



Neule / Zara
Shortsit / Levi’s
Lenkkarit /Adidas
Luca oli vasta kahden viikon ikäinen, kun matkusti ensimmäisen kerran kanssani Sveitsistä Suomeen kesälomalla. Hän on jo tottunut matkustaja, enkä ole koskaan jännittänyt reissata hänen kanssaan paikasta toiseen. Suosittelenkin ottamaan lapsen rohkeasti mukaan matkalle. Perehtyminen matkakohteeseen ja lentoyhtiön omiin sääntöihin helpottaa paljon. Myös tarkka organisointi matkatavaroiden ja majoittumisen kanssa hyvissä ajoin ennen matkaa vähentää stressiä. Kannattaa myös kysyä etukäteen onko koneessa ylimääräistä tilaa, jolloin paikat voi valita sellaiselta riviltä, jossa ei ole muita, jolloin lapselle jää enemmän tilaa touhuta.
Kotona teen pakkaamisen kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla kasaan matkalaukkuun kaiken sen minkä koen tarpeelliseksi ottaa mukaan. Tämän jälkeen karsin joukosta kaiken ekstran ja valitsen laukkuun vaan ne tärkeimmät asiat. En pakkaa laukkuun kovin montaa vaatekertaa, vaan mieluummin pesen vaatteita paikan päällä joko käyttämällä hotellin pesupalvelua tai viemällä itse lähimpään pesulaan. Riippuu toki reissun pituudesta, mutta vähemmälläkin tavaramäärällä pärjää. Luca ottaa aina mukaan oman repun, johon hän pakkaa omia henkilökohtaisia tavaroita. Mukana on paljon sellaista, joilla voi tappaa aikaa lentokoneessa eli puhelin, pädi, vihko ja värityskyniä. Opetellaan tällä hetkellä ahkerasti matikkaa ja lukemista, jolloin oma vihko on kätevä olla mukana. iPadiin ollaan valmiiksi tallennettu erilaisia pelejä, joita Luca voi pelata koneessa.
Tykkään mennä lentokentälle ajoissa, jolloin lapsen kanssa ei tarvitse kiirehtiä ja stressata. Katsellaan kauppoja ja pysähdytään usein syömään ennen lentoa. Lucalla on luontainen kiinnostus lentokoneisiin, hätätilanteisiin, erilaisiin nousuihin ja laskeutumisiin. Hän on katsellut näitä videoita paljonkin ja on superinnoissaan aina lennolle lähtiessä. Lucaa ei siis erityisemmin jännitä eikä pelota lentää koneessa. Saamme jokainen kerta palautetta siitä miten rauhallinen, kiltti ja reipas Luca on eikä kiukuttele turhaan. Kaveri osaa usein matkustustiedotteetkin ulkoa 😀
Katsotaan lentoreitti aina etukäteen ja seurataan ruudulta lennon kestoa. Lapselle kannattaa sanoa suoraan kauan lento kestää ja miten se etenee, ettei lapsi hermostu. Olen myös tarkka siitä, ettei Luca häiritse muita matkustajia tai esimerkiksi potki edessä olevaa istuinta. Ei ole muiden matkustajien tai henkilökunnan vastuulla opettaa lastani käyttäytymään, vaan käytöstavat ja säännöt käydään etukäteen läpi ennen koneeseen nousua. Pitkillä lennoilla on myös hyvä valita iltalento, jolloin lapsi voi nukkua mahdollisimman paljon koneessa.
Kannattaa myös miettiä varaako majoitukseksi hotellin vai loma-asunnon. Meillä oli Espanjassa kaksi huonetta ja minikeittiö hotellihuoneessa, joka helpotti Lucan kanssa, kun välipaloja sai jemmattua jääkaappiin yms. Jokin loma-asunto voi olla todella hyvä vaihtoehto pidemmillä matkoilla, kun ruokaa voi tehdä itse, on kotoisampi olo ja tilaa on enemmän. Molemmissa vaihtoehdoissa on toki puolensa. On myös olemassa sellaisia hotellihuoneita, joissa tilan voi jakaa vaikka liukuovilla, jolloin lapsi saa nukkua omassa rauhassa. On hyvä tsekata miten lapsiystävällinen hotelli on ja millaisia aktiviteetteja lähiympäristössä on. Hotelli, jossa asuimme on nimeltään Boutique X ja on ihan uusi. Hotelli on vielä hieman keskeneräinen, mutta teen kyllä hotellista myöhemmin vielä postauksen. Minulla on hieman oma lehmä ojassa, koska mieheni omistaa sen.
Tämä postaus on ajankohtainen, sillä tulimme juuri Fuengirolasta ja ollaan lähdössä vielä tässä kuussa Jenkkeihin. Ihanaa viikkoa kaikille! Ja vielä kerran pakko sanoa, että tuntuu hyvältä olla täällä Ellellä 🙂 Kiitoksia kaikista onnitteluviesteistä!
30 Responses
Voi muru miten kehno tuuri! ❤️ Mun familylla kävi muutama vuosi takaperin vähän saman tyylinen juttu. Finski lakkoili silloin ja meidän suorat lennot Thaimaahan vaihdettiin välilennolla Lontoon kautta Thaikkulaan. Kaikki sujui hienosti Lontooseen asti, kunnes siellä todettiin, että isäni passi ei ole riittävän kauan voimassa. Lontooseen se siis riitti, mutta ei Aasiaan. Jos meillä ei olis ollu välilentoa niinkuin ei pitänytkään, olisi Suomen puolella asia huomattu ajoissa ja saatu pikapassi. No lennettiin äitini ja veljien kanssa Thaimaahan ja isä tuli päivän perässä. Mutta muutamat kyyneleet vuodatettiin Lontoon päässä. Ihanaa lomaa ja päivitä paljon asu kuvia auringossa. Olen lähdössä Thaikkulaan taas joulukuun alussa perinteisesti ☺️
No mullakin kävi tuuri, että hoksasin mennä virkailijalle, muuten mut olis käännytetty Lontoossa takaisin Suomeen ? Koska siis Lontoon liput saatiin ja laukku tagit myös suoraan Jenkkeihin, niin olisin voinut ajatella, että jatkolennon liput tulee sit vasta Lontoossa .
Nojoo, mut täällä nyt ollaan ja ihanaa on ❤️? En ole koskaan käynyt Thaimaassa ? Malesiassa kylläkin muutaman kerran. Onneksi pääset pian lämpöön rentoutumaan ☀️
Voi mikä tuuri! Saitko mitään hyvitystä vai menikö rahat ihan hukkaan ekalta lennolta?? Voisitko esitellä spanissa vielä lentoasusi? Olis myös kiva tietää sinun “täydellisen matkalaukun” sisältö ❤️ Super lomaa!!
Rahat meni kyllä ihan hukkaan.. :/
Esittelen lentoasuni, kun siitä ollut nyt niin paljon kysynytää.
KIITOS <3
Hei, saako kysyä mikä viisumi sulla on USAan? Ajattelin että matkustat ESTAlla.
Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
Ihana, että pääsitte kuitenkin hyvin perille<3 Tosi kurjaa tuuria! Onko teillä millaiset viisumit tai Estahan on vain sähköinen, mutta teillä taitaa olla toisenlaiset:)? Saanko kysyä vielä minkä pituinen ja painoinen olet, kun näytät niin sopusuhtaiselta:)? Olen vasta alkanut lukea blogiasia (joka on tosi kiva) ja mietin, että lomailetko Losissa vai asutko siellä, onko teillä oma koti siellä tms. :)? Ihanaa aikaa sinne aurinkoon!
Heippa Jenni <3
Olen 168 cm ja 48 kg.
Tervetuloa tänne blogiin. Lomaillaan täällä (lyhyempi talvi) 🙂 Meillä on Air bnb kämppä, joka on ihana. Hyvin skandi tyylinen. En niin diggaa tummasta ja mahtipontisesta jenkkityylistä. Meillä on tänne 10 vuoden viisumi.
Toivottavasti viihdyt täällä. Meillä alkaa täällä päivä vasta 😀
Kauniita unia sinne xx
Kauan viivytte reissulanne?
Katsotaan 🙂
Voi ei!! 🙁 onneks pääsitte perille!
Ja voisitko välillä myös snappailla lomalta? Itse kun en instagramiin ole halunnut liittyä, niin ei ole mahdollisuutta seurata…. juttujasi on kuitenkin kiva seurailla niin tällaista pientä lukija palautetta/toiveita 🙂
Toiveesi on kuultu <3
Ehkä mä vaan pysyttelen molemmissa 😀
Voi että, todella ikävää. Tiedän niin fiiliksesi <3 🙁 Kerran myös heräsin alle 2 tuntia ennen lennon lähtöä! Onneksi kerkesin kuitenkin lennolle, mutta oli se semmosta kaahaamista kanssa lentokentälle! Toisella kertaa myöhästyin kokonaan koneesta vaikka tulin lähtöportille alle minsa sen jälkeen kun ovet oli sulkeutuneet. Siellä vaan todettiin että ovia ei enää voida avata, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää.. Oli se semmosta kyynelten vuodattamista kanssa.. Onneksi sä kuitenkin pääsit lopuksi perille rakkaasi luo<3 Ps. Voisitko tehdä jonkun postauksen matkustamisesta, justiinsa matkustusasusta kuvineen yms plus vinkeistä mitä kannattaa ottaa matkalle mukaan? Olen pian kans itse taas lähdössä reissuun 🙂 Ihanaa lomaa teille sinne!
Mua jotenkin nauratti tää kommentti ❤️ Ihana ☺️
Matkustusasu postausta on toivottu niin paljon, että pitää jollain tapaa toteuttaa se. ?
Sullahan kävi hienosti. Monilla olis matka pysähtyny siihen kun ei rahat riitä uuteen lentolippuun.
Totta, mietin ihan samaa ❤️
Luottokortit on onneksi lähes kaikilla 🙂
Hei. Loppu hyvin kaikki hyvin 🙂 Minäkin mietin, että mikä viisumi? Estallahan saa olla sen 3kk ilman viisumia. Ellei sulla sit jotain työviisumia tmv ole. Nauttikaa lomasta ja ajasta siellä :)Mä niin nautin näistä mahtavista lumimaisemista täällä .
Just näin ☺️ Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
Valkoinen lumimaisema on myös kaunista. Tällä hetkellä nautin kyllä kovasti ❤️ Kiitos ?
Ihanaa reissua rakkaan luokse<3 nauttikaa! Itsekin sain vihdoin ja viimein poikaystäväni viime viikonlopuksi Suomeen vaikka SAS vähän matkaa hankaloittikin
Ihanaa Suvi ❤️ Nauttikaa tekin!!
En kylla ihan ymmarra tata viisumi asiaa. Totta toki jenkkeihin tarvitsee viisumin jos menee yksityiskoneella tai on siella toissa, mutta EU kansalaisena riittaa ESTA joka haetaan hetkessa netista. Jos syysta tai toisesta on viisumi niin kylla ESTA:a voi silti hakea. Mutta paasitte perille ja se on tarkeinta.
Meillä on 10 vuoden viisumi Jenkkeihin. Meillä on myös one way ticke tänne, kun ei osattu päättää takaisintulo päivää ja one way ticketillä ei voi mennä estalla.
xx
Hyvä, että pääsitte perille! Mutta tosiaankin miksi viisumi, ja vielä lapsella? Et kai aio jäädä sinne ja jättää meitä yli 90 päiväksi?
Ihana. En aio jäädä ja jättää ❤️ Kunhan nyt hetkeksi vain pitkää talvea pakoon. Vielä voi vaan lähtee, kun Luca ei ole koulussa.
Joo miehelläni, minulla ja Lucalla on 10 vuoden viisumi.
Ajatko Jenkkilässä autoa muuten? Ja ovatko miehesi laspet siellä kans nyt teiän kanssa? ❤️
Lapset ovat täällä. Ollaan just menossa hakee poikia koulusta. Viimeksi ajoin kyllä, mutta tällä reissulla en vielä ole ajanut ?? varmasti ajan..muuten olen kokonaan muiden varassa ???
Minä Jenkeissä asuneena mietin, miten olet saanut sinne 10 vuoden viisumin ? Miehesi tilanteen vielä jotenkin ymmärrän. Kun ette ole edes naimisissa…
Mitähän tähän nyt voisi vastata…? Meillä nyt vaan on. Haettiin ja saatiin.
Eihän viisumin saamisessa ole mitään kummallista, koska turistiviisumeitakin on olemassa 10 vuoden. Kaikki eivät voi esim. saada Estaa, jos on vaikka käynyt Iranissa lomalla, joten sen jälkeen ainoa vaihtoehto Jenkkeihin pääsemiseksi on anoa B viisumi, joka on 10 vuotta voimassa.
Nimimerkillä minullakin on sellainen, eikä siinä ole mitään tekemistä naimissa olon kanssa.