NAISTEN PUOLESTA

 

Kuvat Juuli Rönkä
Nahkatakki / Acne
Paita / &Other Stories
Laukku & korvakorut / Chanel
Aurinkolasit / Rayban

 

Juttelimme viikonloppuna frendien kanssa siitä mikä tekee ihmisestä seksikkään. Omasta mielestäni se on ehdottomasti itsevarmuus ja määrätietoisuus. Se, että tietää mitä haluaa, on jokin suunta mitä kohti mennä ja unelmia mitä tavoitella. Toki se on myös ulkoisia asioita niin kuin tyylikkyys ja siisteys ja se luontainen karisma, joka huokuu ihmisestä. Avoimuus, suorapuheisuus, herkkyys, rehellisyys ja vahva tahto, ovat asioita, joita myös arvostan ihmisissä. Halusin näin naistenpäivän kunniaksi kertoa hieman omia ajatuksiani siitä miltä tuntuu olla nainen. Olen nimittäin kasvanut perheessä, jossa minulla on ollut paljon naisia ympärillä. Siskoni ja äitini ovat isäni kanssa jaksaneet aina kannustaa ja olla tukena. Olen aina ollut se omantienkulkija. Minulla on myös aivan mahtavia ja rohkeita naisia ystävinäni, jotka tuovat minulle päivittäin paljon voimaa ja inspiraatiota. Meidän naisten kuuluu pitää toistemme puolia, tukea ja kannustaa. Onneksi omassa ystäväpiirissäni osataan tämä homma 🙂

On hienoa asua sellaisessa maassa missä tasa-arvo on kohdillaan. Mutta vielä reilu sata vuotta sitten näin ei ollut, sillä esimerkiksi naisten äänioikeus astui voimaan vasta vuonna 1906. Tuntuu upealta, että voin vapaasti kirjoittaa ajatuksiani blogiin ja olla ylpeästi nainen. Olla esimerkkinä siinä, että omaa uraa on tärkeää rakentaa ja seurata unelmia. On tärkeää, että ympärillä on ihmisiä, joille voi jakaa omia ajatuksiaan ja unelmiaan ja joiden seurassa voi olla rohkea oma itsensä. Naisten pitäisi kannustaa toisiaan vielä enemmän. Yhdessä voi saada paljon aikaan ja kateuden sijasta voi saada toisesta inspiraatiota ja motivaatiota omaan tekemiseen. Toisen onni ei ole itseltä pois, päinvastoin! Jos kaikki naiset tukisivat toisiaan, menestystarinoita olisi varmasti enemmän! Se on iso voima minkä toisista ihmisistä voi saada. Mielestäni on palkitsevaa nähdä, että voisin esimerkiksi omalla tekemiselläni jotenkin inspiroida toisia tai toimia esikuvana. Se tuntuu hyvältä tehdä jotain jolla on merkitystä ja iloa toisille ihmisille.

Haluan toivottaa kaikille naisille IHANAA NAISTENPÄIVÄÄ! Muistakaa olla rohkeasti sitä mitä olette ja tuoda se esille. Pidetään puoliamme! Ensimmäistä kertaa ikinä naistenpäivä tuntuu super merkitykselliseltä! Tänään julkistetaan myös mielettömän siisti kampanja, jossa olen ylpeänä mukana muiden inspiroivien naisten kanssa.

ps. En osannut valita kuvista parhaimpia, niin niitä on nyt monta samanlaista peräkkäin. Ehkä se ei haittaa 😀

xx Didem

4 Responses

  1. Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *