



Edellisen suunympärysihottuma -postauksen jälkeen olen saanut paljon kysymyksiä siitä onko ihonhoitorutiini nyt muuttunut, olenko vaihtanut tuotteita ja kuinka tarkkaan puhdistan ihoni. Teidän kysymysten inspiroimana ajattelin jakaa tämän hetken ihoni voinnin, luottotuotteeni ja jokapäiväisen ihonhoitorutiinini, joka tosiaan on pysynyt aika samana, lukuun ottamatta uutta O-LIVE -sarjaa, jota olen muutaman viikon käyttänyt.
Suomen Otsoniterapia lähetti minulle O-LIVE -sarjan tuotteita testattavaksi siinä toivossa, että niistä olisi apua myös minulle, niin kuin monelle muillekin on ollut. O-LIVE -tuotesarjan valmistusaineena käytetään luonnonmukaista kasviöljyä, josta yleisin on otsonoitu oliiviöljy. Tuotteet sisältävät lisäksi auringonkukka- ja seesamiöljyä sekä kaakaovoita. Sarjaan kuuluu 13 eri tuotetta, joista on saatavana neljä eri vahvuutta. Rasvoja ja öljyjä voi käyttää tosi monipuolisesti erilaisten iho-ongelmien ja tarpeiden hoidossa kuten ryppyihin, auringon polttamalle iholle, herpekseen, ihon ennenaikaisen vanhenemisen ennaltaehkäisyyn, jalka- ja kynsisieneen, avohaavoihin, palovammoihin, märkärupeen, akneen, syyliin ja allergiseen ihottumaan.
Minulla tästä O-LIVE -sarjasta on ollut käytössä normaali otsonoitu oliiviöljy, jota olen levittänyt kaikkialle kasvoihin aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa sekä vahva otsonoitu oliiviöljy, jota olen paikallisesti lisännyt ongelmakohtiin. Ensimmäiset päivät/viikot näyttivät lupaavilta ja ihottuma rauhoittui. Nyt viimeisen viikon aikana ihottuma on kuitenkin jostain syystä mennyt aggressiivisemmaksi. Jään seuraamaan tilannetta.
Millä kauneustuotteella aloitan aamun?
Bebanthenilla. Rakastan pehmeitä huulia. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa laitan kerroksen rasvaa, jotta huulet ovat aamulla hyvin kosteutetut. Kuka ei tykkäisi pehmeistä pusuhuulista? 😉
Jokapäiväinen ihonhoitorutiini?
Se on lyhyt. Aina täytyy olla rehellinen. Ihonhoitorutiinini on aina ollut lyhyemmästä päästä. Aamulla herättyäni pesen kasvoni lämpimällä vedellä samaan aikaan hampaiden pesun kanssa. Tämän jälkeen hieron silmänympärysvoiteen ja päivävoiteen puhtaille kasvoilleni. Päivittäisiin rutiineihin kuuluu myös vartalovoi, jota levitän koko vartalolle. Puhdas iho on minulle kaikki kaikessa. Ennemmin puhdas, kuin täynnä pakkelia.
- Kasvoille: Lumenen Sisu hoitava kosteusvoide, jota voi käyttää myös yövoiteena
- Vartalolle: Elisabeth Arden green tea honey drops body cream
Onko ihonhoitorutiini vaihdelllut vuosien aikana?
On toki, mutta aika vähän. Olen pyrkinyt pitämään purnukat minimissä. Less is more. Viimeisen vuoden aikana olen oppinut sen, ettei iholle kannata tunkea mitään ylimääräistä.
Mistä minut tunnistaa?
Trimmaan ja lankaan kulmani, joten varmaan huolitelluista kulmistani. Käytän kulmakynää, jotta kulmista tulee täyteläisemmät. Minut tunnistaa myös meikittömyydestä (tai ainakin vähäisestä meikin käytöstä) ja niistä voidelluista huulista. Vihaan rohtuneita huulia, joten kosteutan huuliani tasaisin väliajoin.
- Huulille: Bebanthen, Hydracolor 22 ja Mac Velvet Teddy -huulipuna
- Kulmille: Bo-ho kulmakynä
Mitä tuotetta kannan aina mukanani?
Varmaan Bebanthenia. Se kulkee mukana myös iltalaukussa.
Meikkituotteet tärkeysjärjestyksessä:
- Huulivoide
- Kulmakynä
- YSL-valokynä
- Ripsiväri
- Kajaali
- Poskipuna
- Huulikiilto/huulipuna
Käytänkö meikkiä päivittäin?
En käytä.
Mitä kauneustuotteita hamstraan ulkomailta?
Hajuvettä. Thierry Muglerin Alien on ollut luottotuoksuni vuosia. Sitä en ihan helpolla lähde vaihtaa.
Käynkö säännöllisesti kauneushoidoissa?
Lankauksessa käyn kerran parissa viikossa. Hemmotteluhieronnassa ja föönissä käyn silloin tällöin.
Mitä kauneus tarkoittaa minulle?
Itsensä arvostamista. Itselleni kauneus on enemmän sisäistä ja luonnollista. Sisäinen kauneus huokuu ihmisestä ulospäin ja kaikilla on omat ulkoiset vahvuutensa.
4 Responses
Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??
Kiitos Iina <3 Mun pitää checkaa malli sulle himassa.
Moi! Ihana tyyli <3 Mikä leviksen farkkumalli on kyseessä?
Sä olet kyllä niin täydellinen tyyli-inspis! Ihana asu.