
















Huomenta. Olen herännyt jo tunti sitten, mutta olen ottanut kaiken ilon irti hotellihuoneen mukavuuksista, kuten pimennysverhoista, joiden avulla nukuin niin hyvin. Ei tiedä onko aamu vai yö. Verhot edelleen kiinni 😀 Omistan kyll pimennysverhot, mutta niitä ei voi valitettavasti verrata näihin.
Hei minulla/meillä on mennyt Tukholmassa tosi hyvin. Saavuttin eilen aikaisin aamulla ja päivä on ollut todella hektinen. Asumme täällä Grand Hotelissa, joka on muutenkin minun suosikkihotellini Tukholmasta. Vaikka tykkään modernista skandityylistä, niin myös tällainen Kämp henkinen hotelli ja sisustus on makuuni. Suurin osa näytöksistä näytetään täällä, mikä helpottaa suuresti, kun ei tarvitse liikkua paikasta toiseen. Eilen oltiin katsomassa By Malina, Büsnel ja Filippa K. Tänään vuorossa on Ida Sjöstedt ja Soft Goat. Näytösten lisäksi on muutama tapaaminen ja toivottavasti ehditään käymään myös vähän shoppailemassa enne iltalentoa kotiin. Haluaisin ostaa sen Célinen kaulakorun D kirjaimella.
Mutta nyt avaan verhot, nousen ylös sängystä ja lähden aamupalalle. Meikistä ja hiuksista ei tarvitse täällä huolehtia itse, sillä nekin mukavuudet kuuluu meille. Hienosti on kyllä järjestetty. Sama homma oli silloin alkuvuodesta, kun kävin ensimmäistä kertaa täällä muotiviikoilla. Mukavaa päivää kaikille ja iloiset terveiset sinne 🙂
xx Didem
4 Responses
Ihana asu! Olet kyllä super tyylikäs. Muistatko noiden Levisten tarkkaa mallia??
Kiitos Iina <3 Mun pitää checkaa malli sulle himassa.
Moi! Ihana tyyli <3 Mikä leviksen farkkumalli on kyseessä?
Sä olet kyllä niin täydellinen tyyli-inspis! Ihana asu.