LUKIJAN SHOPPAILUPÄIVÄ by Didem

Tapasin lukijani eilen aamupäivällä Stockan kellon alla. Otin teille videoo matkalla kun kävelin treffipaikalle, mutta ehkä kirjoitan ennemmin tunnelmista. Julkaisen tässä kuitenkin pari Styling videoo eiliseltä. 🙂

Mua kieltämättä jännitti aamulla ja vatsakin oli vähän sekaisin (heh). Lukijani jonka valitsin on bulgarialainen tyttö, nimeltään Raya, joka on asunut 6 vuotta Suomessa. Hän rakastaa shoppailua ja pitää tyylistäni paljon. Tällä hetkellä Raya on raskaana ja mamakaupat hänen mielestään todella tylsiä, joten hän toivoi pääsevänsä mun kanssa ennemmin ostoksille. 

Otimme nopeat aamulatet yhdessä ennen kun aloitimme ostosrundin. Tuntui ihan kun oltais tunnettu entuudestaan, koska Raya oli niin puhelias, ulospäinsuuntautuva ja energinen että ei tullut hetkeksikään sellaista hiljaista hetkeä. Hän kertoi hyvin avoimesti taustastaan ja kuinka hän itse kovalla työnteolla on pärjännyt Suomessa. Mua kiinnosti tosi paljon kuulla hänen elämästään ja hänen positiivinen asenteensa on varmasti tuonut hänet tähän, missä hän tänä päivänä seisoo.

En ole nähnyt kenelläkään naisella samanlaista kelloa kun mulla, mutta kun istuimme kahvilla ja katsoin Rayan rannetta, niin hänelläkin oli tismalleen sama Cartierin kello.

Stockan Robertsista olikin hyvä siirtyä Zaraan. Onneksi Zara oli juuri avannut ovensa ja kauppa oli ensimmäisen tunnin aika tyhjä, joten saimme vapaasti ja isosti kierrellä kaikessa rauhassa. 

 

 Sovituskoppiin tarttui mukaan yksi muhkea neule, college, löysä jakku, valkoinen neule ja huivi. Kun juteltiin vaatteista ja Rayan tyylistä, niin ymmärsin että nyt kun hän on raskaana niin kiikarissa oli mahdollisimman mukavat ja löysät vaatteet. Raskausmasu kuitenkin koko ajan kasvaa lisää ja lisää. Mulle syntyi jonkinlainen idea hänen visiostaan ja katsottiin tosiaan yhdessä kokeilukappaleita. Tosin beige neule ja jakku olivat sellaisia vaatteita, joita Raya ei itse koskaan olisi tajunnut edes katsoa. Molemmat sopviat hänelle täydellisesti ja ihastui niihin heti, varsinkin siihen beigeen isoon neuleeseen. 

Mitä te muut pidätte tästä neuleesta? Silmääni pisti tuo niskassa oleva yksityiskohta ja tietenkin neuleen muhkeus ja pituus raskausvatsaa ajatellen. Sopii Rayalle tosi hyvin mun mielestä.

Pyysin Zaran työntekijää ottaa meistä kaksi videopätkää, jossa esitellään se jakku ja sit ihan vaan perusmusta  college. Zarasta tarttui siis mukaan tämä beige neule, kaulahuivi, musta perus college ja harmaa tyylikäs pikkutakki. 

Se pikkutakki joka oli kuitenkin reilu ja väljä on aika kiva sit kun masu kasvaa kunnolla ja on vaikka tiukka musta toppi ja mustat leggarit/housut ja sit tuo pidempi tyylikäs jakku. Raskauden jälkeenkin pikkutakki on edelleen käytettävissä ja yhtä staili.

Tässä eka styling videopätkä (tosiaan videot on mun iphonella otettu ja ei millään tavalla mukattuja) toivottavasti se ei haittaa.

 Tässä toka video:

 Zaran jälkeen käytiin vielä Vilasta hakee sellaset saumattomat legginssit (jotka itselläni olivat ainakin hitti raskauden aikana). Ne on venyvät ja niin mukavat jalassa. 

Raya kaipasi myös uudistusta hänen kenkävalikoimaansa, joten suuntasimme vielä Zioon. Siellä oli aitoa naudankarvaa olevat Steve Maddenin korottomat nilkkurit. Love at first sight! Mä ehkä käyn poistattaa myös ne kengät vielä ennen Sveitsiin lähtöä, ne oli IHANAT. Super tyylikkäät. Raya siis osti ne. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa nilkkureista, mut kyl ne karvakengät vei ylivoimaisen voiton. 

 

Kiitos Raya päivästä. Meillä oli pari tuntia aikaa shoppailla ja tosi hyvin kerettiin. Yhteensä ostoksiin meni noin 200 euroa. 

Oli ilo tutustua Sinuun Raya ja Onnea odotukseen.

Päätin että tämä stailaus/shoppailupäivä ei jäänyt ensimmäiseksi ja viimeiseksi, vaan tulen jatkossakin pitämään näitä. Heti seuraavan kerran kun taas olen Suomessa. Itselleni jäi ainakin tosi hyvä mieli ja onnistunut olo tästä.

Tietysti toivon nyt että tekin vähän kerrotte oliko täys hitti vai huti 😀 

xx

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

30 Responses

  1. Tää oli kyllä musta tosi hauska idea! 😀 Ylipäänsä kiva idea nuo lukijatapaamiset sun muut, sun blogi on todella inspiroiva!
    Itsekin pohdin ilmoittautumista mutta mulla on hirveä flunssa niin ei olisi tullut tosta mitään 🙂

    1. Kiitos! Mä mykistyn melkein teidän kaikista huikeista ja niin tsemppaavista kommenteista. <3

  2. Oot Didem ihanan ennakkoluuloton ja rohkee järjestämään tämmösiä tempauksia! Monelta ois jääny tekemättä.. Tee ihmeessä näitä myös jatkossa 🙂

    1. Oli hienoa tutustua sinuun. Viimeksi tänään puhuin susta mun ystävälle täällä Sveitsistä. Kiitos siis itsellesi <3 pus

  3. Vitsi miten ihana juttu tällanen!! Lähtisin itekin mielelläni shoppailemaan sun kanssa ja ois ihana saada stailausvinkkejä<3 Kivoja rentoja vaatteita löytyi Rayalle!

    1. Melanie! Näitä tulee lisää. Niin hyvää feedbackia on teiltä saanut <3 Kiitoksia! xx

  4. Moi Didem! Taisin nähdä sut äsken junassa 🙂 Sä olet luonnossa vielä kauniimpi kuin mitä kuvien perusteella voisi luulla! Haluaisitko kertoa mitä hajuvettä käytät? Kiinnitin huomion johonkin todella herkulliseen tuoksuun, joka on pakko saada!

    1. Moi Eeva! Sori että vastaan näin myöhään. Olitko pitkä ja hoikka ja tosi kaunis? Pipo päässä ja jäit pois Riihimäellä? Koska mä muistan nähneeni tosi kauniin naisen myös junassa 😀

      Käytän Therry Muglerin ALIEN hajuvettä. Rakastan sitä, ainoa vaan että alienia ei saa Suomesta enää.

  5. Mulla ei riittäisi rohkeus tuohon.. sen takia ootkin niin huippu ja inspiroiva tyyppi 🙂

    1. Kiitos Anni! Te kaikki ootte niin mahtavia. Mieti minkälaiset blogitreffit saatais aikaan :))

  6. Jäin miettimään Cartierin kelloa, mikä malli sulla on? Onko siitä kuvia, mulla on tarkoitus hankkia C:n kello seuraavaksi, kun suuntaan taas reissuun.

    1. Apua..en muista mallia. Checkaan sen mallin sulle. Ajattelin myös tehdä korupostauksen jossa esittelen kellon.

      xx

  7. Tää oli hauska, rohkea ja omaperäinen juttu, upeeta! Ei muut bloggaajat tälläsiä tee. 🙂

    Hyvät asut tuli ja upeita molemmat. Ja ne kengät oli pala taivasta. Rakastuin 😀

    Ja Rayalle myös kaikkea hyvää raskauden kannalta:)

    1. Ne kengät oli niin täydelliset <3 Kiitos kehuista. Olen tosi otettu kun te kaikki vaan kehutte, koska jännitin kyl tosi pajon miten pärjään. 🙂

  8. Ihana idea ja hyvin toteutettu!! Vaikutat aivan upealta tyypiltä!:) Keep that attitude!

  9. Siis täytyy tulla sanomaan, että videon perusteella vaikutat aivan ihanalta ihmiseltä! Tai jäi sellanen reipas, iloinen kuva.

    Paljon onnea päiviisi! 🙂

    1. Heissan! Sellanen mä kyl oon, vaikka itse sanonkin. Mä luulen että musta saa oikeamman kuvan videoiden kuin tekstien perusteella 🙂

      Kiitos Ebbis <3

  10. Vitsi Didem vaikutat niin ihanalta ihmiseltä! Tosi rohkea veto, en tiedä ketään muuta bloggaajaa joka olisi tehnyt vastaavaa.. Oot mun esikuva siitä, millainen mama haluun sit tulevaisuudessa olla 🙂 toivon että itekin voin olla joskus yhtä itsevarma kuin sä! Onnea myös Rayalle odotukseen <3

    1. Olette upeita. Luen uudestaan ja uudestaan näitä kommentteja. Tuntuu tosi hyvältä ja varmasti uskallan uudestaan tehdä tällaisen. itse nautin suunnattomasti shoppailuajasta ja myös uuteen ihmiseen tutustumisesta 🙂

      <3

  11. Oon seurannut sun matkaa bloggarina, ja itseasiassa löysin sinut ystäväni kautta, joka asui pari vuotta sitten Sveitsissä. Myöhemmin sain kuulla, että olet päässyt Cosmobloggariksi asti! Hienoa!
    Pidin sinua hieman ylimielisenä aluksi, mutta nyt olen täysin eri mieltä! Oot kaikkea muuta kuin sitä, ja varsinkin nyt kun videomateriaalissa näki sinun käytöksen, niin vautsi mikä tyttö sinä olet Didem! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *