









Photos by Sara
Pahoittelut hitaasta postaustahdista. Netti on toiminut yllättävän hitaasti ja iltaisin olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksanut odotella kuvien lataamista. Kun viettää koko päivän ulkona auringossa, rannalla, autossa näitä maisemia ihastellen, niin luulisi inspiraation kasvavan, mutta mulla käy päinvastoin. Tuntuu, että rentoudun niin paljon, että en keksi mitään järkevää kirjoitettavaa. Tänään pysähdyttiin pacific coast highwayn tienvarteen. Katselin vain kaunista merimaisemaa, joka muistutti Laguna Beachilta. Siinä vain istuin jalat kojelaudalla ja keskityin vain siihen hetkeen. Tämä toistuu monta kertaa päivässä täällä. Se onkin tehnyt paljon hyvää mielelle ja keholle. Olen saanut nollattua kaiken ja tuntuu, että siitä on ikuisuus kun viimeksi olen ollut Suomessa, vaikka todellisuudessa lähdöstä on alle viikko aikaa. Ehkä hurahdan pian meditaatioon, jota täällä on paljon.
Tänne kuuluu siis hyvää. Aamulla ensin rannalle, jonka jälkeen ajeltiin sitä highwayta pitkin, sen aikaa kun Luca nukkui päikkäreitä autossa. Käytiin tänään myös In n Outissa syömässä ja taas petyttiin. Mesta on aivan yliarvostettu. En ole koskaan ymmärtänyt sen hehkutusta. Ranskikset ovat kuivat, kovat ja jauhoiset. Näin yhdellä japanilaisella asiakkaalla salaatti burgerin, joten päätin kokeilla sitä. Eli Protein burger, joka on tehty salaatinlehteen. Voit valita minkä tahansa annoksen, joka kääritään salaatinlehteen. Ihan hyvä vaihtoehto leivän sijasta. Onko kukaan kokeillut 5 guys ketjua? Sieltä saa oikeasti hyviä hampurilaisia.
Haen useimmiten mantelilatteni Montana avenuen Starbucksista. Montanalla on ihan omanlainen meininki, kukaan ei sipsuttele leninki päällä, vaan naiset ovat pukeutuneet trikoihin, tpaitaan/toppiin, olalla joogamatto tai hieno käsilaukku ja ranteilla muutama Cartierin love bracelet. Trendikkäitä ja hyvinvoivia ihmisiä. Tämä alue on minun lemppareitani. Ihmiset, kadut, putiikit ja talot ovat siistejä. Montanalla on ihan oma tunnelmansa. West Hollywood ei niinkään sytytä.
Mikä sitten inspiroi minua tällä hetkellä:
- Flipflopit ja hiekkaset varpaat.
- Erilaisuus. Ihmiset erilaisilla taustoilla ja tarinoilla inspiroi.
- Vahvat, uskaliaat naiset ja ystävät inspiroivat minua.
- Meri ja perheen kanssa oleminen rauhoittaa minua.
- Aikaisempi päivärytmi.
- Hidas elämä. Pysähtyminen. Mietiskely.
- Pehmeät ja löysät materiaalit. Materiaali tuntuu koko olemuksessa.
- Rehellisyys.
- Vähäinen puhelimen käyttö.
xx Didem
4 Responses
Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??
Kiitos Iina <3 Mun pitää checkaa malli sulle himassa.
Moi! Ihana tyyli <3 Mikä leviksen farkkumalli on kyseessä?
Sä olet kyllä niin täydellinen tyyli-inspis! Ihana asu.