






Huominen jännittää! Olen nimittäin lähdössä kuudelta aamulla pressimatkalle Pariisiin enkä ole vielä varma mitä otan mukaan. Yleensä tiedän jo hyvissä ajoin mitä pakkaan, mutta tämä matka on vähän erilainen. Kyseessä on nimittäin Saucony:n hyvinvointimatka, jossa meillä on paljon erilaista liikunnallista aktiviteettia ohjelmassa. Päivä sisältää esimerkiksi juoksua, pyöräilyä ja joogaa sekä juhlat huomen iltana. Tämä taitaa siis olla ensimmäinen lehdistömatka, jossa tulen olemaan enimmäkseen jumppavaatteet päällä – odotan innolla! Mukaan matkalle lähtevät lisäksi Laura Lepistö, Martina Aitolehti, Fit-lehden toimittaja Miia ja Polhem pr toimiston Silja, eli hyvää matkaseuraa luvassa. Huominen päivä alkaa sillä, että pääsemme tutustumaan Saucony-taloon, jonka jälkeen meille esitellään uusi White Noise -niminen juoksulenkkarimallisto, joka on saanut inspiraationsa juoksemisen meditatiivisesta vaikutuksesta, josta tulee mieleen luonnon rentouttavat äänet ja valkoinen kohina. Yövytään Pariisissa yksi yö ja tullaan keskiviikko-iltana takaisin.
Olen käynyt viimeksi Pariisissa silloin, kun odotin vielä Lucaa eli yli kuusi vuotta sitten. Ennen paluulentoa Suomeen haluisin vielä ehtiä pistäytymään heidän Chanel-liikkeessä, jossa en ole koskaan ennen käynyt.
Katsoin juuri säätiedotusta…luvassa sadetta aamusta iltaan! Ehkä snadisti ärsyttävää, kun juostaan ulkona, mutta sellaista se on, tosiurheilijan elämä 😉
3 Responses
Mua kiinnostaisi juurikin kuulla ruokapaikkoja, kahviloita, pooleja sekä shoppailu. Eli mitä jo oletkin vähän kirjoitellut. Ja tietty idiksiä hellepukeutumiseen. 🙂 Hauskaa lomaa teille!
Mua kiinnostaa, miten suojaudut auringolta, mitä laitat kasvoihin aamulla ennen poolipäivää, muuttuuko kauneusrituaalisi helteellä?!
Ihana hyvänmielen postaus ?ihana kuulla sun päivistä Turkissa ja sun isovanhemmista 🙂 🙂