







Photos by Oleg Oksanen
Paita // Monki
Takki // H&M Conscious Exclusive
Housut // Minimum
Boots // Zara
Laukku // Chanel
Eilisen päivän pressi -asuni, taisi olla ensimmäinen merkki siitä, että olen siirtynyt kesäaikaan, vaikka sitä räntää välillä tulisikin. Ihan sama. Dekoltee ja olkapäät paljaina haahuilin eilen tyytyväisenä pressipäivillä. Tämä viikko on todellakin mennyt hujauksessa. Tänään minulla on yksi palaveri kello 12, jonka jälkeen pyörähdän Spalt:prllä. Lucan toivomus aamulla oli, että hakisin hänet tänään jo ajoissa päiväkodista (venyneet päiväkotipäivät pitkiksi tällä viikolla), joten aion toteuttaa tämän toiveen. Mennään Akateemiseen ostaa uusia lastenkirjoja ja myös uudet pyjamat. Lucalla on pyjamabileet tänään dagiksessa ja autossa matkalla päiväkotiin todettiin molemmat Lucan kanssa, että voisi olla korkea aika uusille pyjamille 😀
Dekoltee on yksi kauneimpia kohtia vartalossa ja myös dekoltee tarvitsee huolenpitoa ja hemmottelua. Iho ei lopu leukaan! Dekolteen iho on kaulan tavoin suhteellisen tukiverkotonta aluetta ja jotta se ei vanhenisi ennenaikaisesti, on hyvä kiinnittää huomiota alueeseen ajoissa, eikä vasta sitten kun ikääntymisen merkit ovat jo näkyvillä. Samalla kun levitän rasvaa kasvoilleni, hieron sitä myös dekolteelle. Aina! Myös rinnat on hyvä muistaa 🙂
xx Didem
4 Responses
Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??
Kiitos Iina <3 Mun pitää checkaa malli sulle himassa.
Moi! Ihana tyyli <3 Mikä leviksen farkkumalli on kyseessä?
Sä olet kyllä niin täydellinen tyyli-inspis! Ihana asu.