





Kuvat Angelina Ilmast
Kerroin tämän postauksen kirjoittamisesta muutamalle ihmiselle ennen julkaisua ja sain hyvin erilaisia argumentteja. Aihe on selkeästi sellainen, joka jakaa mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Kävin nimittäin ottamassa Botoxia ensimmäistä kertaa elämässäni, ja halusin kirjoittaa ajatuksistani aiheeseen liittyen.
Olen aina ollut luonnollisuuden puolestapuhuja, ja niin kuin tiedätte, käytän meikkiä hyvin harvoin ja ihailen arvokkaasti vanhenevia naisia. Ulkonäköni on kuitenkin työvälineeni ja haluan voida näyttää itsestäni parhaimmat puoleni. Omistan erittäin ilmeikkäät kasvot ja lisäksi matalan rasvaprosentin takia minulle tulee helposti juonteita. Juonteet ja rypyt kuuluvat elämään eivätkä ne häiritse minua yleisesti. Otsassani on kuitenkin jo pidemmän aikaa ollut syvempiä juonteita, jotka ovat tulleet esiin aina tiettyjen ilmeiden kohdalla. Olen ollut tästä tietoinen ja se on pistänyt minua silmään esimerkiksi kuvia selatessa. Minulla on itsellänikin ollut tiettyjä ennakkoluuloja liittyen pistoshoitoihin, sillä en ole perehtynyt asiaan. Olen huomannut, että kaikenlaiset botuliini- sekä täytehoidot ovat yleistyneet, mutta aihe on edelleen tabu. Ihmiset jotka näitä hoitoja ottavat ovat lähinnä peitelleet ja salailleet koko asiaa eivätkä usein myönnä ottaneensa kyseisiä hoitoja. Mielestäni aiheessa ei ole mitään häpeällistä ja halusinkin siksi kirjoittaa siitä blogiini.
Minulle luonnollisuus tarkoittaa sitä, että näyttää itseltään eikä lähde muokkaamaan omaa ulkonäköään muiden takia. Botoxin ottaminen on ollut täysin oma päätökseni ja olen perehtynyt aiheeseen. Kävin viime viikolla konsultaatiossa, jossa tarkasteltiin kasvojani ja ihon käyttäytymistä. Analyysi oli nopea, jonka jälkeen sain muutaman pistoksen otsaani. Tulokset näkyvät yleensä noin viikon päästä, jonka jälkeen nähdään paremmin miten kasvot reagoivat kyseiseen aineeseen. Kaikki meni erittäin hyvin, ja tällä viikolla otsaani pistettiin toistamiseen. Hoidon minulle teki lääkäri, joten olin turvallisissa käsissä. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen ja myös todella innostunut tästä kaikesta! Olen iloinen päätöksestäni ja toivon, että myös lukijani miettisivät asiaa avarakatseisesti. Kyseessä kun ei ole mikään muutos vaan pieni kosmeettinen korjaus. Ihmiset muokkaavat ulkonäköään jatkuvasti ja käyttävät nuorekkuuden korostamiseen valtavasti erilaisia keinoja rahasta tinkimättä. Botox on kuitenkin sellainen asia jota edelleen vieroksutaan ja pidetään lähinnä negatiivisena asiana. Itse en näe pistoshoitoja mitenkään erikoisena asiana. Ihminen altistuu jatkuvasti erilaisille vieraille aineille esimerkiksi kosmetiikan kautta. Harva varmaankaan tietää mitä kaikkea esimerkiksi huulipunat, huulivoiteet tai deodorantit sisältävät, mutta niissä käytetyt aineet joutuvat kehoihimme päivittäin. Tärkeintä on mielestäni ottaa asioista selvää, tiedostaa riskit ja ottaa itse vastuu omista päätöksistä. Halusin olla tämän aiheen kohdalla rehellinen, sillä en näe siinä mitään hävettävää. Olisi mielestäni tärkeää puhua rohkeammin näistä asioista, jotta niistä ei tulisi häpeällisiä ja arkoja aiheita puhua. Tuomitseminen ei ole kenenkään toisen asia, kun puhutaan omasta ulkonäöstä ja vapaudesta tehdä sille mitä haluaa.
Aloin pohtia sitä missä menee raja, kun puhutaan oman ulkonäön muokkaamisesta. Onko esimerkiksi hyväksyttävämpää muokata kuvistaan pois juonteita ja epätasaisuuksia ja luoda illuusio tällä tavalla vai käydä korjaamassa asia pistoksilla? Kuvien muokkaaminen on nimittäin erittäin yleistä tänä päivänä, ja harva ihminen jättää muokkaamisen kokonaan pois, kun puhutaan vaikuttajista ja ihmisistä, jotka työskentelevät esteettisyyden parissa. Ymmärrän kuitenkin ihmisiä, jotka näin tekevät, koska halutaan tuoda itsestä parhaimmat puolet esiin. Jokin häiritsevä finni tai juonne voi viedä huomiota niiltä asioilta, joita halutaan korostaa. On jokaisen oma asia mitä haluaa itsestään tuoda esille ja mitä piilottaa. Liputan kuitenkin edelleen sen puolesta, että jokainen voisi näyttää omalta itseltään ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Pienten yksityiskohtien korjaaminen on kuitenkin mielestäni eri asia, kun lähteä muuttamaan omaa ulkonäköä joksikin toiseksi. Toki ei tässäkään ole mitään väärää, kukin tyylillään!
Olisin erittäin kiitollinen, jos voisin saada teiltä kommetteja aiheeseen liittyen sekä asiallista keskustelua ja pohdintaa. Olisi kiva tietää mitä lukijani ovat mieltä pistoshoidoista ja onko joukossa ihmisiä jotka ovat näitä hoitoja ottaneet? Onko aihe mielestänne arka ja häpeällinen vai pitäisikö siitä puhua avoimemmin? Kiitos jo etukäteen ymmärryksestä aihetta kohtaan 🙂
Kuvat
30 Responses
Voi muru miten kehno tuuri! ❤️ Mun familylla kävi muutama vuosi takaperin vähän saman tyylinen juttu. Finski lakkoili silloin ja meidän suorat lennot Thaimaahan vaihdettiin välilennolla Lontoon kautta Thaikkulaan. Kaikki sujui hienosti Lontooseen asti, kunnes siellä todettiin, että isäni passi ei ole riittävän kauan voimassa. Lontooseen se siis riitti, mutta ei Aasiaan. Jos meillä ei olis ollu välilentoa niinkuin ei pitänytkään, olisi Suomen puolella asia huomattu ajoissa ja saatu pikapassi. No lennettiin äitini ja veljien kanssa Thaimaahan ja isä tuli päivän perässä. Mutta muutamat kyyneleet vuodatettiin Lontoon päässä. Ihanaa lomaa ja päivitä paljon asu kuvia auringossa. Olen lähdössä Thaikkulaan taas joulukuun alussa perinteisesti ☺️
No mullakin kävi tuuri, että hoksasin mennä virkailijalle, muuten mut olis käännytetty Lontoossa takaisin Suomeen ? Koska siis Lontoon liput saatiin ja laukku tagit myös suoraan Jenkkeihin, niin olisin voinut ajatella, että jatkolennon liput tulee sit vasta Lontoossa .
Nojoo, mut täällä nyt ollaan ja ihanaa on ❤️? En ole koskaan käynyt Thaimaassa ? Malesiassa kylläkin muutaman kerran. Onneksi pääset pian lämpöön rentoutumaan ☀️
Voi mikä tuuri! Saitko mitään hyvitystä vai menikö rahat ihan hukkaan ekalta lennolta?? Voisitko esitellä spanissa vielä lentoasusi? Olis myös kiva tietää sinun “täydellisen matkalaukun” sisältö ❤️ Super lomaa!!
Rahat meni kyllä ihan hukkaan.. :/
Esittelen lentoasuni, kun siitä ollut nyt niin paljon kysynytää.
KIITOS <3
Hei, saako kysyä mikä viisumi sulla on USAan? Ajattelin että matkustat ESTAlla.
Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
Ihana, että pääsitte kuitenkin hyvin perille<3 Tosi kurjaa tuuria! Onko teillä millaiset viisumit tai Estahan on vain sähköinen, mutta teillä taitaa olla toisenlaiset:)? Saanko kysyä vielä minkä pituinen ja painoinen olet, kun näytät niin sopusuhtaiselta:)? Olen vasta alkanut lukea blogiasia (joka on tosi kiva) ja mietin, että lomailetko Losissa vai asutko siellä, onko teillä oma koti siellä tms. :)? Ihanaa aikaa sinne aurinkoon!
Heippa Jenni <3
Olen 168 cm ja 48 kg.
Tervetuloa tänne blogiin. Lomaillaan täällä (lyhyempi talvi) 🙂 Meillä on Air bnb kämppä, joka on ihana. Hyvin skandi tyylinen. En niin diggaa tummasta ja mahtipontisesta jenkkityylistä. Meillä on tänne 10 vuoden viisumi.
Toivottavasti viihdyt täällä. Meillä alkaa täällä päivä vasta 😀
Kauniita unia sinne xx
Kauan viivytte reissulanne?
Katsotaan 🙂
Voi ei!! 🙁 onneks pääsitte perille!
Ja voisitko välillä myös snappailla lomalta? Itse kun en instagramiin ole halunnut liittyä, niin ei ole mahdollisuutta seurata…. juttujasi on kuitenkin kiva seurailla niin tällaista pientä lukija palautetta/toiveita 🙂
Toiveesi on kuultu <3
Ehkä mä vaan pysyttelen molemmissa 😀
Voi että, todella ikävää. Tiedän niin fiiliksesi <3 🙁 Kerran myös heräsin alle 2 tuntia ennen lennon lähtöä! Onneksi kerkesin kuitenkin lennolle, mutta oli se semmosta kaahaamista kanssa lentokentälle! Toisella kertaa myöhästyin kokonaan koneesta vaikka tulin lähtöportille alle minsa sen jälkeen kun ovet oli sulkeutuneet. Siellä vaan todettiin että ovia ei enää voida avata, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää.. Oli se semmosta kyynelten vuodattamista kanssa.. Onneksi sä kuitenkin pääsit lopuksi perille rakkaasi luo<3 Ps. Voisitko tehdä jonkun postauksen matkustamisesta, justiinsa matkustusasusta kuvineen yms plus vinkeistä mitä kannattaa ottaa matkalle mukaan? Olen pian kans itse taas lähdössä reissuun 🙂 Ihanaa lomaa teille sinne!
Mua jotenkin nauratti tää kommentti ❤️ Ihana ☺️
Matkustusasu postausta on toivottu niin paljon, että pitää jollain tapaa toteuttaa se. ?
Sullahan kävi hienosti. Monilla olis matka pysähtyny siihen kun ei rahat riitä uuteen lentolippuun.
Totta, mietin ihan samaa ❤️
Luottokortit on onneksi lähes kaikilla 🙂
Hei. Loppu hyvin kaikki hyvin 🙂 Minäkin mietin, että mikä viisumi? Estallahan saa olla sen 3kk ilman viisumia. Ellei sulla sit jotain työviisumia tmv ole. Nauttikaa lomasta ja ajasta siellä :)Mä niin nautin näistä mahtavista lumimaisemista täällä .
Just näin ☺️ Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
Valkoinen lumimaisema on myös kaunista. Tällä hetkellä nautin kyllä kovasti ❤️ Kiitos ?
Ihanaa reissua rakkaan luokse<3 nauttikaa! Itsekin sain vihdoin ja viimein poikaystäväni viime viikonlopuksi Suomeen vaikka SAS vähän matkaa hankaloittikin
Ihanaa Suvi ❤️ Nauttikaa tekin!!
En kylla ihan ymmarra tata viisumi asiaa. Totta toki jenkkeihin tarvitsee viisumin jos menee yksityiskoneella tai on siella toissa, mutta EU kansalaisena riittaa ESTA joka haetaan hetkessa netista. Jos syysta tai toisesta on viisumi niin kylla ESTA:a voi silti hakea. Mutta paasitte perille ja se on tarkeinta.
Meillä on 10 vuoden viisumi Jenkkeihin. Meillä on myös one way ticke tänne, kun ei osattu päättää takaisintulo päivää ja one way ticketillä ei voi mennä estalla.
xx
Hyvä, että pääsitte perille! Mutta tosiaankin miksi viisumi, ja vielä lapsella? Et kai aio jäädä sinne ja jättää meitä yli 90 päiväksi?
Ihana. En aio jäädä ja jättää ❤️ Kunhan nyt hetkeksi vain pitkää talvea pakoon. Vielä voi vaan lähtee, kun Luca ei ole koulussa.
Joo miehelläni, minulla ja Lucalla on 10 vuoden viisumi.
Ajatko Jenkkilässä autoa muuten? Ja ovatko miehesi laspet siellä kans nyt teiän kanssa? ❤️
Lapset ovat täällä. Ollaan just menossa hakee poikia koulusta. Viimeksi ajoin kyllä, mutta tällä reissulla en vielä ole ajanut ?? varmasti ajan..muuten olen kokonaan muiden varassa ???
Minä Jenkeissä asuneena mietin, miten olet saanut sinne 10 vuoden viisumin ? Miehesi tilanteen vielä jotenkin ymmärrän. Kun ette ole edes naimisissa…
Mitähän tähän nyt voisi vastata…? Meillä nyt vaan on. Haettiin ja saatiin.
Eihän viisumin saamisessa ole mitään kummallista, koska turistiviisumeitakin on olemassa 10 vuoden. Kaikki eivät voi esim. saada Estaa, jos on vaikka käynyt Iranissa lomalla, joten sen jälkeen ainoa vaihtoehto Jenkkeihin pääsemiseksi on anoa B viisumi, joka on 10 vuotta voimassa.
Nimimerkillä minullakin on sellainen, eikä siinä ole mitään tekemistä naimissa olon kanssa.