





Katsoin viime viikolla paljon Youtubesta keikkoja ja konsertteja. Olen aina tykännyt katsoa live-vetoja sekä käydä keikoilla. Hyvä lavashow ja esiintyjän ääni sekä karsima tekevät sen elämyksen. Ajattelin, että listaan tähän parhaimpia keikkakokemuksiani vuosieni varrelta.
- Ekana Michael Jackson. Oltiin äitini kanssa katsomassa hänen konserttiaan Stadionilla. Äiti on myös ollut hänen iso faninsa. Olen niin iloinen, että sain mahdollisuuden vielä nähdä MJ:n esityksen. Lapset pääsivät eteen katsomaan ja muistan, että istuin äidin olkapäällä. Michael Jackson tuli isolla aluksella lavan alta ja koko show on ollut ylivoimaisesti paras näkemäni. Lopuksi sain vielä nimmarin, kun konsertti loppui. Michael on toiminut merkittävänä innoittajana musiikintekijöille ja arvostan todella paljon hänen musiikkiaan.
- Robbie Williams. Olen ollut tosi iso Robbie Williams fani nuorena ja katsonut hänen keikka-dvd:itä. Oli todella hyvä show ja lauloin koko ajan mukana. Tykkään yleensä olla katsomossa istumapaikoilla seisomisen sijaan. Olen kuitenkin se, joka tykkää välillä tanssia sekä laulaa mukana keikkojen ajan ja eläytyä tunnelmaa. Tykkään fiilistellä konsertteja myös jälkikäteen. Se tunne on ihana.
- Spice Girls. Päästiin jopa Maikkarin uutisiin, kun meillä oli niin iso plakaatti mukana! Olin aina Mel B, ja ehkä siksi, koska hiukseni olivat niin pörröiset ja isot 😀
- Mestarit Areenalla. Yksi parhaimmista kotimaisista konserteista, joissa olen ollut. Osasin kaikki laulut ulkoa ja kokemus oli kokonaisuudessaan todella hieno ja koskettava. Musiikki on ollut vahvasti elämässä kotona ja meitä on aina kannustettu menemään katsomaan erilaisia konsertteja.
- Bryan Adams. Oli todella mieleenpainuva konsertti. Olen itkenyt hänen biiseihin koko teini-iän. Häneltä löytyy kaikkia legendaarisia biisejä, joita tykkään laulaa myös karaokessa. Vedetään Sharonin kanssa ”Heaven” ainakin tosi hyvin, koska meidän äänet stemmaa ja meillä on aina niin hyvä meininki!
- Rihanna. Meillä oli kaveriporukan kanssa Hartwall Arenalla aitio, jossa oli kunnon bileet. Omasta mielestäni ei vetänyt niin hyvin livenä, mutta oli kokonaisuudessaan hieno show.
- Snoop Dogg ja P. Diddy. Olin mun ystävän kanssa katsomassa kyseistä keikkaa. Luxissa oli jatkot, jossa olin ihan vesi-linjalla. Joku näiden artistien porukasta pyysi sitten jatkoille, jonne lähdettiin ystäväni kanssa. Menimme sitten Kämpin Mannerheim sviittiin koko bändin kanssa, jossa juttelin enimmäkseen stylisti ja näyttelijä O’Neal McKnight:in kanssa. Istuin kiltisti näiden superstarojen vieressä ja oli todella rento tunnelma. Tää on ehkä villeintä, mihin olen lähtenyt mukaan.
- Suomalaisista yhtyeistä Jvg on jäänyt mieleen siitä, että olin odottanut ihan hirveen pitkään heidän keikkaa. Minulla nousi yhtäkkiä 40 asteen kuume, mutta päätin, että aion mennä. Mentiin paikan päälle bussilla isolla porukalla ja keikan jälkeen lähdin heti kotiin sairastamaan.
- Kaija K. Olen iso Kaija-fani ja hänen biisinsä ovat minulle tärkeitä. Hän ei tarvitse mitään ihmeellistä lavalla, vaan se riittää, että hän vetää täysiä ja täyttää karismallaan koko lavan.
Minua on jäänyt harmittamaan, että en ollut Jaren konsertissa Stadikalla, koska asuin silloin Sveitsissä enkä menojeni takia päässyt paikalle. Olen fanittanut yhtä artistia koko elämäni, joka on Eminem. Menen katsomaan vihdoin hänen keikkaa kesällä Stokikseen, joka on ollut unelmani jo kauan aikaa. Tulossa on myös todella kiva festarikesä, jota odotan innolla. Muun muassa Blockit ja Finteligens sekä Cheekin jäähyväiskonsertti. Olisi kiva tietää minkälaisia keikkakokemuksia teillä on?
xx Didem
4 Responses
Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??
Kiitos Iina <3 Mun pitää checkaa malli sulle himassa.
Moi! Ihana tyyli <3 Mikä leviksen farkkumalli on kyseessä?
Sä olet kyllä niin täydellinen tyyli-inspis! Ihana asu.