BONUSWAYN KAUTTA

Photos by Kristiina Ketonen

Kaupallinen yhteistyö: Bonusway

Yhdysvalloista Suomeenkin rantautunut Black Friday, eli Musta Perjantai on pian taas täällä. Jenkeissä Black Friday on ylivoimaisesti vuoden suurin alennuspäivä. Niin suuri, että osa myymälöistä avaa ovensa asiakkaille jo keskiyöllä. Monissa kaupoissa ja verkkokaupoissa on koko viikon ajan ollut jo paljon tuotteita huimilla alennuksilla. 

Olen taas selannut suosikki nettikauppojani jonkun verran viime päivinä ja eilen ennen nukkumaanmenoa uppuduin tunneiksi Zalandon ja Elloksen -sivuille. 

Onko Bonusway -palvelu teille tuttu? Minulle se ei ollut, ennen kuin sain mahdollisuuden yhteistyön kautta tutustua tähän ostohyvityssivustoon. Ajattelin, että nyt ennen Black Fridayta on hyvä vinkkaa tästä, koska kirjautumalla Bonuswayihin on mahdollista saada vielä edullisemmin Black Friday ostokset ja kerätä niistä samalla bonareita. Palvelun käyttäjänä saan siis erikokoisia bonuksia verkko-ostoksistani. Kun olen kerännyt 15 eurolla bonusta, voin pyytää bonusten tilitystä pankkitililleni. Kätevää ja huoletonta. Äidiltäni olen tainnut periä erilaisten korttien ja pisteiden keräilyintoni. Kortteja löytyy vinopino kotoa, mutta monesti tuntuu siltä, etten edes huomaa niiden hyötyjä. Suomessa näitä ostohyvityssivustoja ei niin hyvin vielä tunneta, mutta kokeiluni jälkeen on myönnettävä, että onhan tämä paljon fiksumpi ja nopeampi tapa shoppailla, kun ei tarvitse etsiä tarjouksia eri sivustoilta ja ostosten hyötykin konkretisoituu selkeemmin. Bonuswaylla on laaja valikoima tarjouksia eri verkkokaupoista, kuten Ellos, Stockmann, Hotels.com, Zalando, Bootz.com ja Yves Rocher. Kannattaa tutustua kauppoihin ja merkkeihin.

Bonusway kerää siis tarjoukset -osioon heidän verkkokauppojen tarjouksia, alennuskoodeja ja muita etuja. Erilaisia tarjouksia on koko ajan ja nyt myös Black Friday -tarjouksille löytyy oma osionsa.  

Verkkokaupoista Zalando on se, jossa vietän eniten aikaa. Asensin itselleni Bonuswayn selainlisäosan, jotta saan maksimihyödyn bonuksista. Lisäosa muistuttaa minua siis bonuksista, kun olen esimerkiksi Zalandon tai jonkun muun heidän kanssa toimivan verkkokaupan sivuilla. 

Jos kiinnostuit tästä, niin liittyminen on helppoa ja vaivatonta. 

Kirjoitat vain sähköpostisi ja sinulle lähetetään salasanasi jonka jälkeen voit aloittaa Bonuswayn käytön. Liittymällä ja kertomalla tästä ystävällesi, saat 5 euron suosittelupalkkion ja kaverisi saa 10 euron liittymispalkkion ensimmäisestä ostoksesta. Nyt myös blogini lukijoille on liittymistarjous, eli liittymällä täältä , teille pamahtaa ensimmäisestä ostoksesta 10 euron lisäbonus.

Hyviä shoppailuja ja bonuksen keräilyjä kaikille. En tiedä uskallanko mennä täällä kauppoihin huomenna, koska voin vaan kuvitella sitä ihmismäärää ja shoppailuhulluutta mikä kaupoissa tulee olemaan. Sen sijaan lasi punaviiniä, kotishohva ja nettishoppailu houkuttelee, siitäkin syystä että tänne on luvattu sadetta ja 15 astetta koko viikonlopuksi. Elloksen sivuilla oli vaikka mitä joulujuttuja. Haluaisin tänä vuonna ensimmäistä kertaa luoda joulutunnelmaa kotiin ja myös ihan ensimmäistä kertaa tuoda kuusi kotiin ja Lucan kanssa koristella se. 

xx Didem

4 Responses

  1. Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.

    1. No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *