



Kuvat Juuli Rönkä
Se olis taas viikonloppu. Lauantaina juhlitaan! Ei ole ensimmäinen kerta, kun Sofian ja minun silmät osuu samaan vaatekappaleeseen 🙂 Mehän tunnetaan Sofian kanssa jo monen vuoden takaa, mutta vasta viime aikoina meistä on tullut läheisempiä ystäviä. Varsinkin aikuisiässä, positiivisen energian arvo nousee. Jaksan aina puhua ja kirjoittaa hyvästä energiasta ja kuinka tärkeää on ympäröidä itsensä iloisilla ja sydämellisillä ihmisillä, mutta pidän sitä niin tärkeänä asiana. Ystävälliset, iloiset ja myönteiset ihmiset inspiroivat, ja Sofia kuuluu ehdottomasti heihin.
Kirjoitin joskus myös energiasyöpöistä. Ystäväpiiristä saattaa löytyä niitä, joiden läsnäolo syö energiavarastoja. Voi tuntua siltä, että ystävä ottaa enemmän kuin antaa eikä dynamiikka toimi oikealla tavalla. Tällaisissa tilanteissa itsestä saattaa tuntua arvottomalta ja siltä, että käytetään vain hyväksi. On hyvä osata erottaa energiasyöpöt ja pidettävä kiinni omasta jaksamisesta.
Asiasta toiseen! Yritän saada uuden blogini asap lisättyä blogloviniin, niin pysytte mukana tahdissa. Kiitos huomautuksista ja pahoittelut, että blogin lisääminen sinne on hieman kestänyt. Pahoittelut myös siitä, ettei arkistosta vielä pääse lukemaan vanhoja postauksia. Ilmoitan kun nämä ovat kunnossa.
Kuvat
4 Responses
Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??
Kiitos Iina <3 Mun pitää checkaa malli sulle himassa.
Moi! Ihana tyyli <3 Mikä leviksen farkkumalli on kyseessä?
Sä olet kyllä niin täydellinen tyyli-inspis! Ihana asu.