






KUVAT ANGELINA ILMAST
Aikaerorasitus on ikävä seuralainen. Nyt viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisen yön nukuin ensimmäistä kertaa täydet yöunet ja olen pikku hiljaa selättämässä jet lagia. Välillä kuitenkin iskee se kauhea väsymys, jolloin silmät painuvat kiinni ihan itsestään. Paras tapa selättää kauheat väsymyskohtaukset on liikkua mahdollisimman paljon ulkona silloin, kun aurinko paistaa. Näin sisäinen rytmi korjaantuu itsestään eikä jet lagin selättämiseen mene niin kauan. Pahinta on jäädä hotelliin nukkumaan ja niin sanotusti vain nukkua väsymystä pois, jolloin tulee vain entistä väsyneemmäksi. Kannattaa vain sinnitellä niin pitkälle iltaa kuin mahdollista ja koittaa välttää päiväunia. Jotkut ottavat melatoniinia, mutta itse en tykkää käyttää sitä, koska se tekee seuraavanakin päivänä olon niin tokkuraiseksi. On tärkeää juoda mahdollisimman paljon vettä, liikkua ja syödä säännöllisesti. Myös lasi viiniä voi auttaa unensaannissa ja rentouttaa ennen nukkumaanmenoa.
Oltiin viikonloppuna Voda Spassa saunomassa ja uimassa sekä ravattiin kuuma- ja kylmäaltaiden välillä vuoron perään. Olo oli uinnin ja saunomisen jälkeen raukea. Ensimmäinen ilta, kun sain venytettyä nukkumaanmenoa siihen kymppiin asti. Se oli myös ensimmäinen yö kun nukuin täydet yöunet. Saunominen ja uiminen illalla oli itseasiassa hyvä jet lagin tasottaja.
Täällä aamu alkaa aikaisemmin kuin Suomessa ja aurinko laskee jo kuudelta illalla. On ihana herätä aamulla upeisiin maisemiin ja aurinkoon, joka tuo heti enemmän energiaa päivään. Varsinkin täällä Santa Monicassa näkee paljon reippailevia ihmisiä super aikaisin aamulla termoskahvit kädessä.
Olen iän myötä alkanut entistä enemmän kiinnittämään huomiota säännölliseen rytmiin ja unen laatuun. Lapsen kanssa unirytmi on tärkeä pitää säännöllisenä, jotta jaksaa hoitaa kaikki velvollisuudet ja olla mahdollisimman energinen ja tehokas. Huomaan vuosi vuodelta enemmän sen, miten suuri vaikutus unen määrällä ja laadulla on. Menen nykyään aikaisemmin nukkumaan kuin ennen ja pyrin menemään sänkyyn Lucan kanssa samaan aikaan. Valmistaudun nykyään nukkumaanmenoon jo kymmeneltä illalla, jolloin vain rauhoitun ja luen esimerkiksi kirjaa. Olen tehnyt sellaisen päätöksen, että keskeytän kaikki askareet illalla ja jatkan mieluummin seuraavana aamuna. Mitä aikaisemmin herää, sitä efektiivisempi päivä on edessä, jolloin ne tiskit ja pyykitkin saa paremmin hoidettua. Menen siis mieluummin pari tuntia aikaisemmin nukkumaan, jolloin saan yksinkertaisesti enemmän aikaiseksi. Olen lukenut jostain, että olisi terveellisempää mennä nukkumaan ennen kahtatoista, jolloin syvä uni olisi laadukkaampaa. Olen nyt pitänyt kiinni tästä unirytmistä koko tämän vuoden ajan. Viime jouluna unirytmi meni nimittäin ihan sekaisin, kun meillä oli niin paljon vieraita ja hommaa koko ajan sekä valvottiin niin paljon.
Seuraavaksi aamusmoothiet ja kohti Disney Landia, joka aukeaa kello 9.00. 🙂 Ollaan siellä heti kun portit aukeaa. Sinnekkin kannattaa ehdottomasti suunnata arkipäivänä, jolloin taas välttää pahimmat ruuhkat.
KUVAT
30 Responses
Voi muru miten kehno tuuri! ❤️ Mun familylla kävi muutama vuosi takaperin vähän saman tyylinen juttu. Finski lakkoili silloin ja meidän suorat lennot Thaimaahan vaihdettiin välilennolla Lontoon kautta Thaikkulaan. Kaikki sujui hienosti Lontooseen asti, kunnes siellä todettiin, että isäni passi ei ole riittävän kauan voimassa. Lontooseen se siis riitti, mutta ei Aasiaan. Jos meillä ei olis ollu välilentoa niinkuin ei pitänytkään, olisi Suomen puolella asia huomattu ajoissa ja saatu pikapassi. No lennettiin äitini ja veljien kanssa Thaimaahan ja isä tuli päivän perässä. Mutta muutamat kyyneleet vuodatettiin Lontoon päässä. Ihanaa lomaa ja päivitä paljon asu kuvia auringossa. Olen lähdössä Thaikkulaan taas joulukuun alussa perinteisesti ☺️
No mullakin kävi tuuri, että hoksasin mennä virkailijalle, muuten mut olis käännytetty Lontoossa takaisin Suomeen ? Koska siis Lontoon liput saatiin ja laukku tagit myös suoraan Jenkkeihin, niin olisin voinut ajatella, että jatkolennon liput tulee sit vasta Lontoossa .
Nojoo, mut täällä nyt ollaan ja ihanaa on ❤️? En ole koskaan käynyt Thaimaassa ? Malesiassa kylläkin muutaman kerran. Onneksi pääset pian lämpöön rentoutumaan ☀️
Voi mikä tuuri! Saitko mitään hyvitystä vai menikö rahat ihan hukkaan ekalta lennolta?? Voisitko esitellä spanissa vielä lentoasusi? Olis myös kiva tietää sinun “täydellisen matkalaukun” sisältö ❤️ Super lomaa!!
Rahat meni kyllä ihan hukkaan.. :/
Esittelen lentoasuni, kun siitä ollut nyt niin paljon kysynytää.
KIITOS <3
Hei, saako kysyä mikä viisumi sulla on USAan? Ajattelin että matkustat ESTAlla.
Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
Ihana, että pääsitte kuitenkin hyvin perille<3 Tosi kurjaa tuuria! Onko teillä millaiset viisumit tai Estahan on vain sähköinen, mutta teillä taitaa olla toisenlaiset:)? Saanko kysyä vielä minkä pituinen ja painoinen olet, kun näytät niin sopusuhtaiselta:)? Olen vasta alkanut lukea blogiasia (joka on tosi kiva) ja mietin, että lomailetko Losissa vai asutko siellä, onko teillä oma koti siellä tms. :)? Ihanaa aikaa sinne aurinkoon!
Heippa Jenni <3
Olen 168 cm ja 48 kg.
Tervetuloa tänne blogiin. Lomaillaan täällä (lyhyempi talvi) 🙂 Meillä on Air bnb kämppä, joka on ihana. Hyvin skandi tyylinen. En niin diggaa tummasta ja mahtipontisesta jenkkityylistä. Meillä on tänne 10 vuoden viisumi.
Toivottavasti viihdyt täällä. Meillä alkaa täällä päivä vasta 😀
Kauniita unia sinne xx
Kauan viivytte reissulanne?
Katsotaan 🙂
Voi ei!! 🙁 onneks pääsitte perille!
Ja voisitko välillä myös snappailla lomalta? Itse kun en instagramiin ole halunnut liittyä, niin ei ole mahdollisuutta seurata…. juttujasi on kuitenkin kiva seurailla niin tällaista pientä lukija palautetta/toiveita 🙂
Toiveesi on kuultu <3
Ehkä mä vaan pysyttelen molemmissa 😀
Voi että, todella ikävää. Tiedän niin fiiliksesi <3 🙁 Kerran myös heräsin alle 2 tuntia ennen lennon lähtöä! Onneksi kerkesin kuitenkin lennolle, mutta oli se semmosta kaahaamista kanssa lentokentälle! Toisella kertaa myöhästyin kokonaan koneesta vaikka tulin lähtöportille alle minsa sen jälkeen kun ovet oli sulkeutuneet. Siellä vaan todettiin että ovia ei enää voida avata, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää.. Oli se semmosta kyynelten vuodattamista kanssa.. Onneksi sä kuitenkin pääsit lopuksi perille rakkaasi luo<3 Ps. Voisitko tehdä jonkun postauksen matkustamisesta, justiinsa matkustusasusta kuvineen yms plus vinkeistä mitä kannattaa ottaa matkalle mukaan? Olen pian kans itse taas lähdössä reissuun 🙂 Ihanaa lomaa teille sinne!
Mua jotenkin nauratti tää kommentti ❤️ Ihana ☺️
Matkustusasu postausta on toivottu niin paljon, että pitää jollain tapaa toteuttaa se. ?
Sullahan kävi hienosti. Monilla olis matka pysähtyny siihen kun ei rahat riitä uuteen lentolippuun.
Totta, mietin ihan samaa ❤️
Luottokortit on onneksi lähes kaikilla 🙂
Hei. Loppu hyvin kaikki hyvin 🙂 Minäkin mietin, että mikä viisumi? Estallahan saa olla sen 3kk ilman viisumia. Ellei sulla sit jotain työviisumia tmv ole. Nauttikaa lomasta ja ajasta siellä :)Mä niin nautin näistä mahtavista lumimaisemista täällä .
Just näin ☺️ Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
Valkoinen lumimaisema on myös kaunista. Tällä hetkellä nautin kyllä kovasti ❤️ Kiitos ?
Ihanaa reissua rakkaan luokse<3 nauttikaa! Itsekin sain vihdoin ja viimein poikaystäväni viime viikonlopuksi Suomeen vaikka SAS vähän matkaa hankaloittikin
Ihanaa Suvi ❤️ Nauttikaa tekin!!
En kylla ihan ymmarra tata viisumi asiaa. Totta toki jenkkeihin tarvitsee viisumin jos menee yksityiskoneella tai on siella toissa, mutta EU kansalaisena riittaa ESTA joka haetaan hetkessa netista. Jos syysta tai toisesta on viisumi niin kylla ESTA:a voi silti hakea. Mutta paasitte perille ja se on tarkeinta.
Meillä on 10 vuoden viisumi Jenkkeihin. Meillä on myös one way ticke tänne, kun ei osattu päättää takaisintulo päivää ja one way ticketillä ei voi mennä estalla.
xx
Hyvä, että pääsitte perille! Mutta tosiaankin miksi viisumi, ja vielä lapsella? Et kai aio jäädä sinne ja jättää meitä yli 90 päiväksi?
Ihana. En aio jäädä ja jättää ❤️ Kunhan nyt hetkeksi vain pitkää talvea pakoon. Vielä voi vaan lähtee, kun Luca ei ole koulussa.
Joo miehelläni, minulla ja Lucalla on 10 vuoden viisumi.
Ajatko Jenkkilässä autoa muuten? Ja ovatko miehesi laspet siellä kans nyt teiän kanssa? ❤️
Lapset ovat täällä. Ollaan just menossa hakee poikia koulusta. Viimeksi ajoin kyllä, mutta tällä reissulla en vielä ole ajanut ?? varmasti ajan..muuten olen kokonaan muiden varassa ???
Minä Jenkeissä asuneena mietin, miten olet saanut sinne 10 vuoden viisumin ? Miehesi tilanteen vielä jotenkin ymmärrän. Kun ette ole edes naimisissa…
Mitähän tähän nyt voisi vastata…? Meillä nyt vaan on. Haettiin ja saatiin.
Eihän viisumin saamisessa ole mitään kummallista, koska turistiviisumeitakin on olemassa 10 vuoden. Kaikki eivät voi esim. saada Estaa, jos on vaikka käynyt Iranissa lomalla, joten sen jälkeen ainoa vaihtoehto Jenkkeihin pääsemiseksi on anoa B viisumi, joka on 10 vuotta voimassa.
Nimimerkillä minullakin on sellainen, eikä siinä ole mitään tekemistä naimissa olon kanssa.