mitataan tienaamallani rahalla ja koulutuksen määrällä. Olen lääkäri, tällä hetkellä kuitenkin äitiyslomalla. Aiemmin olen mieheni työn vuoksi ollut pitkään kotona, joka toisaalta esti minua toteuttamasta omaa unelmaani, mutta toisaalta nautin siitä ihan hirmuisasti, että sain oleskella kotona, laittaa ruokaa, siivota (minä ihan oikeasti tykkään siitä!), hoitaa lapsia, käydä lounastamassa, shoppailla jne. Toisaalta takaraivossa paukutti koko ajan ajatus, että minun tulisi olla nyt töissä (kuten kaikki Suomessa asuvat ystäväni), olenhan kouluttautunut lääkäriksi ja Suomessa vain nyt kuuluu olla naistenkin töissä. Ulkomailla asia oli toinen. “Kotirouvana” olo oli ihan normaalia ja jokapäiväistä. Naapurissammekin asui 45-vuotias nainen miehensä ja 12-vuotiaiden kaksostyttöjen kanssa ja hän oli edelleen kotona, kävi kaupassa, huolehti kodista jne. vaikka lapset eivät häntä varmastikaan enää samalla tavalla tarvinneet kuin pienemmät.
    Muutimme Suomeen muutama vuosi sitten takaisin ja heti minulle tuli paine mennä töihin. Ihan vain siksi, että Suomessa sellaista kotirouvuutta katsotaan pahalla. Taloudellisesti voisin olla kotona vaikka loppuelämäni. Miehenikin on minulle sanonut, ettei minun tarvitse mennä palkkatöihin ellen halua. Mutta jotenkin koen, että vaikka mielummin olisin lasteni kanssa kotona hamaan tulevaisuuteen, on töihin vain nyt mentävä, koska niin kuuluu Suomessa tehdä. Ihailen kuitenkin Sinua siinä mielessä, että teet omaa juttuasi etkä pyytele sitä anteeksi. Suomessa ollaan niin kateellisia, jos toisella on mahdollisuus johonkin, mihin itsellä ei, että sitten haukutaan ja arvostellaan. Kunpa minäkin pystyisin olemaan välittämättä arvosteluista. Toisaalta pelkään sitten sitä, että “mitä jos jotain sattuu”, että yhtäkkiä menetämmekin rahat enkä ole käynyt pitkään aikaan töissä…tällöin olisin pulassa lasteni kanssa. Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta arvostella perheenne elämäntyyliä tai – tapaa. Olethan itse sanonut, että ymmärrät riskit (esim. että jos tulisi ero tms). En ymmärrä, miten ihmiset jaksavat puuttua toisten asioihin. Olen varma, että jos teille tulisi esim. ero, niin ihmiset olisivat todella vahingoniloisia, jotkut ehkä jopa toivoisivat sitä. Itse en kyllä jaksa sellaista ymmärtää…miten se minua auttaisi, jos Sinulla menisi huonosti??? Elämäni ei sen myötä varmaankaan olisi parempaa.
    Tulipas nyt sekava ja pitkä avautuminen. Halusin vain tsempata Sinua valitsemallasi tiellä 🙂 Vaikka olemmekin varmaan vähän erilaisia, nautin kuitenkin blogisi lukemisesta ja ymmärrän Sinua hyvin. Salaa joskus toivoisin, että uskaltaisin olla kuin Sinä 😀 Mutta tasapainottelen vielä toistaiseksi eri toiveideni kanssa: käyn välillä töissä (koska niin kuuluu tehdä ja toisaalta minulla on kunnianhimoa oman urani suhteen) ja välillä lattemammailen kotona vauvojeni kanssa 😉 (koska se nyt vain on niin ihanaa ja minulla on siihen mahdollisuus).

    1. Jos 45-vuotiaana lääkärisnaisena ei pysty seisomaan valintojensa takana ja sietämään muiden eriäviä mielipiteitä edes oman työssäkäynnin suhteen, voi olla ammatillisestikin vaikeaa.
      Lääkärinä ei voi jatkuvasti miellyttää kaikkia ja usein joutuu tekemään puutteellisen informaation varassa vaikeitakin päätöksiä, joista osa väistämättä osoittautuu jälkikäteen virheellisiksi. (Tuntemani lääkärit kirjoittavat parempaa suomea kuin tämä Marie, mutta voihan olla niin että suomi ei ole hänen äidinkielensä tai työkielensä.)

  23. Yleisesti ottaen on varsin ikävää, että vielä tänä päivänäkin tässä, yhdessä tasa-arvoisimmista maista, ihmiset luokitellaan ja asetetaan erilaiset standardit pienestä pitäen sukupuolen mukaan.

  24. Dear Didem,

    Roolileikki-säännöissäsi ja argumentoinnissa on niin monta johdonmukaisuuden kadottavaa aukkoa, että Christian Greykin olisi kateellinen.

  25. Mielestäni alistuminen ei liity hoivaviettiin mitenkään. Ei myöskään parisuhteeseen, jollei toinen osapuoli uhkailulla ja/tai väkivallalla alista toista taipumaan tahtoonsa ja jäämään huonoon suhteeseen. Sanasta “alistua” tulee mieleen vain orjuus. Outoa että käytät sitä näiden asioiden yhteydessä.

  26. En lähde mitenkään kommentoimaan sinun kohua herättänyttä tekstiä, enkä kritisoimaan sinua, koska selvästi sinä et osaa ilmaista itseäsi oikein, suomen kielellä. Tykkään kovasti blogistasi ja ajatuksista, mutta mikset suomenkielen lisäksi, myös kirjoittaisi tekstisi ruotsinkielellä. Moni ajatuksesi saisi ihan uuden valon. Ja hei, eikö sun siskosi Derya ole ruotsikielen opettaja. Hän varmaan voisi oikolukaista tekstisi.

  27. En kyllä saanut jutun juuresta kiinni. Mitä lie tarkoititkaan tekstilläsi, en sitä ymmärtänyt. Voisit oikoluetuttaa tekstisi vaikka ystävälläsi ennen julkaisia.

  28. Pointsit siitä että sait aikaan näin hyvin keskustelua:D Ihan hyviä pointteja siulla oli molemmissa teksteissä, mutta suurinta osaa varmaan ärsyttää lähinnä juurikin tuo ‘alistua’ sanan käyttö ja se, että viime postauksessa oikein nostit esille että sukupuoliroolien pitäisi ottaa takapakkia (naiset kodinhoito-kouluun, miehet elättämään jne).Nuo ainakin itselläni saivat näkemään punaista. Itse en henkilökohtaisesti kykenisi olemaan kenenkään muun elätettävänä, enkä nyt puhu vain miehestä, vaan myös vanhemmista, sukulaisista jne. Oli se sitten poikaystävä, tyttöystävä tai vanhempani jotka tarjoutuisivat elättämään, ei ylpeyteni taipusi siipeilyyn. Varmaan joillekin moinen järjestely toimii, mutta itse en kykenisi elämään elämää, joka on pystyssä täysin muiden ihmisten rajojen ja ansioiden vuoksi, ei minun itseni… kokisin vain olevani suuressa velassa näille henkilöille ja velka sen kun kasvaisi.

  29. Niin, mutta jos olisit siinä kokopäiväisessä huippuvirassa niin et jaksaisi enää panostaa kotona siivoukseen ja ruoanlaittoon kuten nyt jaksat. Sitä tulee rättiväsyneenä, kaikkensa antaneena ja isoista rahasummista vastuussa olevana ja vain romahtaa sohvalle. Ainakin näin minulla. Ei siinä paljon enää hoivavietti jaksa näyttäytyä. Työmatkoihin ja töihin menee 10h ja kotonakaan ei niitä täysin saa mielestä kun on vastuussa niin isoista asioista. 🙂

  30. Olen pahoillani, mutta odotin, että tämä teksti olisi käsitellyt enemmän sinun aatteitasi, ja ehkä omaa taustaasi työelämässä, jotain mikä olisi näyttänyt nöyryyttä. Mutta ei. Tämä teksti oli aivan turha, eikä vaikuttanut millään tavalla edelliseen postaukseesi minkälaisen kuvan annoit itsestäsi.

    Uskon, että syy minkätakia edellinen postaus nosti niin paljon kommentteja on se, koska niin monet ihmiset seuraavat blogiasi, ja heillä on ollut tietynlainen kuva sinusta, ja se vesittyi nyt täysin.

    1. Moikka..istuin sopivasti koneella ja ajattelin nyt vastaa sulle vaikka päätinkin jo että annan tän jutun nyt elää ihan omaa elämäänsä.

      Mikä mua suruttaa on se että jengi tarttuu yksittäisiin sanoihin ja lukee sen minkä haluaa lukea. Ei minkäänlaista huumoria, mutta sellainen voi olla vaikeeta, jos ei mua tunne.

      Esimerkkinä sana “alistettu” jota käytän tekstissäni. Eli jos luulette että tarkoitan sillä sitä että jos mieheni sanoo että nuole Didem lattioita niin mä orjana nuolen 😀 herreguuud, järki käteen ihmiset. ELI EI, alistettu ei tarkoita sitä tässä tekstissäni. Viittaan vaan siihen että minä haluan että mies on perheen pää, eikä toistepäin. Mä tarvitsen sellaisen miehen.

      “Mitä perinteinen nainen tarkoittaa minulle? Hyvin lyhyesti: Naisen tehtävä on olla hellivä ja pitää huolta miehestään, kodin siisteydestä, antaa huomiota ja rakkautta. Kuvaisin itseäni myös vahvaksi, määrätietoiseksi ja itsenäiseksi naiseksi, mutta mieheni rinnalla 😀 Olen alistuva nainen, se vain tulee luonnostaan (vain ja ainostaan mieheni rinnalla).”

      -Minä ajattelen noin ja sellainen siis itse olen. Kenenkään muun ei tarvitse ajatella samalla tavalla. Tällä ei ole mitään tekemistä uran ja koulutuksen kanssa. Vaikka minä ajattelen näin ja tykkään palvoa, niin yhtä lailla mieheni tekee esim ruokaa tai antaa päähierontaa.

      Koulutksestahan puhuinkin jo tekstissä. Myös kerroin että minulla on unelmia joita tavoittelen koko ajan. Tällä hetkellä Luca on 2,5 v!!! Mä mielelläni olen kotona kun siihen on mahdollisuus. Mulla ei siis ole kiire palkkatöihin tai opiskelemaan just nyt, vaan olen onnellinen että äitiyden ohella voin toteuttaa intohimoani (muoti) ja jatkaa sen toteuttamista tulevaisuudessa ehkä eri muodossa kuten (opiskelu). Moni puhuu siitä että he haluavat älyllistä haastetta. Ihmiset on kiinnostuneita eri asioista ja saa sitä haastetta eri asioista. Mä en koskaan ole halunnut lääkäriksi tai juristiksi, joten mun intressit ja mun haasteet tulevat ihan jostain muualta. Mä tosiaan nautin jokaisesta päivästä ja edelleen koen olevani todella onnekas ja elän unelmaani.

      “Meitä on onneksi joka lähtöön ja annetaan kaikkien olla sitä mitä haluamme”

      – Näin minä sanon!! mutta suurin osa on sitä mieltä että kehotan kaikkia olemaan kotona siivomassa ja palvomassa. Mitä helvettiä? Lukekaa uudestaan.

      Sanon myös että 18 vuotiaan nuoren naisen alun olisi hyvä käydä “kotirouva” kurssi, jossa opetellaan käytöstapoja ja kodinhoitoa, eli MINUN MIELESTÄNI naisille tärkeitä ominaisuuksia. En tarkoita sitä että kurssin jälkeen pitää ruveta kotirouvaksi.

      Kehotan kaikkia kouluttautumaan ja etenkin seuraamaan unelmiaan. Mutta tänä päivänä menestyminen ei aina ole sitä että pitää olla akateemisesti kouluttautunut. Riippuu tietenkin alasta.

      Priorisoin perhettäni. Rakastan olla äiti. Rakastan olla nainen ja avovaimo. Rakastan palvoa, huolehtia, helliä, pitää itsestäni huolta itseni mutta myös mieheni takia, pötkötellä isoissa verkkareissa sohvalla perheeni kanssa ja välillä olla korkkareissa tisputteleva kodinhengetär. MUTTA älkää unohtako sitä faktaa että minullakin tosiaan on tavoitteita elämässä, suuriakin sellaisia…ne ei välttämättä satu olemaan juristiksi tulemiseksi. Jostain syystä halusitte jättää sen ymmärtämisen pois tekstistäni.

      Entäs mun otsikko? -provosoiva! So what?

      Kaikkea hyvää kaikille 🙂 <3

  31. Ei mikään sellainen, johon kaksi aikuista vapaaehtoisesti keskenään ryhtyvät, ole varsinaisesti väärin. Minä en osaisi olla taloudellisesti riippuvainen kumppanistani, se toisi minulle paljon huonoa oloa. Väliaikaisesti kompromissit pitää tietenkin tehdä ja kestää, ja uhrauksia tulee molemmin puolin hyvässä suhteessa.

    Ihanteellisesti haluaisin suhteen, jossa mahdollinen ero ei vaikuttaisi elintasooni paljoakaan, ei romuttaisi maailmaani eikä jättäisi minua miettimään, että olisi pitänyt tehdä jotain toisin.

    Ja haluaisin olla vapaa lähtemään, jos siltä tuntuu, punnitsematta yllämainittuja asioita.

  32. Ehkä sun kannattaisi vaan esitellä kuvia nätistä nassustasi ja jättää “syvälliset” pohdinnat vähemmälle. Sait toki kohun aikaiseksi ja sitä mitä tilasitkin. Sinun ajatusmaailmallasi varustettuja naisia ei onneksi enää arvosteta nykymaailmassa. Ja hei pst, älä kuvaa ulkona sisätila-asetuksilla 🙂

    1. Tarkoituksella kameran asetus oli “P”llä. Saatiin magee ja erilainen väri kuviin!

  33. Kommentoin jo eilen, eikä tämä tekstisi pelasta mitään. Ihan kuin yrittäisit komentaa eri mieltä olevat taipumaan tahtoosi. Ymmärsin kyllä mitä halusit sanoa, seuraavaksi alla joitain ajatuksiani joiden takia edelleen olen kanssasi aivan eri mieltä.

    Itseäni henkilökohtaisesti tämä suututtaa, koska olen sukuni ensimmäisiä naisia joka on saanut opiskella pitkälle. Isoäitini olisivat halunneet kyllä. Lisäksi tällainen ajattelu on oikeasti vaarallista, koska “perinteiset sukupuoliroolit” pahimmillaan johtavat naisiin kohdistuvan väkivallan ja alistamisen mahdollistamiseen tai jatkumiseen. Pahimmassa tapauksessa jopa sellaisen hyväksymiseen. Joku muukin täällä viittasi Koutaniemeen ja tämän kuvaamiin silvottuihin tyttöihin. Perinteitähän siinäkin noudatetaan vai kuinka? Mietitkö yhtään, mitä perinteiset sukupuoliroolit ihan oikeasti tarkoittavat? Ei se tarkoita mitään Täykkäreiden ihanaa lähiöelämää.

    Jos sinä olet elämääsi tyytyväinen, niin onnea ja kaikkea hyvää. Kannattaa kuitenkin ymmärtää, että kaikille nuo perinteiset sukupuoliroolit EIVÄT ole samanlaista onnea ja unelmien toteuttamista, vaan oikeasti alistamista ja pelkoa. Joku on nähnyt ehkä äitinsä kokevan sen lapsuudenkodissaan. Siksi on oikeasti suoraan sanottuna aivan helvetin huono idea lähteä tekemään tällaisesta aiheesta näin pinnallista blogia, jossa ainoa argumentti on, että SINÄ pidät siitä. Tuhannet naiset kodeissaan saavat tänään osakseen väkivaltaa, eikä läheskään kaikilla ole ollut varaa tehdä valintaa olla kotiäitinä ilman koulutusta kuten sinulla.

    Meni aika pitkälle, mutta tuo valottaa hieman sitä, miksi pidän tällaista ajattelua haitallisena.

    1. En yritä ketään eri mieltä komentaa olemaan samaa mieltä kanssani, mutta että ihmiset keksii päästään että väitän kotiäityden ja taloudenhoidon olevan naisen oikea ja ainoa paikka on täysin bullshittii.

  34. Kuvat ei ole sommittelultaan, valotukseltaan ja tunnelmaltaan onnistuneita. Syväterävyys on hukassa. Poseeraussettti koppalakissa keskieurooppalaisen omakotitaloalueen parkkiruudussa pistää miettimään mitä on haettu? Kuvista tulee lähinnä preteinivuosien ekat leffaprojektit mieleen.

  35. Hei Didem, tosiaan tämä kohu on saanut vähän liian suuret mitat. Ainoa mikä minua jäi häiritsemään on minkän kuvan annoit Miesystävästäsi, hänen maine kärsii tästä tekstistä, annat hänestä todella vastenmielisen kuvan. Tekstisi antaa tällaisen kuvan: Miesten mies joka tulee laittamaan naisensa kuriin dominoivalla ja alistavaalla käytöksellään. Sinä kilttinä, kauniina naisena olet laittanu koko itsesi peliin ja hän palkitsee sinua rahallisesti eli arvosi on mitattu rahalla. Joten oisi kiva päästä tästä kyseenalaisesta kuvasta eroon ja saada kuulla ja nähdä elämää vähän hänen näkökulmastaan. Hän tuskin haluua itselleen sellaista mainetta, että tuo mies on se aivan kauhea dominoiva narsisti.

  36. Täytyy kokemuksesta sanoa viä,et nykysin monet naiset ovat aika “pomottavia”.Kässään kyl sun näkemyksen.Sana “alistettu” vaan ymmärretään negatiivisesti ja usein väärin.Mutta ehkä tarkotit enemmänkin miehen kunnioittamista.Se on harvinaisempi ja hieno piirre.

    Upeita kuvia!:)

    1. 😀 😀 😀 tää oli todella hyvä!! kyyneleet valuu silmistä..niin paljon naurattaa. hihih! Hauska! Kiva kun jaoit sen tänne 🙂

  37. Tyttö hyvä, olisi tervettä olla ihan omakin elämä. Et voi rakentaa kaikkea ja onneasi täysin yhden ihmisen varaan. Mitä jos hänet viedään sinulta joku päivä? Edellisessä postauksessa minusta merkillistä ei ollut se, että teistä toinen elättää toisen vaan sinun ajatusmaailma siitä että toisen osapuolen on oltava alistuva ja palveltava toista. Kyllä terve parisuhde on tasapainoinen jossa molemmat osapuolet tekevät töitä suhteen ja kodin hyväksi.

    1. Kenenkään ei ole oltava mitään. Minä pidän siitä että mies on perheen pää! Hoivaviettini on suuri ja nautin siitä.. Eli kukaan ei joudu nyt olemaan jotain tiettyä. Myös tässä suhteessa molemmat panostamme yhtä paljon.

  38. hän panostaa uudella laukulla ja sinä jalkahieronnalla… mikäköhän mahtaa olla luottolimitti rinnakkaiskortillasi? Riittää varmaan ruokaostoksiin ja Zaran vaatteisiin! Isommat jutut miehesi lahjoittaa sitten kun olet ollut kiltti tyttö 😉

  39. Priorisoit perhettäsi? Eli laitat tärkeysjärjestykseen heitä?? Mitä?!Nyt oikeesti sanakirja käteen!

    1. Tääkin varmaan tahallaan ymmärretty väärin. Veikkaampa että Didem tarkoitti perheen menevän kaiken muun edelle. Hohhoijaa sit taas

    2. Kohussa on kyse myös kulttuurien kohtauklsesta, se kansanosa jota Cosmo-tyyliset asiat eivät kiinnosta tasan lainkaan menee yksinkertaisesti lukkoon jos joku ilmoittaa kiinnostuksen kohteitteinsa olevan esim. vaatteet/meikit. Samaa kulttuurihokkia eri kansankerrosten välillä koetaan myös Suomen armeijassa.

  40. Sori Didem, mutta jos minä olisin Cosmon päätoimittaja antaisin sinulle näiden kahden tekstin jälkeen potkut. En ymmärrä mitä ne ihmiset jotka on palkannut sinut My Cosmoon ovat ajatelleet ottamaalla sinun kaltaisen bloggaajan riveihinsä. Edellisen blogisi tekstit ovat täysi fiasko, itseasiassa hirveempiä kuin nämä uudet!

  41. FEMINISTIT:

    koska olen itsekin nainen ja siitä ylpeä koen oikeudekseni ottaa tähän tekstiin kantaa missä muutkin. Minua tämä teksti ei loukannut tai ärsyttänyt lainkaan. en näe tätä lainkaan uhkana tai naisen kannalta huonona asiana. Didem itse kertoo -omasta- elämästään ja sitä mitä itse pitää tärkeänä. Just hienoa! Mä pidän myös perhettä tärkeänä ja haluan olla hyvä miehelleni ja hyvä lapsilleni. Tekeekö se siis musta huonomman? Entä mitä luulette mitä tällainen aggressiivinen ja vähättelevä kommentointi kertoo nykyajan naisista? Kateellisia, katkeria, hyökkääviä, itsekäitä, rajuja ja kaikinpuolin sellaisia mitä itse en haluaisi olla. Tiedän että tää provosoi mut miettikää naiset halutaanko me luopua kaikista naisellisista hyveistämme siks että oltais niinkun miehet vaikkei koskaan olla. Miehet on miehiä, naiset naisia yhtä arvokkaita ollaan ja kukin saa elää miten haluaa. Mut nyt oikeesti onks nää kommentit sitä mitä naiset nykyään haluaa edustaa?

  42. Moikka ihana Didem! Suomalaisilla (etenkin naisilla) on tarve korostaa itsenäisyyttä ja omilla ansioillaan menestymistä. Olen lopettanut monen blogin lukemisen, koska olen ärsyyntynyt niin paljon sellaisesta “olen oman onneni seppä” ajattelusta ja siitä, että jokaisella on lähtökohtaisesti samat edellytykset saavuttaa tietyt asiat elämässä. Omaa ahkeruutta, taitoja ja osaamista korostetaan (mitä ei toki saa myöskään vähätellä!), mutta unohdetaan kertoa, mitkä muut asiat on merkittäviä, kuten perheen tuki (usein korkeasti koulutettujen vanhemmat kannustavat lastaan korkeakouluopintoihin), tuuri (usein tarvitaan ripaus onnea, kuten oikea ajoitus, sopivat pääsykoekysymykset…) ja muut asiat, mitkä mahdollistavat menestyneen (miten se sitten määritelläänkään..) elämän. Nämä asiat oikeastaan tulivat mieleeni kun luin Vilenin postauksen liittyen sinun postauksiisi.

    Voisin myös kuvailla itseäni menestyneeksi ja itsenäiseksi, omat rahani tienanneena, mutta voin myös kertoa (ja tämä herättää paljon närää jopa ystävissäni!), että asuin yliopisto-opintojeni alkuvuosina vanhempieni omistamassa omistusasunnossa, mikä mahdollisti minulle säästöjen keräämisen. Vanhempani ovat aina kannustaneet minua ja myös poikaystäväni.

    Omia ansioita ei pidä vähätellä, mutta toivoisin nöyryyttä (ei tarkoita samaa kuin nöyristely) ja kiitollisuutta. Minä ymmärsin tekstisi pointin ja minusta on hienoa, että saat olla lapsesi kanssa kotona ja se on sinulle mahdollista, miehesi tukemana.

    Kiitos blogistasi! Olet aiot ja rehellinen. Tässä taitaa olla joku kulttuuritörmäys myös.
    ps. Minulle kelpaisi kotitalouskurssi!:D Olen kävelevä kotitalouskatastrofi. Kaikkien kotona ei todellakaan opeteta näitä juttuja.

  43. Tykkään susta, Didem! Vaikka olenkin feministi. Pitäisikö siinä olla joku ristiriita? Kaikkea hyvää sinulle! Jokainen saa elää omaa unelmaansa, jos on siihen mahdollisuus.

  44. MIKSI haet negatiivista julkisuutta lisää. Oot fiksun olonen tyyppi, miinus nämä kotirouva-kurssit sun muut mitä oot näissä kahdessa viimeisessä postauksessa päästänyt tänne nettiin… Totta kai mielipiteitä saa olla ja täytyy, mutta ei susta kyllä mitään hirveän symppis kuvaa saa. Ja tällä meinaan sitä, että tulevaisuudessa monet tulee ehkä vierailemaan sun blogissas muistaen vaan sen pahan maun minkä jätit näiden kahden postauksen myötä. Uudelleen brändäys ois aika kova juttu, tuo siis se oikea elämän iloinen itsesi esille täällä blogissa, äläkä provoa.

  45. Nämä sun tekstit antaa niin huonon kuvan sun miehestä. Käy todella sääliksi häntä. Ei varmaankaan ole ottanut tätä kovin positiivisesti, vai?

    Mun on vaikea uskoa että sun työnantajakaan täällä Cosmolla katselee tätä mielellään.

  46. Haluaisin laittaa kaikki nämä “ammattibloggaajat” jonkinlaiselle media- ja kirjoituskurssille, jossa opetettaisi oikeinkirjoitusta ja argumentaatiotaitoja. Myös jonkinlaiset julkisen kirjoittamisen yleiset pelisäännöt eivät olisi pahitteeksi. Monet tuntuvat kuvittelevan että omassa blogissa saa huudella ihan millaisia mielipiteitä hyvänsä, onhan “se mun oma playground”. Bullshit! Itse koin että tuon aikaisemman tekstin tarkoitus oli todellakin loukata ja siinä se toimi hyvin. Pahanmielen blogi 🙁

  47. En kyllä yllättynyt, että pidit elokuvastakin. Rikas mies iskee silmänsä naiseen jolle tarjoaa kaiken, auton, huoneen penthousesta ja helikopterikyydit. What’s not to love? 😀

    Siinä pieni seksuaalinen alistus, omistushaluisuus ja stalkkays menee samassa!

  48. Miksi kenenkään tarvii alistua parisuhteessa tai miksi pitää olla perheen pää? Mun miehen kanssa me kunnioitetaan ja rakastetaan toisiamme, haluamme kumpikin pitää huolta toisistamme, teemme hyvää toisillemme. Rakastamme toisiamme ja hyväksymme toisemme ehdoitta. Se on mun mielestä rakkautta, ei mitään vaihtokauppaa.

  49. Ihania, rohkeita postauksia 🙂 Itse olen fiksu, mutta kaunis nainen, jolla on määrätietoisuutta, sekä kunnianhimoa. Liikun paljon sellaisissa piireissä, joissa ihmiset ovat suht opiskelu/työ/ura orientoituneita ja usein tuntuukin, että ihmiset kokevat sen olevan ihan ok, jos he piikittelevät minua ulkonäöstäni ja siihen liittyvistä hankinnoista/toimista. Jos kaunis nainen menestyy on helppoa sanoa, että oikeasti nainen ei olisi ansainnut menestystään vaan on edennyt urallaan ulkonäöllä. Toivon, että tälläinen ajattelu tulisi tulevaisuudessa jäämään.

    En ole ikinä jahdannut rikasta miestä, mutta mielestäni äly, itsevarmuus ja kunnianhimo on miehessä seksikästä ja kiinnostavaa. Sellaiset miehet vetävät puoleensa 🙂 Olen seurustellut hyvin varakkaiden, sekä keskimääräistä vähemmän tienaavien miesten kanssa. Jokaisessa suhteessa roolini on silti ollut suhteellisen sama, riippumatta siitä kuka maksaa ja mitä. Haluan rakentaa kauniin kodin, panostaa miestäni varten (alusvaatteet, hajuvedet yms. pikkujutut) ja ennen kaikkea olla onnellinen. Haluan myös, että saan olla toisinaan prinsessa ja mies pelastaa minut jos vaikkapa eksyn kaupungilla.

    Tämä aihe herättää ainakin minussa paljon ajatuksia ja olen usein puhunut tästä ystävieni kanssa. Esimerkiksi tänään sanoin, että ekoilla treffeillä oletan miehen tarjoavan vaikkapa kahvini. Haluaisin myös, että mies ottaa ohjat käsiinsä ja päättää paikan jonne menemme ja mitä teemme. Ei tarvitse olla kallista, mutta naisena en oleta, etten maksan – etenkin jos miehellä on varaa. Mielestäni tämä ei romuta tasa-arvoa tai tee minusta tyhmää tai huonoa ihmistä. En pakota tietenkään muita tähän muottiin, mutta haluaisin todellakin kyseenalaistaa sen, miksi on väärin ajatella näin? 🙂 Ehkäpä sellaiset miehet, jotka eivät käyttäydy näiden “herrasmiestapojen” mukaan ei myöskään nauti niin paljon siitä, kun minä kotona panostan häneen pikku jutuilla? En tiedä 🙂

    Ehkäpä myös tuo alistuminen josta puhuit on osin myös miellyttämisen halua rakkaitaan kohtaan? Ainakin minulla se on sitä, että tiedän miehen pitävän jostain ja teen sen siksi ja nautin siitä, kun toinen nauttii. Olen sinkku tällä hetkellä ja etsin sellaista suhdetta joka olisi vastavuoroinen, onnellinen ja toisiaan täydentävä <3 Minulle koulutus on tärkeää, samoin mahdollisuus luoda uraa ja menestyä. Nautin siitä, kun saan puurtaa työn parissa. Haaveilen myös perheestä ja tulevaisuus näyttääkin miten näiden asioiden kanssa tasapainoillaan. Uskon, että kohtalo ja tilanne vie siten kuin on tarkoitettu 🙂

    Mukavaa kevättä sinne <3

  50. Mitä sinulle käytännössä tarkoittaa, että mies on perheen pää? Hän on perheenne pomo, johtaja? Hänellä on viimeinen päätösvalta? Tottelet jos hän käskee, vaikka olisit itse eri mieltä?

    Olen pahoillani, mutta musta on todella järkyttävää, että pohjoismaissa kasvanut nainen puhuu tällä tavoin vuonna 2015. Toki sinulla on oikeus näkemykseesi (muistathan muuten, että ilman feministejä mielipiteelläsi ei olisi mitään merkitystä), mutta kyllä se silti järkyttää.

    Olet asettanut itsesi todella turvattomaan asemaan, ja toivon etteivät nuoret lukijasi ota sinusta tällä saralla mallia.

  51. Tärkein havainto tulee viestin lopussa. Silti täytyy miehenä nostaa muutama pointti esiin. Aika monesti naiset luulee haluavansa toista ja haluaa oikeasti toista. Kuten ihmiset esittää toista ja on toista. Voin sanoa suoraan että näen bloggaajan puhtaana valtapelurina joka on tottunut pompottelemaan miehiä, jota olisi poikkeuksellisen hankala “ottaa haltuun” eli saada kunnioitus ja käytännön valta-asema ettei nainen pompottele, niinkuin suurimmalla osalla miehiä Suomessa (hyvästä syystä, käytännössä oikein koska naiset on overall tässä markkinassa arvokkaampia).

    Yks perusvirhe kommentoijilla on et asettuu toisen asemaan omana itsenään, ei toisena. “Mitä tekisin Teemu Selänteenä” on mahdoton vastata ennenkuin oot samassa tilanteessa samalla leualla; harva ei käsitä tätä vaan luulee tietävänsä kaiken toisen tilanteesta ja miltä tuntuu olla siinä. Niimpä kokeilkaa ensin Didemin elämää Dideminä ja sanokaa sit viisaampina.

    Kaikki naiset haluaa alistua riippumatta mitä ne esittää mut muuttuneen tilanteen takia ja huippumiesten niukkuuden takia näin ei (onneksi) tapahdu. Mikään ei kiihota yhtä paljon naista kun se et niitä pidetään hyvänä ja (jollain tavalla, ei välttämättä samalla tavalla, arvossa) ja miehellä on mahdollisimman paljon valtaa heihin nähden. Ei meinaa vaan fyrkkaa, ulkonäkö, seksitaidot, karisma, pukeutuminen todella isona osana jne kokonaisuus tekee sen vallan. Viime kädessä se kenellä on fyysinen ylivalta pitää valtaa, niin valtioiden välillä, baareissa, kadulla – rumimmillaan jopa kotona. Kannattaa siis ottaa mies jolla on varaa bodyguardeihin ja mies jolla ei ole päässä vikaa ja pahoinpitele naistaan.

    Miehen ylivalta on kaikkea muutakuin mieluista naiselle. Valitsisiko naiset näin jos saisi? Ei todellakaan. 1/50 Suomalainen nainen “haluaa” tota omien puheidensa mukaan, täällä Suomea edellä elävässä euroopassa vähän toinen tilanne. Ne jotka (oman ilmoituksena mukaan) haluaa, on aika yllättäviä tyyppejä monesti.

    Yllättävää siitä tekee se et tosi moni tuntemani erittäin itsevarmasti ja miehekkäästi esiintyvä uranainen joka on päässyt kokeilemaan kaikkein eniten valtaa omaavia miehiä on tälläsiä. Ne joiden arvomaailma on aivan eri kun bloggaajalla haluaakin yönpikkutuntien myönnytyksen jälkeen myös puheissaan samaa. Se johtuu siitä et ne on päässy nimenomaan parhaiden miesten kimppuun ja ollut perustellusti alempia. Toisaalta nää on myös todella hyvännäkösiä ja ura on siihen nähden käytännössä sivutuote jos katotaan millä voi saavuttaa KUNNOLLA elämässä. Ottaa kaiken tästä maailmasta itselle, ei mitään Busteria ja 4 huonetta keittiötä merikadulta vaan KAIKEN.

    TÄRKEÄ POINTTI: ero entiseen on se et miehet sai olla ennen “miehiä” ilman et ne oli edes miehiä. Toisinsanoen persaukiset, keskinkertaiset juopot, sai elää kuin kuninkaat vaikka mun mielestä naiset ois ansainnu enemmän ja teistä ois pitäny ottaa irti enemmän kokonaisvaltaisesti talouden rakentajina niinkuin nykyään.

    TOISAALTA, bloggaajan kaltaiset, aivan kaikista parhaat timantit, on aina saanu vallan valkkaamalla kaikkein parhaimman miehen ja elää kuin Kuningataret, joten keskeinen ero on se et nykyään keskiverto tai top 1% naisista saa paljon enemmän ja keskivertomies ei saa mitään. Ei kannata aliarvioida sitä paljon näillä naisilla on ollut tosiasiassa historiassa valtaa ja on edelleen näissä suhteissa: pitää olla saatanan tyhmä ettei tajua et kauneimmilla naisilla on ollut ja tulee aina olemaan todella paljon valtaa suhteissaan parhaisiin miehiin. Jos muuta luulee ei ole kokenut tai nähnyt näitä suhteita. Kyl se nainen sanoo todella paljon vaikkei käyttäydykään kuin isännöitsijä, mitä monet tosiasiassa vähän valtaa omaavat naiset tekee. Se miten suhteessa esiinnytään ei kerro tositilannetta ja naiset joilla on valtaa onkin mieluusti naisia siinä suhteessa.

    Nykyään toisin sanoen naiset vaatii mieheltä kasvaneen valtansa takia paljon enemmän. Hyvä puoli on se et näitä miehiä on todella harvassa, jolloin parhaiden miesten elämä on vielä mukavampaa. Naiset taas pääasiassa tyytyy hyvännäkösiin miehiin ja hyviin ammateihin ja pitää valtaa. Niimpä jos mieheltä löytyy valtaa niin tytöt vikisee ja jos ei niin tytöt koripalloilee “miehellä” 😉

    Miehet on edelleen miehiä ja naiset naisia ja nainen on luotu alemmaks, muttei perusteettomasti, ryhmänä, kaikkia miehiä vastaan, vaan oikeastaan päinvastoin niinkuin tänä päivänä koska naiset on tosiasiassa ryhmänä yhteiskunnalle kokonaisvaltaisesti arvokkaampia. Ylintä valtaa teknisesti tulee aina pitämään miehet solidaarisuuden ja sen takia et kaikkein vaarallisimmat ja älykkäimmät tyypit, itsensä huikeimmat kehittäjät ja luontaiset nerot, on aina ollut, on nyt ja tulee aina olemaan pääsääntösesti miehiä ja ennenkaikkea näiden miesten pitämä porukka. Tilanne ois paljon tasaväkisempi koska parempien mahdollisuuksien ansiosta naisia nousee koko ajan enemmän suhteessa, ja jos naiset pystyis pitämään porukoita samalla tavalla, mut koska se ei oo koskaan onnistunu ja on niin sisäänrakennettu naisiin ja miehiin.. Sen huomaa ja tietää jokainen molempien sukupuolten kans missä vaan tekemisissä ollut ihminen ja jos se onnistuis naisilta se ois jo tehty. Tää asia ratkasee pelin ylivoimasesti miehille joukon voiman takia sen ohella et terävimpiä ja vaarallisimpia on miehissä enemmän aina, mut se kenen nimissä resurssit on, on eri asia, kuka valtaa pitää ja niitä hallitsee.

    Tyhjänpäiväistä paskaa mut oli pakonomainen himo aamutuimaan kommentoida kun niin paljon misinformaatiota ja tyhmiä ihmisiä kommentoimassa virheellistä tietoa ja sekoittamassa asioita.

    1. Siis noille naisille “saavutukset” ovat rahaa? No jo on köyhät arvot jos niin on.

  52. ..kaikki johtuu viimeiseen asiaan viitaten siitä et naiseen ei voi luottaa. Toinen nainen ei voi luottaa toiseen naiseen eikä mies naiseen tippaakaan. Sitä ei voi muuttaa ja se on pullonkaula siinä miks naisten on mahdoton rakentaa valtaklikkiä kuten miesten vaan se tapahtuu ensisijaisesti yksilöinä miesten kautta. Se on myös naurettavaa et naiset haluaa käyttäytyä kuten miehet joka ei sovi luontoon ollenkaan. Juominen (raskaassa määrin), huumeet, tupakointi ei vaan oo tehty naisille.. aika moni 30v katkera lapseton nainen kiittäis jos ois tajunnu tän jo 15 vuotiaana tai sellanen joka on pilannu maineellaan markkina-arvonsa eikä taas sellaset miehet jotka tällänen nainen kelpuuttais ole niin hulluja et ryhtyy siittäjiks ja isiksi tälläsille tyypeille. Elastinen on tehnyt hyvän biisin nimeltä Jarruta.

  53. Enpä tiennyt blogistasi ennen tätä hässäkkää, enkä pikaselailun jälkeen jää lukemaankaan. Armeija ei ole mikään jokamiehen taitokoulu vaan maanpuolustusta varten sotatilanteessa?! Kuten moni on jo sanonut, on naurettavaa ja feministien tärkeää työtä halventavaa laukoa ilmaan aivopieruja jostain pakollisista kotiäitikursseista. Se, että kyseessä on sinulle ja luonnollinen VALINTA ei tee sitä sellaista kaikille. Koteja ja äitejä on erilaisia, eikä ole yhtä oikeaa tapaa toimia. Muistutan kuitenkin, että kotiäitiyden ja hiljaisen, miehelle alisteisen naiseuden kyseenalaistaminen vuosien varrella on mahdollistanut kouluttautumisen, työelämässä etenemisen ja näiden valintojen tekemisen. Ihan vitun naurettavaa yrittää pakottaa vanhentuneita ja epätasa-arvoisia arvoja takaisin, ihan samaa kaliiberia kuin todeta tummaihoisten olevan soveltumattomia muuksi kuin orjiksi. Ota se pää pois perseestä ja mene joskus ulos tai lue vaikka kirja, saatat sivistyä.

  54. Jotenkin saan fiiliksen että et ymmärrä miten nololta ja tyhmältä vaikutat. Cosmon pitäisi antaa sulle potkut.

  55. ..Kaikkein hauskinta et kaikki lähtee väärinkäsityksesta. Toisaalta sun kannalta hyvä homma ettei kaikilla leikkaa – lukijämääränä.

    Bloginpitäjä mainosti omaa tyyliään ITSELLEEN sopivaksi HÄNEN TILANTEESSAAN, joka on _vähän_ ERI kuin MUILLA naisilla (mahdollisuus kaikkein parhaimpaan ja mieluisimpaan mieheen, jos ei olekaan hyvä niin kävelemään ja seuraava). Tämän VALINTAPROSESSIN myötä on löytynyt nykyinen mies.

    YLEISESTI tämän perheen malli on vanhanaikainen mutta yksilöllisesti näiden vastaavien perheiden kannalta ajaton ja erittäin toimiva. The devil lies in the detail. Ulkopuolisen silmin suhde vaikuttaa tosiasiassa hyvin tasapainoiselta. Puusilmät erikseen. Tasapainoinen suhde on parempi kuin tasa-arvoinen, jossa miehen ja naisen jännitettä on vähemmän eikä mielenkiinto elä SAMALLA intensiteetillä. Jengi kelaa asiaa omalle kohdalleen et joku munaton apina pitäis valtaa ilman että se on perusteltua niin kuin ennen vanhaan suhteissa.

    Bloggari ehdotti kodinhoitokurssia armeijan rinnalle. Se olisi tasapuolista molemmille sukupuolille, hänhän itse asiassa edustaa tasa-arvoa. Osaatteko lukea?

    Olisiko huomionarvoista ettei hän ole missään vaiheessa ollut sitä mieltä että hänen malli KOKONAISUUDESSAAN pitäisi ottaa yleisesti käyttöön yhteiskunnassa (ja palata yhteiskunnallisesti ajassa taaksepäin) eikä hän varmasti ole sitä mieltä et tyhjänpäiväisiä miehiä kunnioitettais niinkuin ennen.

    Oisko ollu yleisenä viestinä ehdotus et naiset vähän petrais ja lakkais KAIKILTA tavoin yrittämällä olla miehiä ja keskittyis vaikka dokaamisen sijaan vähän enemmän naisellisiin asioihin. Mun mielestä hän antaa sen viestin mm. nuorille lukijoilleen, joka on hyvä viesti. Kannattaa lukea asioita rivien välistä. Miehen leikkimisestä seuraa mm. lapsettomuutta ystävät, kuten mainitsin aiemmassa viestissä. Kysykää heiltä onko kivaa, voin vastata: shottirallit eivät olleet sen väärti vuodatetuista kyynelistä päätellen. Tarkoitan vain ja ainoastaan naisia jotka ovat saaneet tämän aikaan omalla toiminallaan mm. huoraamalla ja juomalla.

    Kohtalon ivaa et tää on ainut blogi jota luen 😀 Syy lukea on et oot jotenkin symppis vaikka ootkin tosi hyvännäkönen ja voisit olla ilkee ss-muija niinku useat ton näköset on ja oot söpöllä tavalla jotenkin hassu. Höpöttelyvideot ykkösiä, haha.

    Täydennyspostaus for dummies vois olla paikallaan.

  56. Tähän postaukseen ja viestisarjan viimeiseks osaks sanon vielä seuraavan kun joku apina kuitenkin tarttuu siihen. Raha on vain yks osa valtaa.

    Voisin hyvin kuvitella Didemin suhteeseen jonkun todella hyvännäköisen ja mukavan isomunaisen taiteellisen, erittäin manipulatiivisen, ihmisen kanssa, niin että nainen maksaa viulut. Sellaisia suhteita on monilla muillakin todella kauniilla naisilla.

    Samalla tasolla on hyvin erityyppisiä ihmisiä mut ylintä tasoa yhdistää se et kaikilla on jotain todella arvokasta ja nämä ihmiset nai toisiaan. Naisilla miltei ulkonäkö tai suku, jos on päästy todella pitkälle niin varakkuus ja ammatillinen status/omaisuus. Silti noita hevosia ei kyllä kaikkein parhaat miehet nai useimmiten, mut vähän alempaa löytyy joku kiva. Suomessa varakkuus on kauhea asia osana valtaa kun kellään ei ole sitä ja siksi se herättää suunnatonta kateutta.

    1. Varakkuus sitä varakkuus tätä hohhoijaa. Vaan ketä kognitiivinen eliitti nai, ihanko missejä?

  57. Ole sinnikkäästi oma itsesi! Olen tavannut lukemattoman määrän opiskelleita, työelämässä hienon urankin tehneitä, täysin “vatipäitä” ihmisiä! Onneksi on olemassa myös niitä, jotka eivät halua polkea muita – koulutustasoon, elämäntilanteeseen, omiin arvoihin jne. katsomatta. Kyllä kouluttamatonkin voi olla fiksu! Ja se, että uskallat hassutellakin, kertoo että sinulla on pääkoppa ja itsetunto kunnossa.

  58. Eikö sulla yhtään masenna ajatella, että oot miehelle palvelija, jonka mielipiteet ja tunteet on toissijaisia? Sitähän sanot olevasi kun kerrot alistuvasi miehen tahtoon ja pitävän omat ajatuksesi itselläsi.

    Sinällään kotirouvat/äidit on ihan jees, jokainen tekee mitä tykkää. Sinun ajatukset siitä miten esimerkiksi kotityöt kuuluu naiselle aina riippumatta jokaisen henkilökohtaisesta tilanteesta, on hulluutta. Lisäksi luulen että moni kotiäiti on ansaitsevan puolison kanssa kuitenkin tasa-arvoisessa suhteessa, toisin kuin sinä.

    Masentavaa ajatella että opettaisit lapselles tuollaisia arvoja. Saat ehkä mielihyvää käytöksestäsi, mutta se johtuu vain siitä miten kieroon sinut on kasvatettu.

  59. Moi Didem! Kerro enemmän konkreettisesti sun elämästä! Monelta heräät, mitä teet? Onko Luca hoidossa vai ootteko koko ajan yhdessä? Näätkö miestä joka päivä? Pitääkö sun pyytää erikseen rahaa juttuihin vai onko sulla jokin sivukortti? Kuinka usein ostat vaatteita? Asutko ranskan- vai saksankielisessä osassa? Millasia kavereita sulla on siellä? Kiitti!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *