


TARVITSET:
600 g Pakastemustikoita
3/4 dl Sokeria
1 tl Kardemummaa
2 rasia Vaniljatuorejuustoa
MURUSEOS
100 g Voita
2 dl Kaurajauhoja
3 dl Isoja kaurahiutaleita
3/4 dl Fariinisokeria
1 tl Leivinjauhetta
3/4 tl Inkivääriä
2-3 rkl Kylmää vettä
1. Voitele piirakkavuoka (32 x 24 cm). Levitä marjat vuokaan, ripottele joukkoon sokeri ja kardemumma. Pyöräytä marjoja vuoassa niin, että sokeri peittää ne kauttaaltaan. Lusikoi pinnalle tuorejuusto.
2. Nypi kuutioitu, kylmä voi kaurajauhojen kanssa rouheaksi muruksi. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut loput kuivat aineet. Valuta vettä lusikallinen kerrallaan jauhojen päälle ja huljuttele kulhoa, niin että taikinaan muodostuu isoja paakkuja.
3. Kumoa taikinamuru marjojen päälle. Murua saa olla keskellä paksumpi kerros ja reunoilla hieman ohuemmin.
4. Paista 175 asteessa 50-60 minuuttia, kunnes paistos on kauniin värinen ja marjat hieman kiehuvat paistoksen reunoilla. Tarjoa mustikka-tuorejuustopaistos esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.
xx Didem
4 Responses
Ihania kuvia! Mistä toi sun valkoinen paita on?
Paita on Bikbokin 🙂 Se on ihana ja mukava päällä. Suosittelen.
Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.
No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx