



Photos by Kristiina Ketonen
What a day..hyvällä tavalla. Olen koko päivän hoitanut rästiin jääneitä asioita. Asioilla juokseminen vie aikaa ja tänään tosiaan nautin siitä, että ajoin paikasta toiseen ja olin erittäin aikaansaava. Tällä viikolla on nimittäin ollut liian monta laiskaa ja hidasta päivää, joten kerrankin kun pääsin näin vauhtiin, niin halusin mainita asiasta teillekkin. Haha. Automatkatkatkin meni jotenkin niin letkeesti musaa kuunnellen ja fiilistellen perjantai meininkiä auton ikkunasta.
Ennen kun lähdin yhtään minnekkään (paitsi vein Lucan päiväkotiin) niin innostuin hoitamaan kodin kevätsiivouksen pois to do -listaltani. Ikkunoita en ehtinyt pestä, mutta muut paikat hinkkasin kiiltäviksi. Innostuin heiluttelee käsisuihkua sen verran vauhdikkaasti, että kylppärin lisäksi minä olin litimärkä. Ai että, se energia mikä mulla oli siivotessa ja se tieto siitä, että kohta kaikki on tiptop. Yritän saada teidät muutkin inspiroitumaan kevätsiivouksesta. Parasta on tulla puhtaaseen kotiin ruokakassien ja Lucan kaa ja aloittaa viikonloppu vaikka tekemällä lettuja yhdessä, kuten me tehtiin tänään. Huomaan miten piilotan kaikki lika-astiat heti pois, koska kotihan on just laitettu edustuskuntoon..tämä sama ilmiö toistuu aina siivouksen jälkeen. Seuraavana päivänä, koti näyttää taas kodilta, eikä museolta, jossa mihinkään ei saa koskee ja kaikki pitää heti siivoo pois. 😀
Luca täyttää kohta 4-vuotta. He is so big! Hän viettää ekat kaverisynttärinsä tänä vuonna ja kirjoitin tänään kutsukortit heille. Fredalla on Papershop niminen putiikki, jossa myydän aivan ihania paperijuttuja. Sieltä ostin meidän kutsukortit tänään. Kauppa sijaitsee siis Fredan ja Roban kulmassa. Siellä oli vaikka minkälaisia kortteja. Nyt on kortit kirjoitettu. 🙂 Minäkin olen innoissani. Se on iso juttu Lucalle..sen ekat kunnon synttärit.
Tosiaan vaikka olenkin ollut aikaansaava hurjapää, niin koneen avasin vasta hetki sitten. Olen tehnyt kaikkea muuta, kuin istunut koneella. Ollaan leikitty legoilla, katottiin Elastisen ja Paulan ohjelma, paistettiin niitä lettuja ja mietittiin voisko Luca oikeasti muuttuu Batmaniksi. Sit hän nukahti sohvalle mun syliin.
Ihanan tavallinen päivä.
Nämä Kristiinan ottamat sikamageet kuvat eivät ehkä sovi ihan mun tänpäiväseen meininkiin, mutta huomiseen kylläkin. Janitan synttärit illalla. Whoop Whoop!
Have a rocking weekend peeps!
xx Didem
4 Responses
Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??
Kiitos Iina <3 Mun pitää checkaa malli sulle himassa.
Moi! Ihana tyyli <3 Mikä leviksen farkkumalli on kyseessä?
Sä olet kyllä niin täydellinen tyyli-inspis! Ihana asu.