MY WEEK THROUGH IPHONE

Toivotan suurella ilolla tervetulleeksi viikonlopun. Tämä viikonloppu menee ulkoillessa, kaupungilla juostessa, kodin järjestelyssä, siivoomisessa vaikka siivoja tuleekin ensi viikolla tekemään suuren kevätsiivouksen. Myös pakkaamisen parissa tulen viettämään aikaa..tai oikeastaan sen suunnittelussa. Mun pitäisi saada pakattua tosi fiksusti tulevaa reissua varten. Kerron lisää myöhemmin. 🙂

Ensin teille “pari” kuvaa viime viikolta 😉

Mahtavaa viikonloppua <3

ps. Jotenkin tuntuu että tosi moni kävi viime viikolla kampaajalla leikkauttamassa saman tyyppisen hiusmallin. Siisti nähdä päivittyneitä ja freessejä ystäviä ja tuttuja. 🙂

18 Responses

  1. 🙂 vitsit kun tuun sun blogista hyvälle tuulelle! Vielä löytyy sentään joku joka kirjoittaa aitoa, persoonallista ja rentoa blogia. Kiitos Didem! Luin silloin tällöin myös sun vanhaa blogia, mutta nyt pikku hiljaa kun olen karsinut blogien lukemista on jäänyt jäljelle vain sinä ja muutama muu joita enää jaksan seurata. Jatka samaan malliin! On ollut kiva huomata miten sun postaukset ovat myös koko ajan parantuneet mutta silti pysyneet sinun näköisinäsi 🙂
    Tuli noista kuvista mieleen, että olen jo sieltä alkuajoista lähtien ihaillut sun laukkuja. Onko sulla ollut suunnitelmissa, että voisit esitellä blogissa sun laukkukokoelmaa omassa erillisessä postauksessaan?
    Kivaa viikonloppua myös sinne!

  2. Oisko mahdollista nähdä sinun vaatehuonetta tarkemmin videopostauksen muodossa? 🙂

  3. Hirmu kivoja ja ilosia kuvia sä otat, mut sinuna lukisin tekstit vielä ajatuksen kanssa läpi ennen sitä lähetä-napin painamista.. Ainakin mun pipoa kiristää jos jokainen teksti on täynnä kielioppivirheitä ja yhdys____sanat on kirjotettu väärin. Google on kamu.

  4. Sulla on aivan ihana tyyli. Oon ollut viimeiset 20-vuotta (tähän sisältyy siis koko tähän astinen elämäni) aivan hemmetin hukassa oman tyylin suhteen. Ihailen monia blogaajia ja heidän tyylejään, mutta mikään ei oikeen omalla kohdalla nappaa, enkä oikeen osaa valita hoikalle kropalleni oikeanlaisia vaatteita. Ennen toivoin, että vaatteet juuri imartelisivat täydellisyyttä hipovaa kroppaani, mutta sun blogia luettuani, tai oikeastaan vain kuvien perusteella oon tajunnut, että en hae oikeasti sitä fiilistä että olisi aina superistuvat ja seksikkäät vaatteet. Oon mukavuudenhaluinen vilukissa luonteeltani ja nyt kun tätä sun tyyliä katsoo niin siinäpäs se tuleekin. Huolitellun näköiset kollaripökät ja mukavat neulepaidat. Pieruverkkarit forever. Sun pukeutumisessa on sellaista tyylikkyyttä mikä kiehtoo. Oot kyllä tehnyt yksinkertaisesta kaunista. Ja oot auttanut mua valitsemaan vaatteita, joista oikeasti pidän ja jotka on mun näköisiä. En siis suoraan kopioi sun tyyliä HAHA, vaan tarkoitan, että olet näyttänyt sen että yksinkertainen on kaunista ja myös väljemmät vaatteet näyttää hyvältä ja hotilta – ja myös asialliselta.

  5. Heips. Mistä ovat tummanharmaat leopardiolohoususi (keittiökuvassa)ja koska mahd. ostit?

  6. Moikka Didem! Mun mielestä mä olen nähnyt nämä kuvat jo aikaisemmin sun blogissa..? Onko ne oikeasti viime viikolla?

    1. Heippa☺️ Kuten varmasti huomaat päivämäärästä niin postaus on kyllä yli vuoden vanha. Hihi

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *