




In collaboration with babysitter.fi
Äidin arki ei aina ole ruusuilla tanssimista ja välillä tarvitsemme lyhyellä varoitusajalla hoitoapua ihan vain oman ajan, harrastusten tai töiden vuoksi. Ulkomailla perheeni kanssa asuneena tiedän, kuinka hankalaa on saada lastenhoitoapua, löytää luotettava henkilö, jonka kanssa jättää oma lapsi ilman jännitystä. Lähipiiri ja tukiverkosto voi olla suppea myös kotimaassa ja kotikaupungissa. Auttavat isovanhemmat tai ystävät eivät todellakaan ole itsestäänselvyys.
Avun tarpeessa olisin kaivannut linkkiä jollekkin lastenhoitoapu -sivulle. Sellaista ei ollut, tai ainakaan en tiennyt sellaisesta. Hain apua Suomiyhteisön facebook sivun kautta ja onneksi meillä on käynyt hyvä tuuri ja Lucan hoitajat ovat olleet enemmän kuin kultaa, mutta siltikin olisin kaivannut jotain helpompaa tietä lastenhoito hakuun.
Yhteistyössä babysitter.fi kanssa, olen päässyt tutustumaan heidän tehokkaaseen palveluun, joka on erittäin suosittu sivu ollut ulkomailla jo pitkään. Toiminta on alkanut vuosia sitten Hollannissa yrityksen perustajan huomattua, kuinka vaikeaa on löytää omalle lapselle luotettava lapsenvahti. Konsepti osoittautui niin toimivaksi, että yritys laajeni myöhemmin myös Espanjaan, Italiaan, Norjaan, Tanskaan ja Suomeen.
Suomessa toiminta on aloitettu viime marraskuusta lähtien ja tavoitteena on helpottaa kiireisen naisen/perheen elämää, löytämällä lastenhoitaja omalta lähialueelta. On myös mahdollista jakaa lastenhoitaija ja tutustua muihin perheisiin. Appi on selkeä ja hoitajista saa hyvän viban. Jokaisella hoitajalla on oma profiili ja “lukujärjestys” josta pääsee näkemään minä päivinä kukin pystyy hoitaa.
Tukiverkosto, ajatusten jakaminen muiden samassa elämäntilanteessa olevien kanssa on äärimmäisen tärkeää, joten on kiva että näiltä sivuilta, löytyy mahdollisuus enempään kuin vain lastenhoitoapuun.
Onko sivu teille tuttu? Jos ei, niin suosittelen suurella lämmöllä tutustumaan heidän palveluihin.
Tuli kova ikävä Lucaa, kun katselen näitä kuvia. Olen onnekas, koska meillä on isovanhemmat, jotka hoitaa Lucaa mielellään ja tiedän, että Luca myös nauttii täysin rinnoin tälläkin hetkellä mommon kanssa Turkissa. Lapsi ei voi koskaan saada liikaa rakkautta, huomiota ja huolenpitoa.
xx Didem
4 Responses
Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??
Kiitos Iina <3 Mun pitää checkaa malli sulle himassa.
Moi! Ihana tyyli <3 Mikä leviksen farkkumalli on kyseessä?
Sä olet kyllä niin täydellinen tyyli-inspis! Ihana asu.