PARHAAT LOUNASPAIKAT HELSINGISSÄ

Kuvat Juuli Rönkä
Takki / Monki
Cashmere paita / Ellos
Hame/ Hálo from North
Laukku / Chanel

 

Tässä kun istun meidän uudessa kämpässä ja edessäni aukeaa taas uskomattoman rauhoittava palmu ja merimaisema, on olo aika zen. No Suomessa on tietty jo ilta ja viikonlopunvietto alkanut, eikä työhommat/lounaspaikat välttämättä just nyt ole mielessä, mutta samalla kun syön aamupalaa, niin tuli mieleen, että haluan jakaa omia lempi aamiais/lounaspaikkoja Helsingissä. Siellä on tällä hetkellä hieman erilaiset maisemat tehdä töitä, mutta nautin myös Helsingin sykkeestä, ja tunnelmasta, vaikka harmaata onkin.

Olen huomannut, että parhaiten blogijuttuihin pystyy keskittymään lähtemällä pois kotoa. Työjutut hoituvat paljon paremmin jossain kahvilassa tai ravintolassa, kun fokus on koko ajan koneessa. On tullut testattua vaikka mitä lounaspaikkoja blogihistoriani aikana. Paikan tunnelmalla on paljon merkitystä keskittymiseen, ja tietysti menen myös sellaiseen paikkaan missä on hyvä ruoka ja palvelu.

Tässä listattuna muutamia lempparipaikkojani Helsingissä, jossa voi samalla olla koneella:

Cafe Carusel

Hyvä seisova lounasbuffa ja paikan päällä miellyttävä atmosfääri. Istumapaikka löytyy aina, koska tila on sen verran iso. Kesällä myös mahdollisuus mennä terassille.

Kuuma

Täällä olen käynyt heti avaamisesta saakka. Otan aina avokadoleivän ja puolikkaan jogurtin. Työt jo tietävät paikan päällä oman tilaukseni.

SIS. Deli+Cafe

Todella hyvät smoothiet ja kahvit, mutta myös terveellisiä lounasvaihtoehtoja löytyy. Olen ottanut täältä myös usein mukaan!

Relove

Hyvät vaihtuvat lounasvaihtoehdot sekä erittäin kiva palvelu. Ruoka on terveellistä ja freesiä. Samalla kun teet töitä, voit myös kierrellä ja tehdä hyviä löytöjä kirpparin puolelta.

– Birgitta

Minun kesätoimistoni! Upeat maisemat ja tunnelmallinen pieni paikka Hernesaaressa. Rakastan heidän salaatteja, sekä jogurtti valikoimaa. Jos olet istunut monta tuntia jo koneella ja työnteko tökkii, suosittelen kokeilemaan mantelicroissanttia, se on taivaallista 🙂

– Kampin Sandro

Ihana kasvispainotteinen seisovapöytä Kampin yläkerrassa Korttelissa. Maisemat on kivat, sillä ylhäältä näkyy koko Helsingin keskusta. Tila on myös ihanan valoisa ja ruoka hyvää.

– Stockmannin F8

Stockmannin 8. kerroksen Fazerin ravintola on nykyään tosi monipuolinen ja sieltä saa edullisen lounaan lisäksi hyviä salaatteja, bowleja ja street food -annoksia. Netti toimii hyvin ja tilaa on aina.

– Story

Vanhassa Kauppahallissa sijaitseva ravintola Story on sympaattinen ravintola aivan kauppahallin keskellä. Hallin taakse saa auton helposti parkkiin ja ruoka on hyvää.

– Sävel

Hakaniemen yksi parhaimpia lounaspaikkoja, jos etsii yksinkertaisen hyvää kotiruokaa. Myös vegaanivaihtoehtoja ja lämmin asiakaspalvelu.

– The Cock

Täällä on tullut muutamia kertoja käytyä lounasaikaan, sillä se sijaitsee niin lähellä omaa kotia. Ravintolan sisustus ja tunnelma toimivat hyvin ja siksi siellä viihtyy kerralla pidemmänkin aikaa.

 

ps. Instagramin puolella on käynnissä aika huikea jouluarvonta, joka päättyy 3.12 ! Käykää kurkkaamassa 🙂

 

xx Didem

30 Responses

  1. Voi muru miten kehno tuuri! ❤️ Mun familylla kävi muutama vuosi takaperin vähän saman tyylinen juttu. Finski lakkoili silloin ja meidän suorat lennot Thaimaahan vaihdettiin välilennolla Lontoon kautta Thaikkulaan. Kaikki sujui hienosti Lontooseen asti, kunnes siellä todettiin, että isäni passi ei ole riittävän kauan voimassa. Lontooseen se siis riitti, mutta ei Aasiaan. Jos meillä ei olis ollu välilentoa niinkuin ei pitänytkään, olisi Suomen puolella asia huomattu ajoissa ja saatu pikapassi. No lennettiin äitini ja veljien kanssa Thaimaahan ja isä tuli päivän perässä. Mutta muutamat kyyneleet vuodatettiin Lontoon päässä. Ihanaa lomaa ja päivitä paljon asu kuvia auringossa. Olen lähdössä Thaikkulaan taas joulukuun alussa perinteisesti ☺️

    1. No mullakin kävi tuuri, että hoksasin mennä virkailijalle, muuten mut olis käännytetty Lontoossa takaisin Suomeen ? Koska siis Lontoon liput saatiin ja laukku tagit myös suoraan Jenkkeihin, niin olisin voinut ajatella, että jatkolennon liput tulee sit vasta Lontoossa .

      Nojoo, mut täällä nyt ollaan ja ihanaa on ❤️? En ole koskaan käynyt Thaimaassa ? Malesiassa kylläkin muutaman kerran. Onneksi pääset pian lämpöön rentoutumaan ☀️

  2. Voi mikä tuuri! Saitko mitään hyvitystä vai menikö rahat ihan hukkaan ekalta lennolta?? Voisitko esitellä spanissa vielä lentoasusi? Olis myös kiva tietää sinun “täydellisen matkalaukun” sisältö ❤️ Super lomaa!!

    1. Rahat meni kyllä ihan hukkaan.. :/

      Esittelen lentoasuni, kun siitä ollut nyt niin paljon kysynytää. 

      KIITOS <3

  3. Hei, saako kysyä mikä viisumi sulla on USAan? Ajattelin että matkustat ESTAlla.

  4. Ihana, että pääsitte kuitenkin hyvin perille<3 Tosi kurjaa tuuria! Onko teillä millaiset viisumit tai Estahan on vain sähköinen, mutta teillä taitaa olla toisenlaiset:)? Saanko kysyä vielä minkä pituinen ja painoinen olet, kun näytät niin sopusuhtaiselta:)? Olen vasta alkanut lukea blogiasia (joka on tosi kiva) ja mietin, että lomailetko Losissa vai asutko siellä, onko teillä oma koti siellä tms. :)? Ihanaa aikaa sinne aurinkoon!

    1. Heippa Jenni <3

      Olen 168 cm ja 48 kg.

      Tervetuloa tänne blogiin. Lomaillaan täällä (lyhyempi talvi) 🙂 Meillä on Air bnb kämppä, joka on ihana. Hyvin skandi tyylinen. En niin diggaa tummasta ja mahtipontisesta jenkkityylistä. Meillä on tänne 10 vuoden viisumi. 

      Toivottavasti viihdyt täällä. Meillä alkaa täällä päivä vasta 😀 

      Kauniita unia sinne xx

  5. Voi ei!! 🙁 onneks pääsitte perille!
    Ja voisitko välillä myös snappailla lomalta? Itse kun en instagramiin ole halunnut liittyä, niin ei ole mahdollisuutta seurata…. juttujasi on kuitenkin kiva seurailla niin tällaista pientä lukija palautetta/toiveita 🙂

  6. Voi että, todella ikävää. Tiedän niin fiiliksesi <3 🙁 Kerran myös heräsin alle 2 tuntia ennen lennon lähtöä! Onneksi kerkesin kuitenkin lennolle, mutta oli se semmosta kaahaamista kanssa lentokentälle! Toisella kertaa myöhästyin kokonaan koneesta vaikka tulin lähtöportille alle minsa sen jälkeen kun ovet oli sulkeutuneet. Siellä vaan todettiin että ovia ei enää voida avata, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää.. Oli se semmosta kyynelten vuodattamista kanssa.. Onneksi sä kuitenkin pääsit lopuksi perille rakkaasi luo<3 Ps. Voisitko tehdä jonkun postauksen matkustamisesta, justiinsa matkustusasusta kuvineen yms plus vinkeistä mitä kannattaa ottaa matkalle mukaan? Olen pian kans itse taas lähdössä reissuun 🙂 Ihanaa lomaa teille sinne!

    1. Mua jotenkin nauratti tää kommentti ❤️ Ihana ☺️
      Matkustusasu postausta on toivottu niin paljon, että pitää jollain tapaa toteuttaa se. ?

  7. Sullahan kävi hienosti. Monilla olis matka pysähtyny siihen kun ei rahat riitä uuteen lentolippuun.

  8. Hei. Loppu hyvin kaikki hyvin 🙂 Minäkin mietin, että mikä viisumi? Estallahan saa olla sen 3kk ilman viisumia. Ellei sulla sit jotain työviisumia tmv ole. Nauttikaa lomasta ja ajasta siellä :)Mä niin nautin näistä mahtavista lumimaisemista täällä .

    1. Just näin ☺️ Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
      Valkoinen lumimaisema on myös kaunista. Tällä hetkellä nautin kyllä kovasti ❤️ Kiitos ?

  9. Ihanaa reissua rakkaan luokse<3 nauttikaa! Itsekin sain vihdoin ja viimein poikaystäväni viime viikonlopuksi Suomeen vaikka SAS vähän matkaa hankaloittikin

  10. En kylla ihan ymmarra tata viisumi asiaa. Totta toki jenkkeihin tarvitsee viisumin jos menee yksityiskoneella tai on siella toissa, mutta EU kansalaisena riittaa ESTA joka haetaan hetkessa netista. Jos syysta tai toisesta on viisumi niin kylla ESTA:a voi silti hakea. Mutta paasitte perille ja se on tarkeinta.

    1. Meillä on 10 vuoden viisumi Jenkkeihin. Meillä on myös one way ticke tänne, kun ei osattu päättää takaisintulo päivää ja one way ticketillä ei voi mennä estalla.

      xx

  11. Hyvä, että pääsitte perille! Mutta tosiaankin miksi viisumi, ja vielä lapsella? Et kai aio jäädä sinne ja jättää meitä yli 90 päiväksi?

    1. Ihana. En aio jäädä ja jättää ❤️ Kunhan nyt hetkeksi vain pitkää talvea pakoon. Vielä voi vaan lähtee, kun Luca ei ole koulussa.
      Joo miehelläni, minulla ja Lucalla on 10 vuoden viisumi.

  12. Ajatko Jenkkilässä autoa muuten? Ja ovatko miehesi laspet siellä kans nyt teiän kanssa? ❤️

    1. Lapset ovat täällä. Ollaan just menossa hakee poikia koulusta. Viimeksi ajoin kyllä, mutta tällä reissulla en vielä ole ajanut ?? varmasti ajan..muuten olen kokonaan muiden varassa ???

  13. Minä Jenkeissä asuneena mietin, miten olet saanut sinne 10 vuoden viisumin ? Miehesi tilanteen vielä jotenkin ymmärrän. Kun ette ole edes naimisissa…

    1. Eihän viisumin saamisessa ole mitään kummallista, koska turistiviisumeitakin on olemassa 10 vuoden. Kaikki eivät voi esim. saada Estaa, jos on vaikka käynyt Iranissa lomalla, joten sen jälkeen ainoa vaihtoehto Jenkkeihin pääsemiseksi on anoa B viisumi, joka on 10 vuotta voimassa.

      Nimimerkillä minullakin on sellainen, eikä siinä ole mitään tekemistä naimissa olon kanssa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *