




Lause ”Hyvää lomaa” voi särähtää korvaan, sillä harvoin lähden minnekkään sillä asenteella, etten päivittäisi ollenkaan somea. Työ kulkee mukanani kaikkialla mihin kellonaikaan tahansa. Yksi vaihtoehto olisi ennakoida ja ajastaa postauksia, mutta tällöin Instagram Storyt jäisivät kokonaan tekemättä. Some on mulle ennen kaikkea paikka jakaa mielenkiintoista sisältöä ja kommunikoida seuraajieni kanssa. Täältä käsin ei ole kuitenkaan sitä samaa intoa päivittää kuin Suomessa, jossa on selkeämmät rutiinit ja tuttu ympäristö.
Vaikka voisi kuvitella toisin, inspiroidun parhaiten juuri kotiympäristössä, siellä missä minulla on turvallinen tunne olla. Yrittäjyys on kaksipiippuinen juttu; se antaa vapauden valita omat työajat, mutta samalla velvoittaa työskentelemään milloin sattuu. Yrittäjyys ei varmastikaan sovi kaikille, mutta se on tällä hetkellä itselleni mieluisin ja luontaisin tapa työskennellä. Mistä sitä tietää missä olen viiden vuoden kuluttua!
Kun lähdin aikoinaan yrittämään, en tiennyt vielä kaikista velvollisuuksista mitä se toisi mukanaan. Olen tähän asti kuulunut kevytyrittäjiin eli olen ulkoistanut kaiken byrokratian laskutuspalveluihin. Se on ollut helppoa ja vaivatonta. Kevytyrittäjyys antaa vapauden keskittyä itse olennaiseen, säästää aikaa ja vaivaa, sekä estää suurimmilta mokilta. Ainoa isompi kämmi joka kävi vähän aikaa sitten liittyi yel:iin, jota en ollut tajunnut maksaa. Viime talvena pamahti sitten aikamoinen summa maksamattomista vakuutuksista, mutta niistä selvittiin. On täytynyt ottaa paljon selvää ja kuunnella sparrausta kokeneemmilta, jotta on oppinut sisäistämään paremmin mistä tässä kaikessa on kyse. Tuloja on ollut hankala arvioida etukäteen, koska palkkiot näissä töissä vaihtelevat niin paljon, jonka takia myös veroprosentti on ollut vähän niin ja näin. Sanotaan, että viime vuoden veroprosentin valinta ei ehkä ihan mennyt nappiin. Tästäkin opin. Välillä mietin miten paljon helpompaa ja varmempaa palkkatyö mahdollisesti olisi, mutta silloin en luultavasti pystyisi haastamaan itseäni samalla tavalla kuin nyt. Olen itsessäni eniten ylpeä siitä, että minua nykyään kiinnostaa raha-asiat ja yrittäjyys. Jos en tiedä jotain, otan selvää ja opettelen asian. Silloin, kun ulkoistin kaiken laskutuspalvelu Ukko.fille, niin en oppinut juurikaan mitään. Delegoin tehtävän jollekkin toiselle. Se oli sitä aikaa.
Emilia, assarini, on tuonut niin paljon uutta energiaa ja apua työntekooni. Ennen Losin matkaa sain tehtyä itselleni y-tunnuksen ja nyt etsin hyvää kirjanpitäjää. Sellaista, joka tuntee tämän alan. Ehkä jonain päivänä vielä laskutan kaiken itse ja hoidan kaikki paperityöt ?
Kaikilla ei ole yhtä hyvät lähtökohdat yrittäjyyteen kuin Suomessa. Kerroin blogissani aikaisemmin Vero Modan naistenpäivä-kampanjasta, joka tukee Pohjois-Ugandan naisyrittäjiä. Vaatteiden tuotolla varmistetaan siis paremmat tulot ja koulutus sekä ympäristönsuojelua Ugandan maaseudulla. Suomessa on myös hienoja järjestöjä niin kuin Kirkon ulkomaanapu, joka auttaa ihmisiä saamaan koulutusta, työpaikkoja ja toivoa paremmasta elämästä. Jokainen voi tietenkin vaikuttaa omalta osaltaan liittymällä lahjoittajaksi tai vaikka kummiksi, mutta itselläni olisi unelmana päästä joskus näkemään ja tukemaan apua tarvitsevia ihmisiä kehitysmaihin. Se konkreettinen apu mitä toiselle voi antaa on niin palkitsevaa ja olisi mieletöntä olla mukana jossain suuremmassa toiminnassa esimerkiksi lasten hyväksi. Suomi päätti viime vuonna sijoittaa 16 miljoonaa euroa kehitysmaissa toimivien pienyritysten tukemiseen, joka on upea asia! Kannatan erityisesti naisyrittäjiä, joten pidetään me naiset yhtä.
Ihanaa tulevaa naistenpäivää kaikille!
30 Responses
Voi muru miten kehno tuuri! ❤️ Mun familylla kävi muutama vuosi takaperin vähän saman tyylinen juttu. Finski lakkoili silloin ja meidän suorat lennot Thaimaahan vaihdettiin välilennolla Lontoon kautta Thaikkulaan. Kaikki sujui hienosti Lontooseen asti, kunnes siellä todettiin, että isäni passi ei ole riittävän kauan voimassa. Lontooseen se siis riitti, mutta ei Aasiaan. Jos meillä ei olis ollu välilentoa niinkuin ei pitänytkään, olisi Suomen puolella asia huomattu ajoissa ja saatu pikapassi. No lennettiin äitini ja veljien kanssa Thaimaahan ja isä tuli päivän perässä. Mutta muutamat kyyneleet vuodatettiin Lontoon päässä. Ihanaa lomaa ja päivitä paljon asu kuvia auringossa. Olen lähdössä Thaikkulaan taas joulukuun alussa perinteisesti ☺️
No mullakin kävi tuuri, että hoksasin mennä virkailijalle, muuten mut olis käännytetty Lontoossa takaisin Suomeen ? Koska siis Lontoon liput saatiin ja laukku tagit myös suoraan Jenkkeihin, niin olisin voinut ajatella, että jatkolennon liput tulee sit vasta Lontoossa .
Nojoo, mut täällä nyt ollaan ja ihanaa on ❤️? En ole koskaan käynyt Thaimaassa ? Malesiassa kylläkin muutaman kerran. Onneksi pääset pian lämpöön rentoutumaan ☀️
Voi mikä tuuri! Saitko mitään hyvitystä vai menikö rahat ihan hukkaan ekalta lennolta?? Voisitko esitellä spanissa vielä lentoasusi? Olis myös kiva tietää sinun “täydellisen matkalaukun” sisältö ❤️ Super lomaa!!
Rahat meni kyllä ihan hukkaan.. :/
Esittelen lentoasuni, kun siitä ollut nyt niin paljon kysynytää.
KIITOS <3
Hei, saako kysyä mikä viisumi sulla on USAan? Ajattelin että matkustat ESTAlla.
Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
Ihana, että pääsitte kuitenkin hyvin perille<3 Tosi kurjaa tuuria! Onko teillä millaiset viisumit tai Estahan on vain sähköinen, mutta teillä taitaa olla toisenlaiset:)? Saanko kysyä vielä minkä pituinen ja painoinen olet, kun näytät niin sopusuhtaiselta:)? Olen vasta alkanut lukea blogiasia (joka on tosi kiva) ja mietin, että lomailetko Losissa vai asutko siellä, onko teillä oma koti siellä tms. :)? Ihanaa aikaa sinne aurinkoon!
Heippa Jenni <3
Olen 168 cm ja 48 kg.
Tervetuloa tänne blogiin. Lomaillaan täällä (lyhyempi talvi) 🙂 Meillä on Air bnb kämppä, joka on ihana. Hyvin skandi tyylinen. En niin diggaa tummasta ja mahtipontisesta jenkkityylistä. Meillä on tänne 10 vuoden viisumi.
Toivottavasti viihdyt täällä. Meillä alkaa täällä päivä vasta 😀
Kauniita unia sinne xx
Kauan viivytte reissulanne?
Katsotaan 🙂
Voi ei!! 🙁 onneks pääsitte perille!
Ja voisitko välillä myös snappailla lomalta? Itse kun en instagramiin ole halunnut liittyä, niin ei ole mahdollisuutta seurata…. juttujasi on kuitenkin kiva seurailla niin tällaista pientä lukija palautetta/toiveita 🙂
Toiveesi on kuultu <3
Ehkä mä vaan pysyttelen molemmissa 😀
Voi että, todella ikävää. Tiedän niin fiiliksesi <3 🙁 Kerran myös heräsin alle 2 tuntia ennen lennon lähtöä! Onneksi kerkesin kuitenkin lennolle, mutta oli se semmosta kaahaamista kanssa lentokentälle! Toisella kertaa myöhästyin kokonaan koneesta vaikka tulin lähtöportille alle minsa sen jälkeen kun ovet oli sulkeutuneet. Siellä vaan todettiin että ovia ei enää voida avata, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää.. Oli se semmosta kyynelten vuodattamista kanssa.. Onneksi sä kuitenkin pääsit lopuksi perille rakkaasi luo<3 Ps. Voisitko tehdä jonkun postauksen matkustamisesta, justiinsa matkustusasusta kuvineen yms plus vinkeistä mitä kannattaa ottaa matkalle mukaan? Olen pian kans itse taas lähdössä reissuun 🙂 Ihanaa lomaa teille sinne!
Mua jotenkin nauratti tää kommentti ❤️ Ihana ☺️
Matkustusasu postausta on toivottu niin paljon, että pitää jollain tapaa toteuttaa se. ?
Sullahan kävi hienosti. Monilla olis matka pysähtyny siihen kun ei rahat riitä uuteen lentolippuun.
Totta, mietin ihan samaa ❤️
Luottokortit on onneksi lähes kaikilla 🙂
Hei. Loppu hyvin kaikki hyvin 🙂 Minäkin mietin, että mikä viisumi? Estallahan saa olla sen 3kk ilman viisumia. Ellei sulla sit jotain työviisumia tmv ole. Nauttikaa lomasta ja ajasta siellä :)Mä niin nautin näistä mahtavista lumimaisemista täällä .
Just näin ☺️ Meillä on 10 vuoden viisumi tänne.
Valkoinen lumimaisema on myös kaunista. Tällä hetkellä nautin kyllä kovasti ❤️ Kiitos ?
Ihanaa reissua rakkaan luokse<3 nauttikaa! Itsekin sain vihdoin ja viimein poikaystäväni viime viikonlopuksi Suomeen vaikka SAS vähän matkaa hankaloittikin
Ihanaa Suvi ❤️ Nauttikaa tekin!!
En kylla ihan ymmarra tata viisumi asiaa. Totta toki jenkkeihin tarvitsee viisumin jos menee yksityiskoneella tai on siella toissa, mutta EU kansalaisena riittaa ESTA joka haetaan hetkessa netista. Jos syysta tai toisesta on viisumi niin kylla ESTA:a voi silti hakea. Mutta paasitte perille ja se on tarkeinta.
Meillä on 10 vuoden viisumi Jenkkeihin. Meillä on myös one way ticke tänne, kun ei osattu päättää takaisintulo päivää ja one way ticketillä ei voi mennä estalla.
xx
Hyvä, että pääsitte perille! Mutta tosiaankin miksi viisumi, ja vielä lapsella? Et kai aio jäädä sinne ja jättää meitä yli 90 päiväksi?
Ihana. En aio jäädä ja jättää ❤️ Kunhan nyt hetkeksi vain pitkää talvea pakoon. Vielä voi vaan lähtee, kun Luca ei ole koulussa.
Joo miehelläni, minulla ja Lucalla on 10 vuoden viisumi.
Ajatko Jenkkilässä autoa muuten? Ja ovatko miehesi laspet siellä kans nyt teiän kanssa? ❤️
Lapset ovat täällä. Ollaan just menossa hakee poikia koulusta. Viimeksi ajoin kyllä, mutta tällä reissulla en vielä ole ajanut ?? varmasti ajan..muuten olen kokonaan muiden varassa ???
Minä Jenkeissä asuneena mietin, miten olet saanut sinne 10 vuoden viisumin ? Miehesi tilanteen vielä jotenkin ymmärrän. Kun ette ole edes naimisissa…
Mitähän tähän nyt voisi vastata…? Meillä nyt vaan on. Haettiin ja saatiin.
Eihän viisumin saamisessa ole mitään kummallista, koska turistiviisumeitakin on olemassa 10 vuoden. Kaikki eivät voi esim. saada Estaa, jos on vaikka käynyt Iranissa lomalla, joten sen jälkeen ainoa vaihtoehto Jenkkeihin pääsemiseksi on anoa B viisumi, joka on 10 vuotta voimassa.
Nimimerkillä minullakin on sellainen, eikä siinä ole mitään tekemistä naimissa olon kanssa.