TYYLINI JA VAATEKAAPPINI KULMAKIVET

Kuvat Sara edit by me
Poolo / Whyred
Kauluspaita / Urban a
Farkut Zara
Donitsi & korut / Glitter
Sneakers / Adidas

 

 

TYYLINI KULMAKIVET

Minut tunnetaan yksinkertaisesta, selkeästä, minimalistisesta ja pelkistetystä tyylistä. Less is definitely more! Vaikka kiinnitän huomiota siihen, että asuni on harkittu kokonaisuus, valikoituvat vaatteeni aina sen hetkisen fiiliksen pohjalta. Pukeutuminen lähtee ennen kaikkea ihmisestä itsestään ja jokaisen omasta persoonasta. Vaatteet näyttävät heti hyvältä, kun osaa kantaa itseään. Kokonaisvaltainen hyvinvointi ja itsevarmuus huokuu ulospäin sekä tarttuu myös muihin ihmisiin. Uskon olevani inspiraation lähde muille sekä pukeutumisella että olemuksellani.

En pidä siitä, että joku suunnittelisi kanssani asukokonaisuuksia. En osaisi esimerkiksi kuvitella, että minulla olisi oma stylisti, koska tykkään valikoida vaatteeni itse. En myöskään välitä siitä mitä muut ajattelevat, vaan pyrin tuomaan itseäni esille tyylini kautta välittämättä muiden mielipiteistä. Mielestäni on vain positiivista erottua, ja toivoisinkin, että ihmiset voisivat yhä rohkeammin yhdistellä vaatteita. Selaan jonkin verran inspiraatiokuvia somesta, mutta aika pitkälti asukokonaisuuteni syntyvät omista ideoista ja kokeilun kautta.

Voisin kuvailla itseäni niin sanotuksi tunnepukeutujaksi. En osaa kunnolla suunnitella asuja etukäteen ja saatan päivän aikana tulla kotiin vaihtamaan vaatteita moodin mukaan. Myös pienessä kiireessä ja stressissä syntyy hyviä asuja, kun ei mieti liian perusteellisesti. Mielenkiintoisia kokonaisuuksia saattaa muodostua myös ihan vahingossa. Kokeilin esimerkiksi kotona ennen Stokiksen muotiviikkoja asuja ja jätin vahingossa lyhythihaisen poolopaidan päälle. Kun sovitin muita vaatteita poolo päälläni, huomasin, miten kivasti se toi särmää muihin asuihin. Poolosta tuli ihan lemppari tai oikeastaan avainvaatekappaleeni, ja olen yhdistänyt sitä sen jälkeen useamman eri kokonaisuuden kanssa.

VAATEKAAPPINI KULMAKIVET

Garderobini on hyvin karsittu ja selkeä. Omistan vaatehuoneen, jota koetan pitää parhaani mukaan järjestyksessä, mutta pakko myöntää, että välillä kiireessä vaatteet lentävät lattialle tai kasaantuvat pinoihin tuoleille. Takit, jakut, housut ja helposti rypistyvät paidat roikkuvat rekeissä ja laitan ne mielelläni värijärjestykseen. Mekot roikkuvat vaatekaapissa, jossa säilytän myös korkkareita. Toisessa kaapissa on rivissä kaikki muut kengät ja laukut. Vetokaapeissa on alusvaatteet ja sukat. Korut ja aurinkolasit on aseteltu vaatehuoneen ikkunalaudalle. Vaatehuone on siitä ihana, kun kaikki löytyy samasta paikasta – ja kuka nyt ei sellaista rakastaisi!

Minulla on hyvin soljuva vaatekaappi, kun siellä on mukana kaikki perusyksilöt. Suosittelenkin panostamaan ensisijaisesti kaikkiin perus vaatekappaleisiin niin kuin esimerkiksi pelkistettyihin t-paitoihin, hyvin istuviin farkkuihin, klassikoihin kuten korkealaatuiseen nahkatakkiin yms. Tällöin yhdisteleminen on helpompaa, kun omistaa ne klassiset yksilöt. Tämän lisäksi omistan joitain vähän erikoisempia juttua, joita käytän välillä juuri näiden perusvaatteiden kanssa. Voisin sanoa, että vaatekaappini kulmakivi on musta ? Täydellinen vaatekaappi ei tule hetkessä ja oman tyylin löytäminen vie aikaa. On mennyt joitain vuosia, että vaatekaappini on siinä pisteessä missä se on nyt. Kesti siis hetken aikaa, että sinne kerääntyi sellaisia vaatteita ja asusteita, joita oikeasti tarvitsen ja jotka näyttävät täysin minulta. Tyylini on muuttunut blogini alkuajoilta vaikka kuinka paljon ja tunnen että tänä päivänä se on muotoiltunut täysin omannäköiseksi. Tällä hetkellä ei hirveästi ole must-juttuja ostoslistalla. Toki tykkään tehdä vaikka ulkomailla erikoisempia löytöjä, joihin ei muilla törmää. Tämän lisäksi saan testiin jonkin verran vaatteita, jotka tuovat ihanaa vaihtelua vaatekaappiini.

MITEN RAKENNAN TOIMIVAN ASUN

Oma vapaa-ajan pukeutumiseni on melko vaihtelevaa, mutta yleensä rentoa ja klassista. Esimerkkejä tällaisista on rennot farkut, isot kauluspaidat, mustat sifonki topit, t-paidat, neuleet, lenkkarit ja bootsit. Tosi basic! Asusta teen juhlavamman, vaihtamalla bootsit korkoihin ja yläosan vaikkapa satiiniseen tai pitsiseen toppiin. Välillä tykkään jättää yläosan kasuaaliksi (esim. iso muhkea neule, nahkahousut/löysät farkut ja sit korot. Niin kuin olette varmasti huomanneet, tykkään väreissä eniten harmaasta, mustasta ja valkoisesta. Erivärisillä laukuilla ja takeilla tuon joskus lisäväriä kokonaisuuteen. Takeilla on muutenkin iso merkitys pukeutumisessa. Mekoissa tykkään käyttää näyttävämpiä kuoseja esim. kukkia, joissa on useita eri sävyjä. Saatan ostaa myös erilaisia settejä, joissa näkyy mm. eläinkuoseja. Ostin juuri Urban A:asta camo-värisen kokopuvun, jossa on samaa kuosia paita sekä housut. Camo asun stailaisin kultaisilla korvakoruilla, tiukalla niskaponnarilla (keskijakaus) ja vaikkapa lenkkarit.

Bleiserit ja nahkatakit ovat myös iso osa tyyliäni. Takkeja voi pitää myös pelkästään harteilla, joka tuo särmää. Myös kengillä on todella suuri vaikutus asukokonaisuuteen. Bleiserikokonaisuudessa tennarit tuovat rennon vaikutelman, kun taas korot enemmän business-tyyliä. Pikkukengät voi ottaa mukaan after workeja varten. Tällaisilla keleillä on myös kätevää laittaa toppi neuleen alle töihin ja ottaa vain neuleen pois iltamenoja varten. Niin kuin viime postauksessa kerroin, tekee meikki myös paljon asukokonaisuuteen. Pieni meikkiehostus ennen tärkeää iltaa tekee paljon kokonaisuutta ajatellen. Värikäs huulipuna tai suttuinen silmämeikki voi olla vaikka asun väripilkku ja yksi ”asusteista”. Käyttämällä pientä mielikuvitusta yksinkertainenkin asu muuntautuu näyttäväksi ja erottuvaksi.

 

xx Didem

22 Responses

  1. Tästä postauksesta tuli jotenkin tosi hyvä mieli! 🙂 ihanas kuulla, et blogailu (en tiiä onko toi oikee sana?) tuntuu susta edelleen hyvältä ja et ennen kaikkea teet ja työstät sitä niin kuin susta parhaimmalta tuntuu. Kaikkia kun ei voi mielyttää niin varmaan kovin moni lukija ei voi sanoa tykkäävänsä sun jokaikisestä postauksesta. Mulle riittää et tykkään useimmista, sekä sun tavasta ilmaista itseäsi blogin kautta. Oot niin pirteä lisä tusinablogien maailmassa.
    Tsemppiä ja mukavaa syksyä sinne Suomeen! 🙂 xx

  2. <3

    Tee sellasia postauksia mitkä tuntuu siihen hetkeen sopivalta, välillä enemmän höpinää, välillä muotia, se on sun persoona joka kumminkin tuo ja pitää lukijoita 🙂

    Toi kirppis/tapaaminen on kiva idea!

  3. Ihana Didem <3 Mulle tuli niin hyvä fiilis, että vuorovaikutat lukijoiden kanssa ja näin nopeasti vielä, kuuntelet mitä he haluavat ja toteutat sen! Onnellisen näköisiä kuvia noi asukuvat ja ihana teksti. Tervetuloa Suomeen! 😉 Mun mielestä parhautta sun blogissa on ollut ehdottomasti ne pienet videopätkät missä höpöttelet, ihan vaikka olisit odottamassa bussia tms. Rentoudellaan ja sun asenteella ne erottaa sut muista blogeista. Niitä lisää!!

  4. Olipas kiva kirjoitus, jossa samalla inspiroivat asukuvat! Juuri mitä tykkään lukea blogissasi. Kiitos!

    Jostain syystä en pystynyt kommentoimaan Lontoon postaustasi. Aivan upeita kuvia. Itse asuin kymmenisen vuotta Chelseassa, off Kings Road. Juurikin siinä yhdessä kuvassa näkyneen Zadig & Voltaire kaupan lähellä. Siinä vieressä oleva Waitrose oli mun lähikauppa. Aivan ihanaa aikaa oli se! 🙂 Eli siis nautinnollista Lontoon aikaa siskollesi!
    Ja tervetuloa pysyväisemmin Suomeen sinulle ja Lucalle. T. Myös paluumuuttaja

  5. Ihanaa että kirjoitit pitkästä aikaa tällaisen postauksen! Pidän kovasti muoti- ja vaatejutuista mutta mielestäni lifestylepostauksesi ovat myös ihania ja tuovat blogiisi juuri sen oman suolan. Olen samoilla linjoilla muiden kanssa, mielestäni viime aikoina kun olet kirjoittanut vain muodista ja vaatteista blogistasi on kadonnut se tietynlainen lämpö minkä vuoksi blogiasi aloin joskus lukemaan. Mukavaa jos palaisit osittain takaisin rentoihin hassuttelupostauksiin muotihömpötyksien rinnalle.

    Hyvää syksyä teidän perheelle ja keep up the good work girl! 🙂

  6. Oi ihanaa, kun pitkästä aikaa tällästä postausta <3 Toki oon tykännyt viime aikoina olleista asukuva-postauksista, mutta tämä jotenkin erityisen kiva! Ja olisin todellakin kiinnostunut blogikirppiksestä/ sinun tapaamisesta:)

  7. Hei,
    Olipa kiva törmätä tänään Prismassa..ja että uskalsin moikata sua. Sunnuntai-lookkini kun ei ollut parhaasta päästä verrattuna sinuun 🙂 Ja hyvä, kun löysin tämän taas bloglovinin kautta. Täytyy myöntää, että on tullut luettua vähemmän. Kaipaan myös niitä sun höpötyksiä ja arkipäiväisiä juttuja. Toki muotoa jne. on myös kiva lukea, koska sulla on silmää kaikelle kauniille. Toivottavasti törmätään taas joskus täällä Riksussa. Mukavaa syksyn jatkoa sinulle! Ps. Luca on kyllä söpö pikkumies!

    1. Hänen työt on ulkomailla. Mutta siis meillä jatkuu ihan sama arki kun aiemminkin..Talvet Jenkeissä. 🙂

  8. Kiitoksia ihana mahtavista, tsemppaavista ja hurjan positiivisista kommenteista kaikille. Olette ihan parhaita ja haluan pian päästä tapaamaan kaikkia teitä. 🙂

    Tällä viikollatarkoitus suunnitella sitä blogikirppistä, joten hope pääsen asap ilmoittamaan päivän ja ajan myös teille.

    Aurinkoista päivää rakkaat!

  9. Ihana Didem! Varmaan eka kommentti multa ikinä sulle! Sä vaikutat vaan niin ihanalta ihmiseltä ja ennen kaikkea aidolta ihmiseltä ja vaikka täällä on paljon just pinnallisia juttuja ja merkkilaukkuja ja ns. “lukuselämää” niin jotenkin vaikutat vaan niin maanläheiseltä.. Näytät todella elinvoimaiselta ja hehkut.. Mutta sun jutuista pätellen se hyvinvointi lähtee todella sisältä.. Sisäisestä tasapainosta ja pienistä asioista mitkä tekevät onnelliseksi.. Tarkoitan aamukahvi, aamupuuro, vastaantulevan hymy, lucan kanssa vietetyt hetket jne.. Tai tämä vain mun fiilis mikä välittynyt mulle.. Tai näin ainakin itse ajattelen onnellisuudesta.. Heh sekavaa! Mutta olet esikuva aitoudellasi ja rohkeudellasi, ja toivon sulle kaikea hyvää.. Pari kuukautta sitten näin sut itiksessä kiidit kamalaa vauhtia ohi ja kun menit uudestaan mun ohi huomasin vasta kaukaa harmitti olisin halunnut välittää nämä fiilikset kasvotusten sulle mutta ehkä seuraavalla kerralla.. ja jos en velä sanonut mullekkin tuli tosi hyvä ja jopa onnellinen fiilis tästä postauksesta! Toivottavasti ei mennyt liian sekavaksi.. Mukavaa maanantaita <3

  10. Mun on pitanyt jo pitkaan kommentoida samaa. Sun blogissa parasta on sun ajatukset ja sun lifestylejutut. Muotikuvatkin on kivoja, mutta niista puuttuu syvyys eika sun persoona vality yhta hyvin kuin silloin kun annat ajatusten juosta blogiin. Takaisin oikea Didem!

  11. Ihanaa Didem, Ihanaa! Blogikirppis olisi aivan mahtava!! Itse aivan varmasti tulossa jos ajankohta sopii. Ja olisi kiva taas katsella jotain sinun videoitasi(kuulumisista,asuista,ruoanlaitosta mistä vaan) jos niitä aina sillon tällön taas laittaisit. Ja oletko harkinnut snapchatin tekoa? Se olisi aivan mahtava tapa seurata sinun arkeasi, suosittelen!

  12. Olipa ihana lukee tää postaus! Tällaisilla aidoilla blogiteksteillä olet ainakin muhun alunperin tehnytkin vaikutuksen, joten kiva kun kirjoitit taas tällee “syvempiä” kuulumisia 🙂

  13. VIHDOIN!! Mulla on jo pitkään ollu ajatuksessa kysyä että millon tulee sitä oikeata Didem tekstiä. Oon huomannu että sun blogi on muuttunu paljon ja todella vähäsanaiseksi. Mä itse tykkään siitä tyylistäsi kirjoittaa mitä blogin alkutaival oli. Miten teillä arki toimii jos M lähtee Sveitsiin? Näettekö viikonloppuisin vai menettekö vierailemaan aina toisinaan viikoksi sinne? Olisi myös ihanaa että pitäisit kirppis-huutista blogissa vaatteista/tavaroista niin että ne jotka asuu vaikkapa pohjpisessa pääsisivät osallistumaan. Kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta saapua tapaamiseen.

  14. Ihana postaus Didem! Ensimmäistä kertaa ikinä kommentoin mihinkään blogiin,mutta nyt oli pakko!<3
    Hömpöttely juttusi tuovat aivan oman särmän blogiisi ja se on suuri syy miksi blogiasi niin aktiivisesti seuraan. On ihanaa miten uskallat rohkeasti tuoda omat mielipiteesi esille blogissa ja olla oma itsesi. Olet myös saanut minut harkitsemaan blogin aloittamista. 😉

    1. Malla 😀 hahah…sanainen arkkuni on nyt auki joo..mua naurattaa tää. 😀

      Have a good one beib!

      xx

  15. Moi !
    Pakko myöntää, etten ollut huomannut blogin pinnalliseksi muuttumista kuin vasta nyt, kun asian otit puheeksi!
    Aloin miettiä asiaa, ja totta! Koukutuin blogiisi aikoina, jolloin provosoit rohkeilla teksteilläsi ajatuksistasi, ja olen roikkunut mukana ihan vaan koska vaikutat erittäin symppikseltä ja aidolta ihmiseltä, jollainen jokaisen meistä tulisi tuntea, edes näin blogin välityksellä 🙂
    JOTEN, tosi kiva, jos uskallat taas alkaa avata ajatuksiasi, sillä mm. tämän postauksen lukeminen sai hymyilemään 🙂
    Kiitos, terkuin blogisi uskollinen lukija, oli sitten tekstejä tai kuvia 😉

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *