



Photos by Janita Autio
Pressipäivät on merkitty kalenteriini hyvissä ajoin ja odotan niitä aina suurella innolla. Seuratkaa menoani snäpin kautta. Janitasta on tullut myös osa blogimaailmaa ja hän kulkee iisisti mukana näissä ja tuntee jo lähes kaikki tyypit. Päivän aikana tapaa paljon ihmisiä ja tänäänkin loppupäivästä mentiin isommalla porukalla lounastaa ja juttelee mielenkiintoisia blogiin liittyviä asioita. Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta sanon sen uudestaan: Olen tutustunut niin hienoihin uusiin ihmisiin työni kautta.
Toimin yleensä pienen stressin alla tehokkaammin, mutta tänä iltana en ole ollut mitenkään erityisen aikaansaava. Olen höpötellyt puhelimessa koko illan, sen sijaan, että olisin pessyt pyykit, tyhjentänyt matkalaukun, vienyt roskat, imuroinut, vastannut ihmisten viesteihin, tutkinut yhtä työhön liittyvää juttua, tehnyt kunnon ruokaa (ei pikaruokaa) ja leikkinyt Lucan kanssa ja kuunnellut paremmin hänen juttujaan. Lucalla on niin paljon kerrottavaa ja asiaa nykyään. Vähän ärsyttää, että ilta meni hujauksessa, mutta toisaalta aina ei tarvitse olla niin järjestelmällinen ja täyden kympin äiti. Nyt olenkin sitten entistä tehokkaampi ja sormet näppäilee keyboardia sellaseen tahtiin, että tulee melkein hiki. Tämän postauksen jälkeen siirryn keittiöön, joka on kuin pommin jäljiltä. Keittiön siivouksen jälkeen nopee suihku ja nukkumaan. Unimäärästä pyrin pitämään kiinni, koska huomenna on taas uusi päivä. Kauniita unia.
xx Didem
4 Responses
Ihania kuvia! Mistä toi sun valkoinen paita on?
Paita on Bikbokin 🙂 Se on ihana ja mukava päällä. Suosittelen.
Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.
No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx