


















Palmujen alla on hyvä olla. Täällä on mennyt kokonaisuudessaan tosi hyvin. On ollut kiva lähteä aamulla lenkille ja tuntea mereltä tulevan tuulen kasvoilla. Toisinaan on myös ollut ihana vain maata kolmistaan pitkään sängyssä ja nauraa Lucan jutuille. Ollaan myös löydetty uusia kivoja kahviloita/ravintoloita ja syöty ihan ok. Erityisiä makuelämyksiä en ole täällä kuitenkaan kokenut, eikä espanjalaiset ruokaravintolat ole olleet makuuni. Kaipaan siis jo Helsingin ravintoloita, kahviloita ja mun viikottaista ruokaboksia 😀
Luca on tykännyt todella paljon, kun on saanut touhuta ulkona pienissä vaatteissa ja nauttia auringosta. Oltiin mieheni kanssa kummatkin vatsataudissa, mutta nyt olo on jo normaali. Huh, miten voimia vievä tauti se on! Toivotaan, ettei sama tauti tartu Lucaan, sillä kyseinen tauti on aina todella ärhäkkä. Itsellänikin oli vielä eilen heikko olo. Tänään olo on kuitenkin hyvä ja pääsin aamulla nauttimaan perinteeksi muodostuneen aamiaispaikan eli Organic cafen terveellisistä herkuista. Sitä kahvilaa voin lämpimästi suositella muillekkin, jos käytte Fuengirolassa.
Ollaan enimmäkseen vietetty aikaa Fugessa. Täällä on helppo ja kiva olla lasten kanssa. Tykkään kävellä paikasta toiseen ja täällä on helppo liikkua. Meidän hotelli on uusi ja sijaitsee lähellä rantaa. Puerto Banuksessa on kiva käydä pyörähtää ja kiertelee kaupoissa, mutta muuten se on makuuni vähän liian show off mesta. Marbellasta ja varsinkin Marbellan vanhasta kaupungista pidän tosi paljon.
Huomenna aamulla minun pitäisi päästä kynsihuoltoon, sillä olen repinyt geelilakan pois kaikista kynsistäni, hyii!! Ei kyllä kauaa nämä geelit pysyneet kynsissä. Huomenna vietämme myös päivän poolilla ystäväperheen luona Marbellassa. Uimaranta vai uima-allas? Molemmissa on puolensa, mutta valitsen kuitenkin uima-altaan. Hiekkarannoilla hiekkaa menee vähän joka paikkaan ja sitä saa ihan huolella pestä hiuksista ja vartalosta rantapäivän jälkeen. Hiekkaa tulee väkisinkin sisätiloihin. Täällä aallot ovat suuret, niin pitää koko ajan olla silmä tarkkana, kun lapset leikkivät rantaviivalla. Aallot nimittäin vie aika vahvasti mukanaan. Toissapäivänä aalto tuli aika vauhdilla ja veti Lucalta molemmat kellukkeet käsistä samantien. Siinä ehti jo pelästyä! Poolilla voin nauttia helpommin, eikä sen hiekan kanssa tarvitse säätää. Myös uiminen sujuu paremmin kun vesi on lämpimämpää, eikä tarvitse pelätä aaltoja. Luca osaa jo uida, joten hän on kovin innoissaan huomisesta polskuttelupäivästä.
Minulla on myös teille uutisia, jotka julkistan pian täällä blogini puolella, joten pysykää kuulolla!
xx Didem
8 Responses
…ilman kypärää hiukset liehuen. Top gun/ Tom Cruise-meiningillä, tykkään! Sulla on viime aikoina ollut jotenkin ihan erityisen raikkaita kuvia! 🙂
http://www.lily.fi/blogit/ericak
Joo joooo…just noin :)))
Ihanaa, kiiitos.
Aurinkoista päivää!
Ihanat kuvat!
Oletko kokenut “äitipiireissä” sellaista inhottavaa ignooraamista tai nenänvartta pitkin katsomista?
Mulla on just sellainen kokemus juuri nyt, aivan käsittämätöntä minkälaisia jotkut äidit (naiset) ovat, en ymmärrä yhtään miksi Suomessa äitiys on sellaista kuppikunta meinikiä.
En kyllä oikeastaan ole. Päiväkodin ilmapiiri vanhempien kesken on ollut mieluisa ja muutenkin ehkä sit ollut tuuria näissä asioissa. Sveitsissä itseasiassa koin lapsellista ja typerää käytöstä muiden lasten vanhemmilta. Se tapahtui suomalaisten muskarissa. Olin ylivoimaisesti nuorin äiti ja siellä oli sellainen ahdistava ilmapiiri (katotaan nenänvartta pitkin) . Muskar jäi pariksi kerraksi, koska ei vaan ollut fiilistä käydä. Mä käyn siellä lapsen takia, en juoruilemassa/dissaamassa muita (mitä ne myös teki).
Olen kyllä ihminen, joka ei liikaa jaksa keskittyä muiden huonoon käytökseen. Sanon kyllä mielipiteeni, jos koen että mua kohdellaan huonosti.
Pitää myös mainita, että hirveesti en ole liikkunut/liiku äitipiireissä.
Ikävää, jos sulla on noin. 🙁 Ilmeneekö se just jossain äiti-lapsi ryhmissä?
Aurinkoista päivää ja tsemppii <3
I hear you sister. Ja aivan käsittämättömän upeita kuvia viime aikoina. Love them all.
Booom sister! 😉 Kiiitos!!
Oon tosi ilonen, että sulla on nyt ollut jo useassa postauksessa ammattivalokuvaajan kuvia, sillä näissä tulee esille hehkuva kauneutesi parhaalla tavalla! Toki pidän myös niistä itse otetuista kännykkäkuvista, ja niistä omista kamerakuvista koska niistäkin välittyy omanlainen uniikki tunnelma, mutta juuri tällaisia kuvia sinusta henkilönä olen kaivannut blogiisi, sillä olet erittäin kuvauksellinen.
Olisi kiva nähdä kuvia sinusta myös hempeissä ja vaaleissa sävyissä/ympäristössä näiden vahvasti asennetta sisältävien kuvien rinnalla (jos saa antaa toivetta :D) pidän myös näistä, mutta ihan mielenkiintoista olisi nähdä täysin erilaisessa ympäristössä.
Kaunista ja raikasta kevättä kaunotar!
Ihana ihana ihana kommentti. Kiitos! Lähetin tämän myös Janitalle. Hän, joka on se suurin syy upeille kuvilleni. Hänkin ilahtui. <3
Kaunista ja raikasta kevättä sinulle myös!
Hempeitä värejä ja kuosia kyllä tulossa! Kesälllä näen itseni pomppivan kukkaismekossa niityillä. Joo, mut siis laitan korvan taakse toiveesi. Hyvä onkin saada vaihtelua, ettei aina ole raffi meininki.