



















Photos by Janita Autio & Kristiina Ketonen (kuvat 11, 14, 17)
Tänään vanhoja kuvia selatessa tuli iso hymy kasvoille, kun mietin miten upeita kuvia ja tuotoksia olen viimeisen puolen vuoden aikana saanut aikaiseksi. Siitä iso kiitos kuuluu hyville tyypeille, jotka tulivat puoli vuotta sitten elämääni. Ammattikuvaajan kanssa työskentely on alusta asti ollut luontevaa ja mieluisaa puuhaa. Olen siinä mielessä erilainen bloggaaja, että jätän kuvaamisen ja editoinnin heille, jotka sen osaavat. Minä keskityn muotiin, ideointiin, omana itsenäni olemiseen ja kameran edessä heittäytymiseen.
Olen koonnut suosikki kuviani kevään ja kesän ajalta tähän postaukseen. Janita ja Kristiina ovat molemmat huippukuvaajia ja olen kiitollinen siitä, että saan tehdä töitä näin huippu tyyppien kanssa, joita kaiken lisäksi voin kutsua ystäviksi. Toisten ihmisten menestystä on aina ilo seurata ja se saa myös minut pyrkimään vähintään samaan tai jopa pidemmälle.
Nyt lounasta, kiitos 🙂 Meillä lounastreffit mieheni kanssa.
Mukavaa päivää rakkaat lukijani! Ilman teitä, blogiani ei olisi. Taidan olla herkällä tuulella vieläkin eilisen Vuosaari elokuvan jälkeen. Vuosaari on karu, vahva, ahdistava ja paras näkemäni elokuva.
xx Didem
4 Responses
Ihania kuvia! Mistä toi sun valkoinen paita on?
Paita on Bikbokin 🙂 Se on ihana ja mukava päällä. Suosittelen.
Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.
No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx