RAKASTA MUA

Maanantaiaamuna suuntasimme Emilian kanssa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää määränpäänä Tukholma, johon meidät oli kutsunut ruotsalainen suoratoistopalvelu Viaplay. Kyseessä oli galapremiär Viaplayn uudelle alkuperäissarjalle Rakasta mua, joka julkaistaan kaikkien katsottavaksi huomenna 11.lokakuuta. Rakasta mua on romanttinen draamakomedia, jossa kolme eri-ikäistä ja eri elämänvaiheessa olevaa pariskuntaa kipuilee ihmissuhteissaan. Luvassa on aivan ihana elämänmakuinen ja lämmin sarja, jonka suosittelen katsomaan. Sarjalle on myös luvassa jatkoa, sillä toista kautta kuvataan jo.

Sarjan on käsikirjoittanut ja ohjannut Josephine Bornebusch, joka tunnetaan Suomessa parhaiten roolistaan Mickanina Solsidan -sarjassa. Tämän lisäksi hän myös näyttelee itse yhden pääosista uudessa Rakasta mua -sarjassa. Itsehän olen suuri Solsidan fani, joka siis teki juuri tästä reissusta erityisen. Pääsinkin tapaamaan Josephinen, jonka työtä ihailen äärettömästi. Niin inspiroiva, upea  ja vahva nainen!

Juhlatilaisuus alkoi vasta alkuillasta, joten päivä Tukholmassa kului Richen klassikko lihapullia syöden ja shoppaillen. Myös Derya liittyi seuraamme viettämään päivää. Shoppailuun liittyen vinkkinä japanilainen vaatemerkki Uniqlo, jolta löytyy hyviä perusvaatteita monissa eri väreissä ja materiaaleissa. Myös hintalaatusuhde on erittäin hyvä, sillä heiltä löytyy esimerkiksi 100% cashmere -neuleita huomattavasti edullisemmin. Neulevarastot tulikin siis sopivasti päivitettyä lähestyvää talvea varten.

Yövyimme boheemissa Hobo Hotellissa, jota suosittelen myös testaamaan mikäli Tukholmaan on menossa. Hotelli on konseptina mielenkiintoisesti uniikki ja sijaintina todella hyvä, sillä se sijaitsee aivan keskustassa. Hotellissa on käytetty luovuutta jokaista yksityiskohtaa myöten ja ihmeteltävää riittää. Jokaisessa huoneessa on esimerkiksi vesipyssy, jonka alkuperäistä tarkoitusta yritimme miettiä kovasti. 😀 Tietääkö joku?

xx Didem

4 Responses

  1. Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.

    1. No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *