




Lukijalta tuli kommentti koskien käyntiäni Chanel-liikkeessä Pariisissa. Kirjoitan mielelläni ihan oman postauksen aiheesta, sillä itsellenikin vierailu kyseisessä liikkeessä oli ensimmäinen. Chanel oli todella iso ja upea kokonaisuus, jossa olisin voinut viipyä vaikka koko päivän. Kiertelimme liikkeessä tyttöjen kanssa muutaman tunnin. Ei ollut mitään erityistä mielessä, halusin vain nähdä kaupan. Seurueessa yksi tyttö halusi ostaa tietyn laukun itselleen, mutta sitä ei löytynytkään valikoimasta. Lopulta hän löysi kuitenkin Chanelin WOC Black Caviar:in, joka sopi hänelle todella hyvin. Tykkään yleensä kierrellä kaupoilla yksin, koska keskityn silloin paremmin. En jäänyt ihastelemaan laukkuja pidemmäksi aikaa, vaan suuntasin katsomaan koruvalikoimaa. Tykkään kyllä kysyä kavereiden mielipidettä, mutta tällä kertaa halusin myös päästä shoppailemaan myyjän kanssa. Sain todella herttaisen ja ihanan naismyyjän, jonka kanssa kiertelin kaupassa tunnin ajan. Minulle tarjottiin kahvia ja mallailin samalla erilaisia korvakoru-malleja. Höpöteltiin myyjän kanssa muodista ja uudesta Runway-mallistosta. Kokeilin myös sailor-hattuja, mutta niillä oli hintaa jopa 900 euroa enkä nähnyt niille olevan itselleni riittävästi käyttöä, joten jätin hyllyyn. Löysin kuitenkin super hienot korvikset sekä aurinkolasit. Arskat tuli ihan vahingossa vastaan, kun myyjä lähti pakkailemaan ostoksiani ja menin sillä aikaa sovittelemaan erilaisia aurinkolasi-malleja. Malli oli niin ihana, että ne oli aivan pakko saada mukaan!
Välillä luksusliikkeissä saattaa tulla hiukan vaivautunut olo, mutta Chanelilla minut otettiin todella ystävällisesti ja ammattitaitoisesti vastaan. Minua palvellut myyjä oli jopa niin ihana, että hän tarjoutui ottamaan minusta kuvia liikkeen kuuluisilla portailla, joissa itse Coco Chanelkin on ollut kuvattavana. Kassa sijaitsi erillisessä tilassa, ja lopulta minua odotti kaunis paketointi ja kassi koristuksilla. Martina löysi myös itselleen uuden Chanelin ja Laura Lepistö osti vielä myöhemmin Ysl:n liikkeestä itselleen laukun. Oli siis oikein onnistunut shoppailureissu! On sitten kenestä tahansa ihmisestä kysymys, on hyvin tärkeää, että asiakkaalle tulee mukava olo asioidessaan tällaisissa liikkeissä. Chanel-kokemukseni oli kokonaisuudessaan ihana ja minulle tuli siellä todella hienostunut ja inspiroitunut fiilis!
8 Responses
…ilman kypärää hiukset liehuen. Top gun/ Tom Cruise-meiningillä, tykkään! Sulla on viime aikoina ollut jotenkin ihan erityisen raikkaita kuvia! 🙂
http://www.lily.fi/blogit/ericak
Joo joooo…just noin :)))
Ihanaa, kiiitos.
Aurinkoista päivää!
Ihanat kuvat!
Oletko kokenut “äitipiireissä” sellaista inhottavaa ignooraamista tai nenänvartta pitkin katsomista?
Mulla on just sellainen kokemus juuri nyt, aivan käsittämätöntä minkälaisia jotkut äidit (naiset) ovat, en ymmärrä yhtään miksi Suomessa äitiys on sellaista kuppikunta meinikiä.
En kyllä oikeastaan ole. Päiväkodin ilmapiiri vanhempien kesken on ollut mieluisa ja muutenkin ehkä sit ollut tuuria näissä asioissa. Sveitsissä itseasiassa koin lapsellista ja typerää käytöstä muiden lasten vanhemmilta. Se tapahtui suomalaisten muskarissa. Olin ylivoimaisesti nuorin äiti ja siellä oli sellainen ahdistava ilmapiiri (katotaan nenänvartta pitkin) . Muskar jäi pariksi kerraksi, koska ei vaan ollut fiilistä käydä. Mä käyn siellä lapsen takia, en juoruilemassa/dissaamassa muita (mitä ne myös teki).
Olen kyllä ihminen, joka ei liikaa jaksa keskittyä muiden huonoon käytökseen. Sanon kyllä mielipiteeni, jos koen että mua kohdellaan huonosti.
Pitää myös mainita, että hirveesti en ole liikkunut/liiku äitipiireissä.
Ikävää, jos sulla on noin. 🙁 Ilmeneekö se just jossain äiti-lapsi ryhmissä?
Aurinkoista päivää ja tsemppii <3
I hear you sister. Ja aivan käsittämättömän upeita kuvia viime aikoina. Love them all.
Booom sister! 😉 Kiiitos!!
Oon tosi ilonen, että sulla on nyt ollut jo useassa postauksessa ammattivalokuvaajan kuvia, sillä näissä tulee esille hehkuva kauneutesi parhaalla tavalla! Toki pidän myös niistä itse otetuista kännykkäkuvista, ja niistä omista kamerakuvista koska niistäkin välittyy omanlainen uniikki tunnelma, mutta juuri tällaisia kuvia sinusta henkilönä olen kaivannut blogiisi, sillä olet erittäin kuvauksellinen.
Olisi kiva nähdä kuvia sinusta myös hempeissä ja vaaleissa sävyissä/ympäristössä näiden vahvasti asennetta sisältävien kuvien rinnalla (jos saa antaa toivetta :D) pidän myös näistä, mutta ihan mielenkiintoista olisi nähdä täysin erilaisessa ympäristössä.
Kaunista ja raikasta kevättä kaunotar!
Ihana ihana ihana kommentti. Kiitos! Lähetin tämän myös Janitalle. Hän, joka on se suurin syy upeille kuvilleni. Hänkin ilahtui. <3
Kaunista ja raikasta kevättä sinulle myös!
Hempeitä värejä ja kuosia kyllä tulossa! Kesälllä näen itseni pomppivan kukkaismekossa niityillä. Joo, mut siis laitan korvan taakse toiveesi. Hyvä onkin saada vaihtelua, ettei aina ole raffi meininki.