WONDERFUL DAYS

Täällä on sunnuntai ilta. Luca on nukkuu. Miehelläni alkaa kohta palis, koska Suomessa on jo maanantai aamu. Mä syön suklaaherkkuja ja oloni on niin hyvä. Luca nukahti onnellisena siitä että koki tivolin kunnolla ensimmäistä kertaa. Reetta meni hyväntuulisena nukkumaan. Reetan kanssa on mennyt vaan tosi hyvin ja tehdään juttuja paljon yhdessäkin ja se tuntuu luontevalta. Hän mahdollisti sen, että päästiin mieheni kanssa muutamalle peräkkäiselle deitille tässä viikonlopun aikana. 😉 Kahdenkeskeistä aikaa me tosiaan tarvitsimme.

Torstaina käytiin Will Rogers State historic parkissa kävelyllä. Oli niin ihana olla kahdestaan. Huipulle päästyämme istahdimme penkille ja vaan nautitittiin hiljaisuudesta ja siitä uskomattomasta näkymästä, joka meille avautui. Samana päivänä myöhemmin lähdettiin kahdestaan vielä ajelemaan Manhattan Beachille dinnerille ja katsomaan auringonlasku. Sinä yönä nukuin niin hyvin. 😀 

Perjantain ohjelmaan kuului päiväkävely ja frozen yoghurt yhdessä mieheni, Lucan ja Reetan kanssa. Illalla lähdimme kahdestaan kullan kanssa katsomaan Ismo Leikolan showta. Mulla on vieläkin suupielet kipeinä nauramisesta. Mä olin elämäni ensimmäistä kertaa katsomassa standup komiikkaa ja nauroin oikeasti melkein joka vitsin lopussa 😀 ihan aidosti! Vaikee sanoo mille nauroin, koska en tosiaan aina ymmärtänyt niitä vitsejä. Mun mies katto mua ihan ihmeissään siinä vieressä, et onko toi ihan tosissaan 😀 Teidän olis pitänyt nähdä mut, mun ääni oli ihan kähee sen parin tunnin jälkeen. Nyt jos joku teistä haluaisi kuulla jonkun niistä jutuista, niin en muistais varmaan yhtäkään vitsiä. Oli hauska kokemus ja hyviä koomikkoja. Ennen showta löydettiin Sunset blvdltä Hyde niminen ravintola/lounge. Suosittelen!

Ainiin..käytiin myös äänestämässä. Olen siis antanut ääneni jollekkin hyvälle tyypille. 

Lauantaina suunnattiin roadtripille kahdestaan taas. Aavikko ja mageet kivet oli mulle uutta, joten lähdettiin vaan ajelee ilman määränpäätä kohti aavikkoa 😀 Coachella kävi myös mielessä!! Hurjasteltiin autolla ja harrastettiin kiipeilyä. Ens kerralla haluun nähdä niitä isoja kaktuksia. Mun bootsit herätti kummastusta. Yks tyttö kysy sen äidiltä, miksi mä kipeen korkokengillä, eikö mua satu 🙂 Juu, ei sattunut ja sitä paitsi…bootseillahan tommosissa paikoissa vedetään. Lenkkarit on aivan liian muodikkaat 😀

Anyways babes…meillä oli mukavaa, hauskaa ja romanttista keskellä aavikkoa. 😉 Illalla mentiin safkaa tuttava pariskunnan kanssa. 

Sunnuntai pyörähti Reetan ja Lucan kanssa. Ensin rantapuistossa hengailua. Lucan päikkäreiden aikana lähdimme ajelee ja ajoimme Manhattan beachille lounastaa ja sieltä takas kotiin. Illaksi laittauduimme vähäsen ja suunnattiin Santa Monica Pierille. Luca oli kovasti odottanut tivolia. Hän pääsi ajelee poliisiautolla ja oli aivan tohkeissaan. Myös me aikuiset oltiin tohkeissamme. Mä yritin rikkoa ilmapalloja sellasiilla palloilla, näköjään mulla on vähän liian hento ote, koska pallot lenteli miten sattui. Sit tuli Reetta ja teki hattutempon. Kaikki kolme palloo lähti täysillä kohti niitä ilmapalloja ja hän hajotti jokaisen 😀 Me voitettiin ruskea Apina. Jee! 

Voi mun pientä.<3

Tällaista siis tänne..Ajattelin tällä viikolla listata teille paikkoja jossa minä kävisin, jos tulisin Losiin lomalle pariksi viikoksi. Onko hyvä idea? Miten siellä voidaan? Oliko teillä hyvä viikonloppu?

Jaan tänne random kuvia, mutta ehkä parhaimmat jää omaan arkistoon, koska niissä esiintyy myös muita henkilöitä.

 

 

Mietin myös että mua varmaan oltais kaivattu tuolla Einstein akatemiassa.  Voisin käydä esittelemässä pari mun teoriaa 😉

 

7 Responses

  1. Moi!

    Löysin blogisi tässä ihan muutama päivä sitten vasta, mutta olen nyt jo kahlannut sitä tosi paljon taakse päin. Odotan vielä, että olisi paljon vapaata ja saisin selata sen alusta alkaen! Blogisi hurmasi minut ihan saman tien. Olet todella tyylikäs ja kaunis nainen. Sain pukeutumisestasi heti itselleni uusia ideoita ja eilen pääsikin käyttöön pitkästä aikaa sellaisia vaatteita, jotka olisin jo voinut lähes heittää kirppikselle. Kiitos tästä. 🙂

    Musta on niin siistiä huomata, että vaikka lukiessani blogiasi huomaan toisinaan ajattelevani jostakin mitä sanot niin ihan täydellisen vastakkain niin en silti voi olla pitämättä blogistasi. Vaikutat hurjan sympaattiselta persoonalta :).

    Vielä lopuksi haluaisin tietää mistä tuo harmaa kolitsimekko mikä sinulla on päällä tuossa kuvassa Lucan ja ilmapallojen kanssa? Olen aivan ihastunut siihen enkä saa sitä pois päästäni ennen kuin löydän vastaavan.

    PS. Tiedän toistaiseksi vain yhden Luca-nimisen pojan, joten oli kiva huomata teillä sama nimi. Se on nimittäin aivan uskomattoman kaunis nimi pojalle.

    Kommentti karkasi nyt hieman käsistä, mutta haluan vain kiittää suuresti blogistasi. Aurinkoisia hetkiä sinne! 🙂

    1. Hei ANNA <3 Kiitos tästä ihanasta kommentistasi. Tuntuu hyvältä.

      Luca on magee nimi 😉 ja hei se kolitsimekko on Zarasta viime syksynä hankittu. Oon käyttänyt sitä paljon, todella monikäyttöinen vaatekappale. Menee myös korkkareiden ja hatun kanssa 😉 Hope löydät vastaavanlaisen.

      Toivottavasti jäät seuraamaan blogiani ja ajatuksiani 🙂

      xx

  2. Moikka! Oon vasta eksynyt tänne sun blogin puolelle, ja hyvä niin! Pidän sun tyylistä tosi paljon 🙂 Sulla on myös mieletän kroppa! Urheiletko, kuinka paljon ja mitä lajeja? 🙂 Ootko aina ollut luonnostaan hoikka vai vaikuttaako siihen ruokavalio ja liikunta? Haha, toivottavasti viitsit vastata näihin vaikka vähän utelen..:D

    1. Heippa Katariina. Kiitos sullekkin kommentista ja tuntuu hyvältä että tänne löytää koko ajan uusia lukijoita. Se tuo mulle paljon lisäintoa. Upeeta!

      Kiitos kehuista. 🙂

      Taidan olla luonnostaan hoikka ja tietysti varmaan myös lapsuuden/nuoruuden liikuntaharrastuket ovat olleet hyödyksi..ainakaan vielä ei ole kiloja kertynyt, vaikka kunto onkin heikentynyt.

      Kävelen paljon, syön monipuolisesti ja terveellisesti, mutta sallin itselleni kaikkea. Ohjeeni on siis että kaikkea saa syödä kohtuudella ja arkeen pitää kuuluu liikuntaa jossain muodossa.

      Toivottavasti jäät seuraamaan blogiani <3

      Mukavaa päivää!

  3. Ihania kuvia! 🙂 Onks sun clubmaster aurinkolasit minkä kokoset? Oon himoinnu sellasia jo viime kesänä,joten tänä kesänä varmaan pakko hankkia 😀

    1. Kiitos 🙂

      Clubmasterien kehyksen koko taitaa olla M-L, eli 51.

      Suosittelen hankkimaan. Hintaa on noin 150. Clubmasteri ovat erittäin näyttävät ja tyylikkäät lasit. 🙂

  4. Hyvä stand up on kyllä niin huippua! Itse olin Sami Hedbergiä kattomassa ja ripsarit oli poskilla ja vatsalihakset kipeet kun sieltä pois lähdin 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *