


Photos by Janita Autio
Jos haluat saada muutoksia aikaan, niin tässä muutama hyvä vinkki prosessiin. Aihe on ollut jonkun verran esillä keskusteluissa ystävien kanssa ja päätin tehdä listan teillekkin, vaikka mainitemani asiat ovatkin varmasti tuttuja monille. Välillä on kuitenkin hyvä muistuttaa itseään ja toisiaan, jotta oma elämänlaatu säilyisi korkeana.
Ensin pitää olla rehellinen itselleen ja tiedostaa oma tilansa. Oli se sitten masennus, ylipaino, syömishäiriö, ylikunto, epäsäännöllinen rytmi/ruokailu etc.
Jos huomaat että epäsäännöllinen rytmi vaikkapa treenaamisen suhteen on vain huonoksi ja asia harmittaa jokapäiväistä elämääsi, niin tee muutos. Tarvitset ehkä viikkolukujärjestyksen puhelimeen/jääkapin ovelle, jotta liikunta pysyy säännöllisenä.
Välillä minua auttaa se, että olen kirjoittanut vaikkapa pinkillä kynällä kalenteriin treeniaamu + kotispa. Jo Edellisenä iltana pakkaan treenilaukun ja asenne seuraavana aamuna on paljon energisempi ja odottava. Varsinkin minä, joka en treenaa salilla säännöllisesti ja salitreeni ei ole luonteva osa ohjelmaani, on hyvä laittaa söpö muistutus kalenteriin jotta muistan mennä treenaamaan. Treenimuotoja tänä päivänä on kuitenkin niin paljon, että se on tekosyy, jos ei ole päässyt ollenkaan treenaamaan.
Tavoitteiden asettaminen on myös hyvää harjoittelua itsensä kanssa. Olen huono asettamaan tavoitteita tai ainakaan sanomaan niitä ääneen. Mutta kyllä minullakin on lista asioista joita tavoittelen. Välillä voi unelmoida, kunhan myös pysyy realistisena. Pienin askelin eteenpäin. Pettymykset ja takapakki kuuluu pakettiin. Opettele käsittelemään pettymykset ja hyväksymään se, että aina ei asiat mene kuten olisi toivonut. Älä lannistu. Mahdollisuuksia on paljon.
1. Ole rehellinen itsellesi.
2. Älä katso taaksepäin menneitä, et kuitenkaan saa poistettua historiaa.
3. Kuuntele itseäsi.
4. Ole tiukka.
5. Aseta tavoitteita.
6. Tee listoja. Jos on huono päivä ja ottaa päähän niin kysy itseltäsi mikä ärsyttää? Kirjoita ne ylös paperille ja lue itsellesi ääneen. Vielä parempi jos luet ääneen jollekkin toiselle. Usein sitä havahtuu vasta silloin että olipas taas energianhukka ärsyyntyä siitä asiasta.
7. Sinun pitää haluta. Myös olla kärsivällinen. Onko sinulla vauvakiloja ja haluat päästä niistä eroon? Kaikilta kilot eivät lähde noin vaan. Hyväksy se, niin et jää murjottamaan sitä asiaa. Vasta sitten on helpompi alkaa tiputtaa painoa.
8. Ole päättäväinen.
Meillä on täällä kaikki hyvin. Mieheni vääntää keittiössä smoothiet meille. Join sitä jo eilen ja se oli niin hyvää. Siihen tulee siis pinaattia, parsakaali, mustikoita, chia -mustikkajauhoa(yksi lusikallinen), banaania, kreikkalaista jogurttia, cashew pähkinöitä ja kurpitsansiemeniä. Maistuu niin hyvälle. Lidlin iso kreikkalainen jogurtti tölkki on ihan parasta. Se on ihanan kermainen.
Mitä mieltä muuten olette pakastepinaatin, kukkakaali/parsakaalin syömisestä kypsentämättömänä?
Makoilen ja kirjoitan olohuoneessa, jossa lasinen terassiovi on raollaan ja meren humina rauhoittaa kivasti mieltä. Meri riittää musiikiksi.
xx Didem
30 Responses
Voi muru miten kehno tuuri! ❤️ Mun familylla kävi muutama vuosi takaperin vähän saman tyylinen juttu. Finski lakkoili silloin ja meidän suorat lennot Thaimaahan vaihdettiin välilennolla Lontoon kautta Thaikkulaan. Kaikki sujui hienosti Lontooseen asti, kunnes siellä todettiin, että isäni passi ei ole riittävän kauan voimassa. Lontooseen se siis riitti, mutta ei Aasiaan. Jos meillä ei olis ollu välilentoa niinkuin ei pitänytkään, olisi Suomen puolella asia huomattu ajoissa ja saatu pikapassi. No lennettiin äitini ja veljien kanssa Thaimaahan ja isä tuli päivän perässä. Mutta muutamat kyyneleet vuodatettiin Lontoon päässä. Ihanaa lomaa ja päivitä paljon asu kuvia auringossa. Olen lähdössä Thaikkulaan taas joulukuun alussa perinteisesti ☺️
No mullakin kävi tuuri, että hoksasin mennä virkailijalle, muuten mut olis käännytetty Lontoossa takaisin Suomeen ? Koska siis Lontoon liput saatiin ja laukku tagit myös suoraan Jenkkeihin, niin olisin voinut ajatella, että jatkolennon liput tulee sit vasta Lontoossa .
Nojoo, mut täällä nyt ollaan ja ihanaa on ❤️? En ole koskaan käynyt Thaimaassa ? Malesiassa kylläkin muutaman kerran. Onneksi pääset pian lämpöön rentoutumaan ☀️
Voi mikä tuuri! Saitko mitään hyvitystä vai menikö rahat ihan hukkaan ekalta lennolta?? Voisitko esitellä spanissa vielä lentoasusi? Olis myös kiva tietää sinun “täydellisen matkalaukun” sisältö ❤️ Super lomaa!!
Rahat meni kyllä ihan hukkaan.. :/
Esittelen lentoasuni, kun siitä ollut nyt niin paljon kysynytää.
KIITOS <3
Hei, saako kysyä mikä viisumi sulla on USAan? Ajattelin että matkustat ESTAlla.
Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
Ihana, että pääsitte kuitenkin hyvin perille<3 Tosi kurjaa tuuria! Onko teillä millaiset viisumit tai Estahan on vain sähköinen, mutta teillä taitaa olla toisenlaiset:)? Saanko kysyä vielä minkä pituinen ja painoinen olet, kun näytät niin sopusuhtaiselta:)? Olen vasta alkanut lukea blogiasia (joka on tosi kiva) ja mietin, että lomailetko Losissa vai asutko siellä, onko teillä oma koti siellä tms. :)? Ihanaa aikaa sinne aurinkoon!
Heippa Jenni <3
Olen 168 cm ja 48 kg.
Tervetuloa tänne blogiin. Lomaillaan täällä (lyhyempi talvi) 🙂 Meillä on Air bnb kämppä, joka on ihana. Hyvin skandi tyylinen. En niin diggaa tummasta ja mahtipontisesta jenkkityylistä. Meillä on tänne 10 vuoden viisumi.
Toivottavasti viihdyt täällä. Meillä alkaa täällä päivä vasta 😀
Kauniita unia sinne xx
Kauan viivytte reissulanne?
Katsotaan 🙂
Voi ei!! 🙁 onneks pääsitte perille!
Ja voisitko välillä myös snappailla lomalta? Itse kun en instagramiin ole halunnut liittyä, niin ei ole mahdollisuutta seurata…. juttujasi on kuitenkin kiva seurailla niin tällaista pientä lukija palautetta/toiveita 🙂
Toiveesi on kuultu <3
Ehkä mä vaan pysyttelen molemmissa 😀
Voi että, todella ikävää. Tiedän niin fiiliksesi <3 🙁 Kerran myös heräsin alle 2 tuntia ennen lennon lähtöä! Onneksi kerkesin kuitenkin lennolle, mutta oli se semmosta kaahaamista kanssa lentokentälle! Toisella kertaa myöhästyin kokonaan koneesta vaikka tulin lähtöportille alle minsa sen jälkeen kun ovet oli sulkeutuneet. Siellä vaan todettiin että ovia ei enää voida avata, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää.. Oli se semmosta kyynelten vuodattamista kanssa.. Onneksi sä kuitenkin pääsit lopuksi perille rakkaasi luo<3 Ps. Voisitko tehdä jonkun postauksen matkustamisesta, justiinsa matkustusasusta kuvineen yms plus vinkeistä mitä kannattaa ottaa matkalle mukaan? Olen pian kans itse taas lähdössä reissuun 🙂 Ihanaa lomaa teille sinne!
Mua jotenkin nauratti tää kommentti ❤️ Ihana ☺️
Matkustusasu postausta on toivottu niin paljon, että pitää jollain tapaa toteuttaa se. ?
Sullahan kävi hienosti. Monilla olis matka pysähtyny siihen kun ei rahat riitä uuteen lentolippuun.
Totta, mietin ihan samaa ❤️
Luottokortit on onneksi lähes kaikilla 🙂
Hei. Loppu hyvin kaikki hyvin 🙂 Minäkin mietin, että mikä viisumi? Estallahan saa olla sen 3kk ilman viisumia. Ellei sulla sit jotain työviisumia tmv ole. Nauttikaa lomasta ja ajasta siellä :)Mä niin nautin näistä mahtavista lumimaisemista täällä .
Just näin ☺️ Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
Valkoinen lumimaisema on myös kaunista. Tällä hetkellä nautin kyllä kovasti ❤️ Kiitos ?
Ihanaa reissua rakkaan luokse<3 nauttikaa! Itsekin sain vihdoin ja viimein poikaystäväni viime viikonlopuksi Suomeen vaikka SAS vähän matkaa hankaloittikin
Ihanaa Suvi ❤️ Nauttikaa tekin!!
En kylla ihan ymmarra tata viisumi asiaa. Totta toki jenkkeihin tarvitsee viisumin jos menee yksityiskoneella tai on siella toissa, mutta EU kansalaisena riittaa ESTA joka haetaan hetkessa netista. Jos syysta tai toisesta on viisumi niin kylla ESTA:a voi silti hakea. Mutta paasitte perille ja se on tarkeinta.
Meillä on 10 vuoden viisumi Jenkkeihin. Meillä on myös one way ticke tänne, kun ei osattu päättää takaisintulo päivää ja one way ticketillä ei voi mennä estalla.
xx
Hyvä, että pääsitte perille! Mutta tosiaankin miksi viisumi, ja vielä lapsella? Et kai aio jäädä sinne ja jättää meitä yli 90 päiväksi?
Ihana. En aio jäädä ja jättää ❤️ Kunhan nyt hetkeksi vain pitkää talvea pakoon. Vielä voi vaan lähtee, kun Luca ei ole koulussa.
Joo miehelläni, minulla ja Lucalla on 10 vuoden viisumi.
Ajatko Jenkkilässä autoa muuten? Ja ovatko miehesi laspet siellä kans nyt teiän kanssa? ❤️
Lapset ovat täällä. Ollaan just menossa hakee poikia koulusta. Viimeksi ajoin kyllä, mutta tällä reissulla en vielä ole ajanut ?? varmasti ajan..muuten olen kokonaan muiden varassa ???
Minä Jenkeissä asuneena mietin, miten olet saanut sinne 10 vuoden viisumin ? Miehesi tilanteen vielä jotenkin ymmärrän. Kun ette ole edes naimisissa…
Mitähän tähän nyt voisi vastata…? Meillä nyt vaan on. Haettiin ja saatiin.
Eihän viisumin saamisessa ole mitään kummallista, koska turistiviisumeitakin on olemassa 10 vuoden. Kaikki eivät voi esim. saada Estaa, jos on vaikka käynyt Iranissa lomalla, joten sen jälkeen ainoa vaihtoehto Jenkkeihin pääsemiseksi on anoa B viisumi, joka on 10 vuotta voimassa.
Nimimerkillä minullakin on sellainen, eikä siinä ole mitään tekemistä naimissa olon kanssa.