UNELMAT TOTEEN

 

 

Olen ollut super innoissani tämän vuoden nostoista, joita minusta on tehty eri alustoille. Ajattelin aluksi, etten viitsi edes mainita asiasta, mutta olen ollut itsestäni niin ylpeä ja onnellinen, että olen halunnut jakaa nämä asiat myös teidän kanssa. Tulin siihen lopputulemaan, että parempi vain kertoa suoraan se miten hyvältä tuntuu, kun kätkeä kaikki sisäänsä. Tukholman muotiviikot toivat nimittäin mukanaan huiman määrän huomiota ja uusia seuraajia. Kuvia tyylistäni on jaettu muun muassa Vogue.com:n sivuille sekä Espanjan Vogueen. Tämän lisäksi Ruotsin Elle listasi minut parhaimpien pukeutujien joukkoon ja bongasinpa itseni myös Who what wear -sivustoltakin. Olen lähes sanaton kaikesta tästä huomiosta ja erittäin kiitollinen. Tunnen, että juuri tämä on oma juttuni, edustaa ja toimia muodin lähettiläänä. Ystäväni ja kollegani ovat rohkaisseet minua lähtemään muotikaupunkeihin niin kuin Pariisiin tai Lontooseen tekemään tätä työtä  -se olisi tosiaan iso unelma. Olen erittäin otettu myös kaikkien teidän kommenteista ja tsemppiviesteistä koskien minusta otettuja tyylikuvia. On oikeasti iso juttu saada tämäntyylistä huomiota ja näkyvyyttä niin isoilta tahoilta.

Satuin myös viikonlopun aikana törmäämään useampaan lukijaani iltameiningeissä. Joukossa oli todella erityylisiä ihmisiä. Yksi oli lääkäri, toinen opiskeli Kauppiksessa ja kolmas oli Nokialla töissä. Juttelin kaikkien naisten kanssa useamman tunnin yhteensä. On todella ihanaa, kun lukijat tulevat juttelemaan ja kertovat miten paljon tykkäävät blogistani. Se tuntuu palkitsevalta ja arvostan erittäin paljon jokaisen ihmisen palautetta ja tsemppejä. Minulle voi aina rohkeasti tulla juttelemaan, jos siltä tuntuu! Olen myös miettinyt sitä minkälainen vastuu minulla onkaan, ja että on tärkeää miettiä tarkasti mitä asioita julkaisee. En halua enää heittää ilmoille juttuja, joita en ole harkinnut etukäteen, sillä haluan toimia mahdollisimman hyvänä esikuvana. Tämä asia valkeni minulle taas kerran, kun pääsin juttelemaan lukijoitteni kanssa. Välillä on vain vaikea ymmärtää miten monta silmäparia minua seuraakaan siellä ruudun toisella puolella. Toivon vain, että ihmiset ymmärtäisivät minua paremmin, ja haluan pitää meidän naisten puolia! Haluan yleisesti kiittää kaikista positiivisista kommenteista mitä olen tähän asti saanut! Ilman lukijoitani tämä kaikki ei olisi mahdollista, joten kiitos teille siitä ❤

Makaan jo sängyssä ja odotan, että Luca on pukenut pyjaman päälle ja tulee tänne makkariin iltasadun kanssa. Matkalaukku seisoo valmiiksi pakattuna eteisessä, sillä huomenna lähden Köpikseen työmatkalle. Kävin tänään pitkästä aikaa akateemisessa ostamassa pari kirjaa. Minkälaisia kokemuksia teillä on äänikirjoista? En ole koskaan kokeillut, mutta tuttavapiirissäni on muutama, jotka kokevat äänikirjat kovakantista kirjaa iisimmiksi. Pystyy keskittymään paremmin. Mitä mieltä te olette?

xx Didem

4 Responses

  1. Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *