MUTKIA MATKASSA

Photos by Kristiina Ketonen

Herätyskello soi tiistai aamuna 4.30. Heräsin, join pari espressoa ja ihastelin talvista maisemaa ikkunasta. Kaikki oli valmiina lähtöä varten. Matkalaukut seisoivat eteisessä ja matkavaatteet rivissä. Herätin Lucan, puimme päälle ja lähdimme ajelee kohti lentokenttää. Tarkoitus oli lentää Norwegian lentoyhtiöllä Lontoon kautta Los Angelesiin. Piti itse checkata sisään, mutta kun automaatti antoi ainoastaan lennot Lontooseen, eikä ollenkaan jatko-lentoja, niin jouduin menemään tiskille selvittämään asiaa. 

Siinä sitten neiti virkailija alkoi selvittää. “Teillä ei ole viisumia, ette voi lentää”. Lucan matka ok, mutta entäs missä minun viisumi oli? Lucan viisumi oli passissa ja niin olisi minunkin pitänyt olla. Olin vaihtanut passia vuosi sitten, joten Jenkki viisumi oli vanhassa passissani ja vanha passini kotona laatikossa. En tiennyt, että viisumia, ei liitetä uuteen passiin. Jos olisin tiennyt, ei ikinä olisi käynyt näin, olen sen verran tarkka. Menin paniikkiin, lento lähtisi tunnin kuluttua. Päästin muutaman kirosanan ja kyyneleen. Sanoin virkailijalle, että lähden nyt hakemaan vanhaa passiani ja yritän ehtiä takaisin ennen kuin boarding sulkeutuu. Molemmat tiesi että tilanne on tiukka, pääsemmekö lennolle? Ehtiminen tulee olemaan minuuteista kiinni. Lähdin juoksemaan laukkujen ja Lucan kanssa taksille. Huusin nuorelle taksikundille, että nyt on sit kiire. Lumi oli sekoittanut liikenteen. Tiet olivat aivan tukossa. Olimme 7.10 kotona ja boarding oli loppumassa 7.45. Ajoimme lujaa. Virkailijan tunteettomuus ja täydellinen sympatian puuttuminen herätti epäilyksen jopa vahingonilosta meidän kurjassa tilanteessa. Hänellähän on kai mahdollisuus vaikuttaa.  Olin tiskillä 2 minuuttia ennen kuin boarding sulkeutuu.. Siihen me sitten jäätiin Lucan kanssa. Tietysti oma vikani tämä viisumihässäkkä, mutta oltais ehkä keretty sille lennolle, jos virkailija olisi halunnut. Itku tuli uudestaan, ja taksikuski joka oli tullut kanssani sinne tiskille saakka, toivotti kovasti tsemppiä 😀

Lontoon Gatwickiin ei ollut lentoja, joilla ennätettäisiin Lontoo -Los Angeles lennolle. Lähdin jonnekkin alakertaan selvittelemään asioita. Pyörrytti, ja oli niin heikko olo. Luca sen sijaan, oli rauhallinen ja jaksoi niin hyvin alusta loppuun saakka. Alakerran tiskin edessä vierähti jokunen tunti ja lopulta meillä oli kokonaan uudet lennot Oslon kautta Losiin. Osloon lennettiin Finnairilla ja Oslosta Norwegianilla Losiin. Meillä oli edelliselle lennolle premium liput, mutta ei saanut vaihdettua niitä premium paikkoja uudelle lennolle. Niin outo systeemi vaikka premium paikat myydään business-luokan lippuina. Olisin maksanut jonkun välirahan, mutta yhtäkkiä permium paikkoja ei ollutkaan jäljellä, vaikka hetki sitten niitä oli vaikka kuinka monta. Enää en jaksanut alkaa vääntää ja otin vaan normiliput Oslo-Los Angeles. Helsinki – Oslo lennon jouduin ostamaan Finskin tiskiltä erikseen. Finnairin virkailija oli niin herttainen ja ymmärtäväinen ja hieman ihmeissään, kun kerroin millainen aamu tässä on ollut. Hyvä puoli Norjan kautta lentämisessä, oli että lentoaika Oslosta -Losiin oli alle 10 tuntia (huomattavasti lyhyempi lentoaika kuin esim Sveitsistä tai Lontoosta). Toinen hyvä asia oli matkalaukut, jotka eivät menneen suoraan Losiin, vaan tehtiin uusi lähtöselvitysn Oslossa. Turvallisempi olo matkalaukkujen puolesta, että tulevat varmasti perille. 

Lento Osloon lähti 12 ja siinä ennen meillä oli hyvin aikaa nauttia vihdoin ja viimein aamupala. Fiilis oli parempi ja loppumatka taittui mukavasti. Loppu hyvin kaikki hyvin. Lucakin nukkui yli puolet pitkästä lennosta. Jos nyt saisin valita kumman reitin ottaisin, niin ehdottomasti tämän jälkimmäisen. Oltiin Losiissa vain puoli tuntia myöhemmin, meidän alkuperäisestä kellonajasta. Mieheni oli meitä vastassa ja kaikki tuntui niin hyvältä. Loppu-ilta sujui kotisohvalla vaaleja katsellessa.

Ensimmäinen aamu Losissa alkoi kello 5 Lucan kanssa. Mieheni oli täyttänyt jääkaapin kaikilla herkuilla, joten keitin meille aamupuurot marjojen kera. Tänään asteita olisi noin 28, eli rantapäivä. Luca on odottanut Santa Monican rantapuistoja ja uimista, joten eiköhän me sinne suunnata.

Mukavaa iltaa lumivalkeaan Suomeen <3

xx Didem