






Photos by Kristiina Ketonen
Sleepwear // Gauhar
Necklace // Glitter
Olen pyörinyt tässä yöpaidassa suurimman osan ajasta, siitä asti kun saavuin Suomeen. Samperin jetlag! Se on paha. Ensimmäiset päivät meni niin, että sain unta vasta aamu viideltä ja nyt rytmi on kääntynyt toistepäin. Luca herätti minut viime yönä 03.30. Olisin niin paljon tarvinnut kunnon yöunet ja Luca myös. Kello yhdeksältä oli aika lähteä päiväkotiin ja olin satavarma, että Luca sammuu samantien, kun on päikkäreiden aika. Ajattelin, että päikkärit tasoittaa hyvin rytmiä, mutta ei, hän ei todellakaan ollut pistänyt silmiään kiinni, edes hetkeksi. Päivä on Lucan osalta ollut siis hyvin levoton, joka on täysin ymmärrettävää sisäisen rytmin takia. Minulla oli vaikeuksia saada pidettyä häntä hereillä iltapäivällä, kun hain hänet kotiin. Hän sinnitteli kello kuuteen saakka sohvalla mun kanssa, jonka jälkeen nostin hänet sänkyyn. Rukoilen, että hän vetäisi vaikka 12 tunnin unet putkeen, jotta huominen päivä olisi helpompi. Lucalla on aamulla joulujuhla dagiksessa, jonne olisi kiva mennä suht pirteenä 🙂
En usko, että jetlagin selättämiseen oikein on olemassa mitään kikkakolmosia. Kymmenen tunnin aikaerorasitus tänne suuntaan on paljon rajumpi, kuin Losiin lentäessä. On helpompi viivästyttää sisäistä kelloa kuin aikaistaa sitä. Eiköhän tää pikku hiljaa ala helpottaa.
On tässä aikaerossa ja kotona hengailussa ollut hyviäkin puolia. Tein kotiimme joulun yhdessä päivässä, Lucan vuoksi. Erityiskiitos Stockan mahtavalle henkilökunnalle. Löysin kaiken tarvittavan Stockmann tavaratalosta viime perjantaina. Kiitos, sinä ihana nuori nainen, joka kannoit 5. kerroksesta joulukuusen autooni ja sinä, joka paketoit lahjat, vaikka se ei edes kuulunut työhösi. Joulutunnelman luomisen lisäksi, olen tehnyt suursiivouksen, järjestellyt kaapit, Lucan lelut, paketoinut lahjoja, tilannut vihdoin ja viimein Deseniosta muutaman hienon julisteen/taulun Lucan huoneeseen. Deseniosta löytyy tosi kivoja julisteita/ printtejä myös lapsille. Ajattelin tehdä pienen taulunseinän Ikean Kallax hyllyjen yläpuolelle.
Tällä kertaa en voi kehua yleensä niin sosiaalista olemustani. Sosialisoiduin viimeksi lauantaina, kun ensin oli yhdet lastenkutsut ja illalla ystäväni valmistujaiset, mutta muuten olen viihtynyt kotosalla omissa oloissani. On ollut ikävä kotia ja kyllä varmasti tää jouluhössötys vaikuttaa myös. Jouluvalojen, kynttilöiden ja kuusen luoma tunnelma ja lämpö saa minut ennemmin tassuttelemaan kotona pyjamassa, kun iltariennoissa.
Huomenna tosiaan meillä on aamulla ensin Lucan joulujuhlat, sitten Gauharin ja Kristiinan kanssa palsu/lounas ja iltapäivällä mennään Ruotsin Konsulaattiin katsomaan Suomen Lucia-neitoa.
Pitäkää peukut, että yö menisi hyvin.
xx Didem
4 Responses
Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??
Kiitos Iina <3 Mun pitää checkaa malli sulle himassa.
Moi! Ihana tyyli <3 Mikä leviksen farkkumalli on kyseessä?
Sä olet kyllä niin täydellinen tyyli-inspis! Ihana asu.