CELEBRATION OF UNIQUENESS

Photos by Kristiina Ketonen

Kaupallinen yhteistyö: Pandora

Ymmärrän itseäni vuosi vuodelta enemmän ja haluan tehdä rohkeasti niitä asioita, joista aidosti nautin. Hyvä ja terve itsetunto on itselleni tärkeä teema, jonka merkitystä ei voi korostaa liikaa. Meidän pitäisi naisina kannustaa ja nostaa toisiamme sen sijaan, että arvostelisimme ja vertaisimme toinen toisiamme. Yhteistyössä Pandoran kanssa, olen tutustunut syvemmin heidän filosofiaansa ja kevään kampanja teemaan. Juuri Pandoralla on mielestäni ihana politiikka tasa-arvon sekä hyvän työyhteisön puolesta. Pandoran kaikki korut valmistetaan käsityönä Thaimaassa, jossa pidetään myös hyvää huolta työntekijöiden työolosuhteista ja ihmisarvosta. Pandoran ihmisoikeuspolitiikka korostaa kunnioittamaan kaikkia ihmisoikeuksia ja kiinnittämään erityistä huomiota ihmisoikeuskysymyksiin estämällä orjuutta ja lapsityövoimaa ja antamalla näin oikeudet harjoittaa ja kehittää ihmisten työmahdollisuuksia. Pandora on myös sitoutunut tukemaan sellaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka tukevat yksilöllisyyttä ja parantavat naisten elämää kaikkialla maailmassa.

Korkeat eettiset standardit ja vastuullinen liiketoiminta nostavat koruteollisuuden rimaa, ja siksi Pandora onkin kehittynyt yhdeksi johtavimmaksi korumerkiksi maailmalla. Pandoran nettisivuilta voi käydä lukemassa lisää yrityksestä, eettisistä näkökulmista ja arvoista. Itse arvostan tällaisia periaatteita todella paljon ja haluan siksi seistä naisena kyseisen yrityksen takana. Minulle on muutenkin hyvin tärkeää, että tuote, josta kirjoitan, jakaa itseni kanssa samat arvot. Tasavertaisuutta ja eritoten naiseutta ei voi korostaa ja hypettää tarpeeksi. Meistä jokainen ansaitsee tuntea olonsa erityiseksi ja kauniiksi ja Pandora tukee juuri tällaista arvomaailmaa. Valitsin kevätmallistosta koruja, jotka puhuttelivat eniten. Niissä on tiettyä naisellisuutta ja siroutta, mutta ovat kuitenkin tarpeeksi näyttäviä ja erikoisia ja sopivat siksi mielestäni täydellisesti itselleni. Oma tyylini on klassinen, mutta sisältää aina pienen twistin.

Pandoran kevään kampanja on nimeltään Do Pandora. Sana ”do” löytyy Pandora-nimen keskeltä, mutta sillä on myös toinen merkitys. ”To do different, be different and live different” eli olla rohkeasti oma itsensä ja erottua joukosta! ”Do” kannustaa naisia menemään kohti omia intohimoja ja toteuttamaan unelmia iästä huolimatta. Kertomaan maailmalle mitä todella ajattelee ja tuntee sekä seisomaan sen takana mihin uskoo. ”Do”-kampanja voimaannuttaa naisia ottamaan rohkeasti kantaa ja korostamaan omaa uniikkia tyyliä Pandora-korujen kautta. Tällaisia kampanjoita lisää! Olen niin etuoikeutettu, että pääsen työskentelemään näin upeiden brändien kanssa ja jakamaan ilosanomaa eteenpäin. Mikä onkaan tärkeämpää, kun rohkaista ihmisiä uskomaan unelmiinsa. Toivon, että blogini voisi olla inspiraationa kuunnella omaa sisintä ja rohkaista ihmisiä olemaan omia itseään juuri niin kuin Pandorakin tekee. Jos yksikin ihminen voi saada blogistani voimaa, olen onnistunut tavoitteissani!

Käykää vilkaisemassa omat suosikkini kevätmallistosta:

Pearlescent Hearts of PANDORA Band Ring

Ring of Daisies

Pearlescent Radiant Hearts of PANDORA Bangle

Pink Radiant Hearts of PANDORA Bangle

Dazzling Daisy Clusters Stud Earrings

xx Didem

7 Responses

  1. Mitä uniikkia tai juhlimista on siinä, että käyttää halpiskoruja, koska ei ole varaa ostaa aitoja. Feikkiä.

    1. Mielestäni taas on uniikkia ja tyylikästä, kun Didem yhdistelee Cartieria halpiskoruihin tai Zaran vaatteita chaneleihin.

  2. Oot tosi fresh näissä kuvissa! Sullakin on luonnostaan tummat silmänaluset, mutta näissä kuvissa se ei näy. Muistatko millä tuotteella ne on peitetty?

    1. Kiitos ?
      Näissä kuvissa mulla ei ole muuta kun vähän poskipunaa, ripsaria ja huulikiiltoa. Näköjään vaan hyvät yöunet takana ??

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *