KEVÄTINSPISTÄ JA LUKIJATAPAAMINEN

Kaupallinen yhteistyö: Kämp Galleria

MEKKO / SAMUJI
BIKINIT / COS
SANDALETIT / TERHI PÖLKKI
OLKIHATTU JA KORVAKORUT / &OTHER STORIES
Kevät tekee tuloaan ja yksi parhaista asioista siinä on pukeutuminen. Kevyemmät vaatekerrokset, paljaat sääret ja monipuolisemmat asuyhdistelmät houkuttelevat. Tein tähän postaukseen ensimmäistä kertaa kuvakollaaseja valitsemistani asukokonaisuuksista kevättä ajattelen.
Kaikki vaatteet sekä asusteet on valittu Kämp Gallerian liikkeistä. Kämp Gallerian kakkoskerroksessa, Gardenissa, on esillä laaja kirjo erilaisia suomalaisia suunnittelijoita. Meillä on Suomessa upeita lahjakkuuksia, joita haluan tukea. Pidän skandinaavisesta ja pelkistetystä tavasta pukeutua ja tästä syystä olen valinnut useamman vaatekappaleen ja asusteen myös suomalaisilta merkeiltä. Asujen valinnassa on tärkeintä tuntea oma vartalonsa sekä pukeutua mukavasti. Mikään vaate ei näytä hyvältä, jos se ei tunnu hyvältä iholla. Kannustan myös satsaamaan laatuun ja ajattomuuteen, jolloin vaatteesta voi nauttia pidempään sekä yhdistellä mahdollisimman monipuolisesti. Trendejä ei mielestäni kannata noudattaa niin orjallisesti, sillä ne tulevat ja menevät. Suosittelen ennemmin menemään oma tyyli edellä ja antaa trendien toimia inspiraationa. Tämän kevään trendeissä näkyy muun muassa beige, kaikki pastellisävyt ja voimakkaat graafiset kuviot.
Ensimmäinen asu sopii oikeastaan vähän myöhemmälle kevääseen, kun aurinko alkaa lämmittää. Tämän malliset bikinit ovat mukavat ja housut tukevat vatsaa nousemalla korkealle. Nämä trendikkäät Cosin bikinit saavat vyötärön esiin ja sopivat kaikille vartaloille. Läpikuultava mekko on kepeän ilmava ja bikinit näyttävät hyvältä sen alla. Mekko on Samujilta. Samuji on mielestäni yksi parhaimpia suomalaisia brändejä. Arvostan sitä, että Samujille vastuullisuus, kestävä tuotanto ja laadukkaat materiaalit ovat kaiken a ja o. Näyttävä olkihattu, kultaiset pienet korut ja Terhi Pölkin aivan ihanat sandaletit kruunaavat asun. Kokemusta on Terhi Pölkin kengistä  – ovat laadukkaita ja mukavat jalassa! Näen jo itseni tämän asun kanssa nauttimassa aamiaisesta hotellin poolilla. Hatuista puheen ollen: jos olet hattuihminen, niin suomalaisen muotisuunnittelijan Hanna Sarenin Én Hatsissa kannattaa käydä. Sieltä löytyy hattujen ystäville ihania ja uniikkeja hattuja.

 

PAITA / MARIMEKKO
HOUSUT / SAMSØE & SAMSØE
KOROT / SAMSØE & SAMSØE
PUSSUKKA / COS
KORUT / &OTHER STORIES
Toisen asun Unikko-paita Marimekolta on suosikkini näiden kollaasien yksittäisistä vaatekappaleista. Samsøe & Samsøen housut ovat myös tyylikkäät, rennot ja mukavat jalassa. Housut ovat monikäyttöiset ja ne voi yhdistää helposti erilaisten kenkien ja yläosien kanssa. Valitsin tähän asuun yksinkertaiset mustat korkokengät ja pussukkalaukun, joka on tällä hetkellä kovaa huutoa. Sirot korut sopivat täydentämään kokonaisuutta.

PAITA, SHORTSIT, HOUSUT JA KENGÄT / &OTHER STORIES
LAUKKU / SAMSØE&SAMSØE

Kolmannessa asussa on mukana hieman japanilaista henkeä. Mustat kiiltävät nahkahousut sopivat hyvin &Other Stories -merkin kietaisupaitaan. Vaikka paita on oversize, voi tukevalla vyöllä tuoda vyötärön esiin. Printtisandaalit ja näyttävä laukku tuovat lisää räväkkyyttä muuten minimalistiseen tyyliin. Hellesäässä ei välttämättä halua vetää päälleen nahkahousuja, joten leveälahkeiset shortsit ovat hyvä vaihtoehto nahkahousuille.

MEKKO JA AURINKOLASIT / &OTHER STORIES
VYÖLAUKKU / MARIMEKKO
LENKKARIT / NILSON
Vaikka tyylini on usein neutraali ja maanläheinen värimaailmaltaan, olen valinnut neljänteen asuun hieman väriä. Keltainen on kevään ja kesän hitti ja toimii eritoten ruskettuneella iholla. Tykkään yhdistellä mekon kanssa lenkkareita. Eriväriset lenkkarit saavat vangita huomion ja tällöin kokonaisuudesta ei tule liian juhlava. Myös Marimekon rento vyölaukku tuo tyyliin lisää särmää. Laukkua voi käyttää monella tavalla, esimerkiksi cross bodyna tai olalla. Ihana keltainen kietaisumekko on &Other Storiesin.

 

TRENSSI, HAME, LAUKKU JA KENGÄT / &OTHER STORIES
NEULE / SAMUJI

 

Trenssi on klassisen ikoninen vaate ja se tulisi löytyä jokaisen vaatekaapista. Kasasin viidenteen asuun kaikki suosikkini trenssin ympärille. Trenssejä löytyy tällä hetkellä monissa eri väreissä ja pituuksissa. Valitsin tähän & Other Storiesin beigen mallin, jota voi yhdistellä hyvin monella eri tavalla. Leopardihame on ihanan ilmava ja sen kaveriksi sopivat parhaiten sukkabootsit. Cropattu neule on Samujin.

 

TAKKI / COS
CULOTTE-HOUSUT / HÁLO
SORMUS / &OTHER STORIES
KOROT / NILSON
Viimeiseen asuun valitsin Hálon culotte-housut, joissa on kaunis kuultava printti. Laittaisin &Other Storiesin t-paidan housujen sisään, jolloin vartalo pääsee enemmän oikeuksiinsa. Kokonaisuudesta ei tule tällöin liian tunkkainen ja muodoton. Myös pidempi takki tuo kivasti linjoja ja kerroksia kokonaisuuteen. Culotte-mallisten housujen kanssa sopii parhaiten sirot tolppakorot, jolloin nilkat tulevat kauniisti esiin. En yhdistäisi saappaita tai muita korkeavartisia kenkiä tähän, ettei jalan linja katkea ikävästi. Tämä asu on itselleni se business-tyylinen kokonaisuus, jolla näen itseni palavereissa ja erilaisissa tilaisuuksissa.

Lukijatapaaminen: Yhdellä lukijalla on mahdollisuus päästä viettämään kanssani shoppailuaikaa uudistuneessa Kämp Galleriassa! Mikä on suosikkisi Kämp Gallerian liikkeistä? Kommentoimalla tähän postaukseen, olet mukana arvonnassa. Lukijatapaaminen järjestetään lauantaina 6.4. Kämp Galleriassa ja ohjelmassa on:

  • Aamiainen lempikahvilassani Kuumassa lukijan kanssa
  • Tutustuminen Bubbly Shopping -päivään kauppakeskuksessa (musiikkia, kuohuvaa ja liikkeiden järjestämää ohjelmaa)
  • Käynti Naturellessa (ihonhoito- ja tuotevinkkejä)
  • Stailausapua minulta mahdollisella omakustanteisella shoppailukierroksella. Toimin mielelläni makutuomarina parhaiden keväisten asukokonaisuuksien etsinnässä!
Jos ette tällä kertaa osallistu arvontaan, kannattaa tutustua tuohon Bubbly Shopping -tapahtumaan, joka järjestetään aina jokaisen kuun ensimmäisenä lauantaina Kämp Galleriassa. Tällöin luvassa on huikeita tarjouksia, esiintyjiä, herkuttelua kauppakeskuksen upeissa ravintoloissa ja tietysti sitä kuohuvaa! Kannattaa tilata myös Kämp Gallerian uutiskirje tästä, jolloin saa muun muassa liikkeiden parhaat edut ja tarjoukset suoraan sähköpostiin, kutsuja tilaisuuksiin ja mahdollisuuden osallistua kilpailuihin.
Kämp Galleriasta löytyy mielestäni todella kattava valikoima hyviä ja luotettavia brändejä. Lempparini ovat ehdottomasti Samuji, Terhi Pölkki, &Other Stories, Samsøe & Samsøe, Marimekko, Hálo, Gant Store, COS ja Efva Attling. Jolie Beauty Shopista saa ihanaa luonnonkosmetiikkaa ja shoppailureissun aikana voi käydä hakemassa smoothiet Jungle Juice Barista. Kämp Galleriasta löytyy kaikki elementit täydelliseen shoppailupäivään! Lista kaikista liikkeistä löytyy täältä .
xx Didem

30 Responses

  1. Voi muru miten kehno tuuri! ❤️ Mun familylla kävi muutama vuosi takaperin vähän saman tyylinen juttu. Finski lakkoili silloin ja meidän suorat lennot Thaimaahan vaihdettiin välilennolla Lontoon kautta Thaikkulaan. Kaikki sujui hienosti Lontooseen asti, kunnes siellä todettiin, että isäni passi ei ole riittävän kauan voimassa. Lontooseen se siis riitti, mutta ei Aasiaan. Jos meillä ei olis ollu välilentoa niinkuin ei pitänytkään, olisi Suomen puolella asia huomattu ajoissa ja saatu pikapassi. No lennettiin äitini ja veljien kanssa Thaimaahan ja isä tuli päivän perässä. Mutta muutamat kyyneleet vuodatettiin Lontoon päässä. Ihanaa lomaa ja päivitä paljon asu kuvia auringossa. Olen lähdössä Thaikkulaan taas joulukuun alussa perinteisesti ☺️

    1. No mullakin kävi tuuri, että hoksasin mennä virkailijalle, muuten mut olis käännytetty Lontoossa takaisin Suomeen ? Koska siis Lontoon liput saatiin ja laukku tagit myös suoraan Jenkkeihin, niin olisin voinut ajatella, että jatkolennon liput tulee sit vasta Lontoossa .

      Nojoo, mut täällä nyt ollaan ja ihanaa on ❤️? En ole koskaan käynyt Thaimaassa ? Malesiassa kylläkin muutaman kerran. Onneksi pääset pian lämpöön rentoutumaan ☀️

  2. Voi mikä tuuri! Saitko mitään hyvitystä vai menikö rahat ihan hukkaan ekalta lennolta?? Voisitko esitellä spanissa vielä lentoasusi? Olis myös kiva tietää sinun “täydellisen matkalaukun” sisältö ❤️ Super lomaa!!

    1. Rahat meni kyllä ihan hukkaan.. :/

      Esittelen lentoasuni, kun siitä ollut nyt niin paljon kysynytää. 

      KIITOS <3

  3. Hei, saako kysyä mikä viisumi sulla on USAan? Ajattelin että matkustat ESTAlla.

  4. Ihana, että pääsitte kuitenkin hyvin perille<3 Tosi kurjaa tuuria! Onko teillä millaiset viisumit tai Estahan on vain sähköinen, mutta teillä taitaa olla toisenlaiset:)? Saanko kysyä vielä minkä pituinen ja painoinen olet, kun näytät niin sopusuhtaiselta:)? Olen vasta alkanut lukea blogiasia (joka on tosi kiva) ja mietin, että lomailetko Losissa vai asutko siellä, onko teillä oma koti siellä tms. :)? Ihanaa aikaa sinne aurinkoon!

    1. Heippa Jenni <3

      Olen 168 cm ja 48 kg.

      Tervetuloa tänne blogiin. Lomaillaan täällä (lyhyempi talvi) 🙂 Meillä on Air bnb kämppä, joka on ihana. Hyvin skandi tyylinen. En niin diggaa tummasta ja mahtipontisesta jenkkityylistä. Meillä on tänne 10 vuoden viisumi. 

      Toivottavasti viihdyt täällä. Meillä alkaa täällä päivä vasta 😀 

      Kauniita unia sinne xx

  5. Voi ei!! 🙁 onneks pääsitte perille!
    Ja voisitko välillä myös snappailla lomalta? Itse kun en instagramiin ole halunnut liittyä, niin ei ole mahdollisuutta seurata…. juttujasi on kuitenkin kiva seurailla niin tällaista pientä lukija palautetta/toiveita 🙂

  6. Voi että, todella ikävää. Tiedän niin fiiliksesi <3 🙁 Kerran myös heräsin alle 2 tuntia ennen lennon lähtöä! Onneksi kerkesin kuitenkin lennolle, mutta oli se semmosta kaahaamista kanssa lentokentälle! Toisella kertaa myöhästyin kokonaan koneesta vaikka tulin lähtöportille alle minsa sen jälkeen kun ovet oli sulkeutuneet. Siellä vaan todettiin että ovia ei enää voida avata, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää.. Oli se semmosta kyynelten vuodattamista kanssa.. Onneksi sä kuitenkin pääsit lopuksi perille rakkaasi luo<3 Ps. Voisitko tehdä jonkun postauksen matkustamisesta, justiinsa matkustusasusta kuvineen yms plus vinkeistä mitä kannattaa ottaa matkalle mukaan? Olen pian kans itse taas lähdössä reissuun 🙂 Ihanaa lomaa teille sinne!

    1. Mua jotenkin nauratti tää kommentti ❤️ Ihana ☺️
      Matkustusasu postausta on toivottu niin paljon, että pitää jollain tapaa toteuttaa se. ?

  7. Sullahan kävi hienosti. Monilla olis matka pysähtyny siihen kun ei rahat riitä uuteen lentolippuun.

  8. Hei. Loppu hyvin kaikki hyvin 🙂 Minäkin mietin, että mikä viisumi? Estallahan saa olla sen 3kk ilman viisumia. Ellei sulla sit jotain työviisumia tmv ole. Nauttikaa lomasta ja ajasta siellä :)Mä niin nautin näistä mahtavista lumimaisemista täällä .

    1. Just näin ☺️ Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
      Valkoinen lumimaisema on myös kaunista. Tällä hetkellä nautin kyllä kovasti ❤️ Kiitos ?

  9. Ihanaa reissua rakkaan luokse<3 nauttikaa! Itsekin sain vihdoin ja viimein poikaystäväni viime viikonlopuksi Suomeen vaikka SAS vähän matkaa hankaloittikin

  10. En kylla ihan ymmarra tata viisumi asiaa. Totta toki jenkkeihin tarvitsee viisumin jos menee yksityiskoneella tai on siella toissa, mutta EU kansalaisena riittaa ESTA joka haetaan hetkessa netista. Jos syysta tai toisesta on viisumi niin kylla ESTA:a voi silti hakea. Mutta paasitte perille ja se on tarkeinta.

    1. Meillä on 10 vuoden viisumi Jenkkeihin. Meillä on myös one way ticke tänne, kun ei osattu päättää takaisintulo päivää ja one way ticketillä ei voi mennä estalla.

      xx

  11. Hyvä, että pääsitte perille! Mutta tosiaankin miksi viisumi, ja vielä lapsella? Et kai aio jäädä sinne ja jättää meitä yli 90 päiväksi?

    1. Ihana. En aio jäädä ja jättää ❤️ Kunhan nyt hetkeksi vain pitkää talvea pakoon. Vielä voi vaan lähtee, kun Luca ei ole koulussa.
      Joo miehelläni, minulla ja Lucalla on 10 vuoden viisumi.

  12. Ajatko Jenkkilässä autoa muuten? Ja ovatko miehesi laspet siellä kans nyt teiän kanssa? ❤️

    1. Lapset ovat täällä. Ollaan just menossa hakee poikia koulusta. Viimeksi ajoin kyllä, mutta tällä reissulla en vielä ole ajanut ?? varmasti ajan..muuten olen kokonaan muiden varassa ???

  13. Minä Jenkeissä asuneena mietin, miten olet saanut sinne 10 vuoden viisumin ? Miehesi tilanteen vielä jotenkin ymmärrän. Kun ette ole edes naimisissa…

    1. Eihän viisumin saamisessa ole mitään kummallista, koska turistiviisumeitakin on olemassa 10 vuoden. Kaikki eivät voi esim. saada Estaa, jos on vaikka käynyt Iranissa lomalla, joten sen jälkeen ainoa vaihtoehto Jenkkeihin pääsemiseksi on anoa B viisumi, joka on 10 vuotta voimassa.

      Nimimerkillä minullakin on sellainen, eikä siinä ole mitään tekemistä naimissa olon kanssa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *