








Photos by Janita Autio , Makeup Sharon
Kun sain tietää, että itsekkin lähden Jussi-Gaalaan, niin minulla oli oikeastaan tunti aikaa löytää asu, koska olin lähdössä Ruotsiin perhelomalle, eikä ylimääräistä aikaa enää olisi. Toimittajana voi kai laittaa duunin piikkiin sen, jos ei ole pukeutunut niin juhlavasti, mutta itse halusin kunnioittaa tilaisuutta ja satsata asuun.
Iso kiitos tämän asun löytämiselle, kuuluu blogilukijalleni, joka esitteli setin minulle Zarassa. Tyttö on töissä keskustan Zarassa ja uskalsi tulla kertomaan, että lukee blogiani ja että hänen on monesti se pitänyt kertoa (koska pyörin Zarassa niin usein), mutta ei ole vain saanut aikaiseksi sitä. Hyvä että nyt tulit juttelee! Harmi etten kysynyt nimeäsi, mutta enköhän mä vielä pääse kiittämään sinua ihan kasvotusten. 🙂 Ilman sinua, en olisi koskaan kokeillut kyseistä housupukua.
Haastava värihän se on, vitivalkoinen, mutta niin kaunis. Varsinkin kesällä ruskettuneen ihon päällä.
ps. Huhtikuun Cosmo on nyt kaupoissa ja meitsin naama muotiosiossa. Viimeksi oli oranssia ja tällä kertaa Cosmon ihana Emma Vuorinen on stailannut minut valkoiseen naruolkainmekkoon. Käyhän kurkkaamassa miltä näyttää. 😉
xx Didem
4 Responses
Ihania kuvia! Mistä toi sun valkoinen paita on?
Paita on Bikbokin 🙂 Se on ihana ja mukava päällä. Suosittelen.
Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.
No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx