






Photos by Janita Autio
Nahkatakki // Samsøe&Samsøe
Verkkomekko // Zara
Oversized paita // VIMMA
Sukat // Zara
Kengät // Puma
Hellou Hellou, miten kaikilla menee? En tiedä kuinka moni teistä seuraa minua instan mystoressa tai snäpissä, mutta ne jotka eivät vielä tiedä, niin olin eilen aamulla Qmedicalissa suuoperaatiossa. TAAS! Vuosi sitten, minulta revittiin kaikki viisaudenhampaat nukutuksessa, mutta vasen yläpuoli ei ikinä oikein parantunut. Viime viikolla kävin sitten 3D kuvauksissa ja sieltä löytyi ärhäkkä bakteeri, joka oli syövyttänyt leukaluitani ja minulle sanottiin, että kaski vikaa ylähammasta tulee tippumaan jossain vaiheessa, joten ne pitäis repii irti nyt mahdollisimman pian. Tulehdus oli ehtinyt tosiaan levitä siihen toiseen hampaaseen myös. En ole siis kärsinyt tavallisesta hammaskivusta, koska hampaassa ei ollut mitään vikaa, vaan bakteeri oli sen yläpuolella. Rakkulan takia, hakeuduin hoitoon. Erikoislääkäri, suu ja leukakirurgi Antero Salo hoiti tämän operaation Qmedicalissa. Qmedicalissa voi aina valita sedaation, eli suonensisäisen lääkityksen, joka on tehokas, pelkoa ja kipua lievittävä hoitomuoto. Eli sain suoneen sekä rentouttavaa lääkettä että kipulääkitystä, joiden yhteisvaikutuksena oloni muuttui heti uneliaaksi ja rauhalliseksi. Suosittelen tätä hoitomenetelmää kaikille, jotka pelkää hammaslääkärille menemistä. Operaation jälkeen, eli hampaiden poiston jälkeen, nukuin vielä muutaman tunnin sairaalan makuuhuoneessa. Herättyäni oloni oli toki tokkurainen, mutta hyvä ja turvallinen.
Toipuminen on alkanut hyvin. Eilen nukahdin jo ysiltä illalla ja tänään olo on ihan normaali. Sain antibioottikuurin ja särkylääkettä. Purskuttelen suutani Clorosydillä viikon verran ja ruokavalioni on aika keittopainotteista myös noin viikon verran. Varmaan laitan jonkun keittoreseptin tänne 🙂
Ongelmat suussa on inhottavat ja toivon oikeasti, että mun vaivat olisi nyt tässä. 4 kk kuljen ilman puruhampaita ja pureskelen vain toisella puolella, mutta sitten olisi tarkoitus laittaa implantit. Onneksi tämä kolo suussani, ei näy muille. Näissä tilanteissa, kun ei saa syödä ja pureskella mitään, mietin aina kuinka rakastankaan ruokaa ja puremista. Makuelämys on ihan toisenlainen, kun pureskelet kunnolla.
Se olisi taas viikonloppu. Haen Lucan kohta päiväkodista, hänellä on kuvaukset tänään. Iltapäivällä mennään ratikalla sinne lastenmuseoon Lucan serkun kanssa, jonka jälkeen lupasin, viedä Lucan Akateemiseen, jossa hän saa valita kirjan, joka liittyy avaruuteen. Avaruus ja planeetit ovat ajankohtainen puheenaihe Lucalla. Hän on erittäin kiinnostunut planeetoista ja piirtelee niitä päivittäin.
Huomenna minut nähdään Kaapelitehtaalla häämessuilla, koska ystäväni Michaela, on siellä ensimmäistä kertaa esittelemässä mekkojaan ja ajattelin Lucan kanssa pyörähtää siellä. Olen super ylpeä Michaelasta. Hän on aina halunnut vaatesuunnittelijaksi ja monen vuoden työnjälki on nyt vihdoin muidenkin nähtävänä. Tässä linkki Michaelan sivuille. Jos olet häitä suunnittelemassa, niin tule pyörähtämään Love me Do -messuille.
Tänään on muuten viimeinen mahdollisuus äänestää Vuoden Muotiblogi (Elle style awards) Minä olen numerolla 13, vink vink 😀
Jos haluat äänestää lisää (tietekin haluat)…niin voit samalla käydä klikkaa Zalandon kilpailussa minut jatkoon edustamaan Suomea Köpikseen. Kilpailussa on kolme kategoriaa. Minä olen ehdolla Best Style Icon Female -kategoriassa.
ps. Tajusin just, että mun otsikko ei mitenkään liity mihinkään 😀 (ainoastaan sukkakuvaan) ja toinen juttu on se, että tähän postaukseen tuli monta linkkiä, sorry babes <3
Aurinkoista perjantaita!
xx Didem
4 Responses
Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??
Kiitos Iina <3 Mun pitää checkaa malli sulle himassa.
Moi! Ihana tyyli <3 Mikä leviksen farkkumalli on kyseessä?
Sä olet kyllä niin täydellinen tyyli-inspis! Ihana asu.