






KUVAT EMILIA
Maanantaina koko meidän porukka päätti yllättäen lähteä jo etukäteen mökille. Itse en vielä töiltäni pystynyt lähteä samaan matkaan, joten sainkin kokonaiset kolme päivää omaa aikaa ja rauhaa täysin extempore. Välillä on ihanaa vain mennä oman aikataulun mukaan, tai sitten olla tekemättä mitään. Tunne siitä, että kukaan ei tarvitse sinua hetkeen, tekee ajoittain hyvää. Olenkin tosissaan nauttinut näistä kolmesta päivästä yksin. Olen muun muassa järjestellyt kotona laatikoita. Tällaiset ovat asioita, jotka usein kaiken muun kiireen keskellä jää roikkumaan. Olen myös saanut paljon omia asioitani hoidettua. Eilen kävin rentouttavassa kasvohoidossa, johon menin jo 45 minuuttia ennen varsinaista hoitoaikaa. Lueskelin kaikessa rauhassa hieman häälehtiä etsien inspiraatiota.
Tänään lähden super hyvällä ja energisellä fiiliksellä ajelemaan kohti mökkiä juhannuksen viettoon muiden seuraan. Perillä odottaakin iso joukko ihmisiä ja ikävä on jo kova.
Onko täällä lukijoiden keskuudessa taikauskoisia? Itse en ole kovin taikauskoinen, mutta nyt juhannuksena ajattelin toteuttaa perinteisiä juhannustaikoja laittamalla seppeleeni kukkia tyynyn alle. Tietysti varmistaakseni, että unessa sitten tulee tervehtimään se sama tuleva sulhanen, jonka vierestä herään. 😉
Ihanaa juhannusta kaikille!
KUVAT EMILIA
4 Responses
Ihania kuvia! Mistä toi sun valkoinen paita on?
Paita on Bikbokin 🙂 Se on ihana ja mukava päällä. Suosittelen.
Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.
No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx