




Kuvat Juuli Rönkä
Kohta siirrytään syysaikaan, ja kesätunikat, rantahatut ja varvastossut vaihtuvat pikkutakkeihin, kauluspaitoihin ja nilkka korkoihin. Syksyisen lämpimät sävyt ja kerrospukeutuminen on joka elokuu ja syyskuu yhtä kivaa ja jännittävää. Paksummat materiaalit ja uudet kuosit kaupoissa vetävät taas puoleensa ja odotan jo, että ale myynnit loppuisivat ja hyllyt täyttyisivät muhkeista neuleista, tyylikkäistä syystakeista ja trensseistä, taiteellisista koroista ja viimeisimmistä trendeistä. Valikoima on joka puolella suuri ja sen takia poimin aina hyvin harkiten omaan tyyliini sopivat vaatekappaleet.
Business look. Töihin paluu loman jälkeen ja oman työlookin päivittäminen on monelle uuden alku ja tuo hyvän fiiliksen ja startin työpäiviin, after workeihin ja pimeneviin iltoihin. Ei pelkästään vaatekaapin päivitys, mutta myös uusi kynsilakan sävy tai hiustyyli/leikkaus on niitä pieniä uusia muutoksia, joita tarvitsemme, jotta arkeen paluu tuntuisi helpommalta ja miellyttävältä. Oma “business lookkini” on aika rentoja vaihteleva, koska työni ei vaadi minulta tietynlaista pukeutumista. Voin tulla tilaisuuteen verkkareissa, jos huvittaa. Ajattelin tänä syksynä haastaa itseni ja leikitellä jonkin verran erialisilla business lookeilla. Moni kuitenkin tarvitsee jokapäiväiseen työpuketumiseen varmasti inspiraatiota ja uusia ideoita. Tulen tekemään teille postaussarjan, jossa, näytän kuinka itse pukeutuisin erilaisiin nine to 5 -työpaikkoihin.
Kuvissa minulle on päällä Zaran uutta mallistoa. Neutraalit sävyt, kuten beige, toimivat aina, oli sesonki mikä tahansa. Beige on sävynä helppo, sillä sen voi yhdistää lähes minkä värin kanssa.
- Räväytä punaisilla nilkka koroilla
- Korosta vyötäröä
- Back to business – maskuliininen pikkutakki on aina monikäyttöinen
- Erikoiset muodot ja yksityiskohdat koruissa. Satsaa niihin ja pidä pukeutuminen pelkistettynä
- Sukkamaiset kengät. Jalat rakastavat näitä kenkiä
- Paitamekot, jotka solmitaan vyötärön kohdalta tuo naisellisuutta
xx Didem
4 Responses
Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??
Kiitos Iina <3 Mun pitää checkaa malli sulle himassa.
Moi! Ihana tyyli <3 Mikä leviksen farkkumalli on kyseessä?
Sä olet kyllä niin täydellinen tyyli-inspis! Ihana asu.