






Photos by Janita Autio
Paita ja kengät // HM studio-mallisto
H&M studion syys/talvi 2016 -mallistossa nähdään voimakkaita värejä, folkloristisia paitoja, cowboy bootseja, lyhythihainen villakangastakki, Gaucho-hattuja, kuution muotoisia laukkuja pitkällä hihnalla ja paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Näin malliston ensimmäisen kerran keväällä, jolloin ihastuin kaikkiin voimakkaisiin väreihin ja materiaaleihin. Vaatteet ovat hyvin ryhdikkäitä, kuten varmasti huomaatte tästä punaisesta hupparista. Mallistosta huokuu sanat vahvuus, naiseus, glamour ja ruotsalainen kansanperinne. Housut ovat korkeavyötäröiset ja laskeutuvat lattialle leveinä. Mekoissa ollaan käytetty pitsin lisäksi samettia, joka tuo pehmeyttä ja ylellisyyttä pitkään laskostettuun mekkoon. Kauluspaidat ovat hyvin ryhdikkäitä, erittäin pitkillä pussihihoillaan. Mielenkiintoinen mallisto siis tulossa syyskuussa kauppoihin.
Tämän aamupäivä on vierähtänyt nopeasti. Luca sai jäädä päiväkodista kotiin tänään nuhan takia. Hänellä oli eilen jo vähän flunssan oireita, joten ajattelin, että parempi pitää poika kotona. Aamuleikkien ohella, olen tehnyt töitä. Huomenna olisi tarkoitus kuvata yksi video ja ollaan kuvaajan kanssa mietitty sen kässäriä. Meillä on aika vapaat kädet videon suhteen, joten saa nähdä minkälainen siitä tulee. Syksy ja uudet proggikset. Jess!
Mieheni katsoo sohvalla telkkaria ja Lucaa leikkii paloautolla. Molemmat flunssassa. Ajattelin ehdottaa heille, jos lähdettäis lakanaostoksille. Tarvitaan uusi kevyempi peitto ja valkoisia lakanoita kotiin. Olenhan maininnut, että käytän vain valkoisia lakanoita?! Sen jälkeen kun olin viettänyt paljon aikaa erilaisissa hotelleissa ympäri maailmaa, niin kirjavat lakanat kotona vaihtuivat valkoisiin. Hotellihuoneiden lakanat ovat just sellaista ylellisyyttä, jota kaipaan omaan kotiini.
Pojat innostuivat lähtemään, joten puen vaatteet päälle ja eikun menoksi. Laitan snappiin lakanaostoksia, jos sellaisia löytyy.
Mukavaa päivää!
xx Didem
8 Responses
…ilman kypärää hiukset liehuen. Top gun/ Tom Cruise-meiningillä, tykkään! Sulla on viime aikoina ollut jotenkin ihan erityisen raikkaita kuvia! 🙂
http://www.lily.fi/blogit/ericak
Joo joooo…just noin :)))
Ihanaa, kiiitos.
Aurinkoista päivää!
Ihanat kuvat!
Oletko kokenut “äitipiireissä” sellaista inhottavaa ignooraamista tai nenänvartta pitkin katsomista?
Mulla on just sellainen kokemus juuri nyt, aivan käsittämätöntä minkälaisia jotkut äidit (naiset) ovat, en ymmärrä yhtään miksi Suomessa äitiys on sellaista kuppikunta meinikiä.
En kyllä oikeastaan ole. Päiväkodin ilmapiiri vanhempien kesken on ollut mieluisa ja muutenkin ehkä sit ollut tuuria näissä asioissa. Sveitsissä itseasiassa koin lapsellista ja typerää käytöstä muiden lasten vanhemmilta. Se tapahtui suomalaisten muskarissa. Olin ylivoimaisesti nuorin äiti ja siellä oli sellainen ahdistava ilmapiiri (katotaan nenänvartta pitkin) . Muskar jäi pariksi kerraksi, koska ei vaan ollut fiilistä käydä. Mä käyn siellä lapsen takia, en juoruilemassa/dissaamassa muita (mitä ne myös teki).
Olen kyllä ihminen, joka ei liikaa jaksa keskittyä muiden huonoon käytökseen. Sanon kyllä mielipiteeni, jos koen että mua kohdellaan huonosti.
Pitää myös mainita, että hirveesti en ole liikkunut/liiku äitipiireissä.
Ikävää, jos sulla on noin. 🙁 Ilmeneekö se just jossain äiti-lapsi ryhmissä?
Aurinkoista päivää ja tsemppii <3
I hear you sister. Ja aivan käsittämättömän upeita kuvia viime aikoina. Love them all.
Booom sister! 😉 Kiiitos!!
Oon tosi ilonen, että sulla on nyt ollut jo useassa postauksessa ammattivalokuvaajan kuvia, sillä näissä tulee esille hehkuva kauneutesi parhaalla tavalla! Toki pidän myös niistä itse otetuista kännykkäkuvista, ja niistä omista kamerakuvista koska niistäkin välittyy omanlainen uniikki tunnelma, mutta juuri tällaisia kuvia sinusta henkilönä olen kaivannut blogiisi, sillä olet erittäin kuvauksellinen.
Olisi kiva nähdä kuvia sinusta myös hempeissä ja vaaleissa sävyissä/ympäristössä näiden vahvasti asennetta sisältävien kuvien rinnalla (jos saa antaa toivetta :D) pidän myös näistä, mutta ihan mielenkiintoista olisi nähdä täysin erilaisessa ympäristössä.
Kaunista ja raikasta kevättä kaunotar!
Ihana ihana ihana kommentti. Kiitos! Lähetin tämän myös Janitalle. Hän, joka on se suurin syy upeille kuvilleni. Hänkin ilahtui. <3
Kaunista ja raikasta kevättä sinulle myös!
Hempeitä värejä ja kuosia kyllä tulossa! Kesälllä näen itseni pomppivan kukkaismekossa niityillä. Joo, mut siis laitan korvan taakse toiveesi. Hyvä onkin saada vaihtelua, ettei aina ole raffi meininki.