EDISTYSTÄ

Kuvat: Henri Juvonen

College // Urban a

Army jacket // Nué Notes

Panties // Zara

Sandals // H&M

Eyewear // Marc Jacobs

Bag // Stella McCartney

Ihana aurinkoinen hellepäivä houkutteli ottamaan tänään asukuvia uudella Canonin kamerallani. Valokuvaaja Henri Juvonen sattui juuri osumaan paikalle ja näytti pikaisesti kamerasta asetuksia, valotusaikoja ja muita säätöjä. Olen todella tyytyväinen näiden kuvien laatuun, vaikken niitä ole juurikaan muokannut. Olen ollut ihan superinnoissani, että minulla on vihdoin oma kamera ja paljon enemmän mahdollisuuksia parempien kuvien ottamiseen. Sarakin tänään oikein tokaisi kuinka ylpeä minusta on, kun olen vihdoin hankkinut itselleni kunnon kalustoa!

Valokuvaaja selitti tänään kuvaamisen yhteydessä kameran käytöstä. Olen sen tyylinen oppia, ettei oppikirjat tai pelkästään Youtuben opetusvideot oikein auta, vaan tykkään joko testailla ja tutustua kameraan ihan omassa rauhassa tai opetella jonkun kanssa kädestä pitäen. Joudun aloittamaan ihan nollasta, mutta onneksi ulkona voi helposti saada hyviä kuvia luonnonvalossa ja minulla on ammattitaitoisia ihmisiä ympärillä.

Sen lisäksi, että postausten kuvamateriaali on hallussa, on tärkeää panostaa myös tekstiin. Kotona meillä on ollut pääkielinä ruotsi ja turkki, joka on vaikuttanut kirjoittamiseen ja ulosantiin täällä blogissa. Varmaan äidinkielenopettajakin ihmettelee, että Didem päätti sitten alkaa ihan kirjoittaa työkseen… 😀 Tuntuu, että on välillä ollut hankalaa pukea sanoiksi niitä ajatuksia, joita olen mielessäni pyörittänyt. Tämän vuoden alusta saakka olen antanut tekstini oikoluettavaksi ystävälleni Sharonille, jolla on pitkä historia kirjoittamisen parissa. Sharon on oikolukenut tekstejä muillekin bloggaajille sekä kirjoittanut kolumneja lehtiin ja erilaisille alustoille. Olen erittäin mielikuvituksellinen, ja Sharon saa välillä hyvät naurut, kun selitän hänelle omia mielikuviani tilanteista, joissa haluaisin olla läsnä.

Sain viime vuonna myös mailia eräältä oikolukijalta, joka olisi ollut halukas yhteistyöhön, mutta ajatus antaa tekstini ulkopuolisen luettavaksi, tuntui silloin kovin vieraalta. Ystävän kanssa on helpompi toimia, ja tuntuu, että hän ymmärtää paremmin sitä mitä haluan sanoa eikä teksti vahingossakaan suistu kontekstista. Olen saanut paljon palautetta kirjoittamisesta lukijoiltani, joten toivon palautetta myös jatkossa! On aina hienoa tietää mitä parannusehdotuksia teillä lukijoilla on blogini suhteen.

Pian haen Lucan ja lähden valmistautumaan Magnum juhliin.

 

xx Didem

4 Responses

  1. Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *