HIUSPOHJAN DETOX-HOITO

 KUVAT ANGELINA ILMAST
TEKOTURKIS / ELLOS (SAATU)
HOUSUT / WEEKDAY
PAITA / LIDL
LAUKKU / CHANEL

 

Oikein hyvää huomenta! Heräsin tuossa vähän ennen seitsemää. Tehokkain aika työnteolle ja meilien vastaamiselle on juuri tähän aikaa aamusta. Kunpa harrastaisin aikaisia aamuja vähän useammin 🙂 Yleensä valitsen parin tunnin lisäunet tämän sijaan. Tässä sitä kuitenkin nyt ollaan, energisenä aloittamassa uutta ihmeellistä päivää.  Kahvikapselini loppuivat eilen, joten keitin pitkästä aikaa kunnon suodatinkahvia kahvinkeittimelläni, joka on harmillisesti jäänyt kaappiin pölyttymään, sen jälkeen kun kahvikapselit löysivät tiensä tähän taloon. Pitkään vannoin hyvän suodatinkahvin puolesta ja juon mustaa tavallista kahvia edelleen paljon. Pari vuotta sitten suodattimella varustettu kahvinkeitin oli isokin trendi maailmalla. Nespresson kapselit ovat kuitenkin helpompi vaihtoehto taloudessa, jossa ainoastaan yksi henkilö juo kahvia. Kapselit ovat nopea tapa valmistaa laadukasta kahvia, vaikka hintaa onkin enemmän.

Lupasin kertoa vähän hiuspohjalle tarkoitetusta Detox -hoidosta, jota kokeilin eilen ensimmäistä kertaa. Olen erilaisia hoitoja rakastava ihminen ja kuten tiedätte, niin olen myös super tarkka hiusten sekä ihonhoidosta. Edellämainitut ovat kaksi tärkeintä asiaa itselleni, kun puhun kauneudesta ja itsestäni huolehtimisesta. Minulla ei ollut sen kummempia odotuksia tästä Detox-hoitorituaalista, vaan menin avoimin mielin kokeilemaan, vaikka itselläni ei esimerkiksi ole hiuspohjaongelmia. Hoito sopii kaikille ja tätä suositellaan myös kaikille hiustyypeille. Se poistaa tehokkaasti rasvan ja epäpuhtaudet. Varsinkin nyt kesän jälkeen kampaajani Henna suositteli tätä.

Hoito antaa kirkkautta ja sellaista ihanaa pehmeyttä hiuksiin. Ensin minulle laitettiin savinaamio + entsymaattinen kuorinta, jonka jälkeen hoito jatkui hiuspohjanaamiolla ja ampullilla. Tämä aktivoi hiuspohjan aineenvaihduntaa ja samalla rauhoittaa hiuspohjan. Vannon, että tuntui kun pääni leijui hoidon jälkeen. Edelleen hiuspohja tuntuu todella kevyeltä. Voisin kuvitella, että hoito lieventää myös stressiä ja pääkipua. Rentouttava ja pitkä päähieronta on olennainen osa koko hoitoa. Eli suosittelen lämpimästi! Lopuksi vielä napsittiin pari cm latvoista. Hiukseni kasvaa todella nopeasti ja uskon sen osittain johtuvan hyvästä hiustenhoidosta. Suihkun yhteydessä hieron aina päänahkaa ja pesen hiukseni kaksi kertaa shampoolla. Aina ei ole ollut näin ja se on vaatinut vuosia, että olen päässyt tähän tulokseen hiusteni kanssa.

Viikkooni on siis mahtunut kaksi tällaista hemmotteluhetkeä. Maanantaina kävin hieronnassa. Minulla piti olla kuvaukset, mutta kaatosateen takia ne peruuntuivat, ja kalenteriin jäi pari tuntia vapaa-aikaa. Soitin Naminaan ja sain ajan 90 minuutin kokovartalohierontaan. Tällaiset ylimääräiset rentouttavat hetket tasapainottavat hyvin liikkuvaa arkea.

Seuraavaksi herätän Lucan ja jatkan tätä hyvin alkanutta aamua puuron keittämisellä.

ps. Kuvat on otettu heti hoidon jälkeen 🙂 Mitä pidätte tästä ihanasta tummanruskeasta tekorukiksesta? Mielestäni se on upean värinen.

 

xx Didem

8 Responses

  1. Ihanat kuvat!

    Oletko kokenut “äitipiireissä” sellaista inhottavaa ignooraamista tai nenänvartta pitkin katsomista?
    Mulla on just sellainen kokemus juuri nyt, aivan käsittämätöntä minkälaisia jotkut äidit (naiset) ovat, en ymmärrä yhtään miksi Suomessa äitiys on sellaista kuppikunta meinikiä.

    1. En kyllä oikeastaan ole. Päiväkodin ilmapiiri vanhempien kesken on ollut mieluisa ja muutenkin ehkä sit ollut tuuria näissä asioissa. Sveitsissä itseasiassa koin lapsellista ja typerää käytöstä muiden lasten vanhemmilta. Se tapahtui suomalaisten muskarissa. Olin ylivoimaisesti nuorin äiti ja siellä oli sellainen ahdistava ilmapiiri (katotaan nenänvartta pitkin) . Muskar jäi pariksi kerraksi, koska ei vaan ollut fiilistä käydä. Mä käyn siellä lapsen takia, en juoruilemassa/dissaamassa muita (mitä ne myös teki). 

      Olen kyllä ihminen, joka ei liikaa jaksa keskittyä muiden huonoon käytökseen. Sanon kyllä mielipiteeni, jos koen että mua kohdellaan huonosti. 

      Pitää myös mainita, että hirveesti en ole liikkunut/liiku äitipiireissä. 

      Ikävää, jos sulla on noin. 🙁 Ilmeneekö se just jossain äiti-lapsi ryhmissä?

      Aurinkoista päivää ja tsemppii <3

  2. I hear you sister. Ja aivan käsittämättömän upeita kuvia viime aikoina. Love them all.

  3. Oon tosi ilonen, että sulla on nyt ollut jo useassa postauksessa ammattivalokuvaajan kuvia, sillä näissä tulee esille hehkuva kauneutesi parhaalla tavalla! Toki pidän myös niistä itse otetuista kännykkäkuvista, ja niistä omista kamerakuvista koska niistäkin välittyy omanlainen uniikki tunnelma, mutta juuri tällaisia kuvia sinusta henkilönä olen kaivannut blogiisi, sillä olet erittäin kuvauksellinen.
    Olisi kiva nähdä kuvia sinusta myös hempeissä ja vaaleissa sävyissä/ympäristössä näiden vahvasti asennetta sisältävien kuvien rinnalla (jos saa antaa toivetta :D) pidän myös näistä, mutta ihan mielenkiintoista olisi nähdä täysin erilaisessa ympäristössä.

    Kaunista ja raikasta kevättä kaunotar!

    1. Ihana ihana ihana kommentti. Kiitos! Lähetin tämän myös Janitalle. Hän, joka on se suurin syy upeille kuvilleni. Hänkin ilahtui. <3

      Kaunista ja raikasta kevättä sinulle myös! 

      Hempeitä värejä ja kuosia kyllä tulossa! Kesälllä näen itseni pomppivan kukkaismekossa niityillä. Joo, mut siis laitan korvan taakse toiveesi. Hyvä onkin saada vaihtelua, ettei aina ole raffi meininki.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *