FEBRUARY

Photos by Kristiina Ketonen

Rotsi // Samsøe&Samsøe

Paita // Odd Molly

Farkut // Zara

Laukku & Aurinkolasit // Chanel

Eipä ole ihan ajankohtaisin asu helmikuulle, mutta tulin näistä MB smoothie kuvista niin hyvälle tuulelle tänään, että vaikka aurinko ei tähän vuodenaikaan meillä täällä pohjoisessa paista sen kummemmin niin ainakin voi fiilistellä nyt jo tulevaa valoa ja kevättä. 

Pitkä työpäivä takana, mutta ihana sellainen. Tänään kuvattiin Turussa huipputiimin kanssa yhtä uutta luonnonkosmetiikka -proggista, josta kerron lisää, heti kun saan vähän behind the scenes matskua teille tältä päivältä. Oli ihana taas pitkästä aikaa olla ammattilaisen meikattavana ja laitettavana. Olen kehittynyt aika paljon mitä tulee studiokuvauksiin. Aikoinaan olin tosi ujo, enkä osannut liikkua ja rentoutua kameran edessä, mutta tänä päivänä homma sujuu, enkä jännitä ollenkaan. Toimin itse, kuuntelen ohjeita ja olen vapautunut kameran edessä. Studiokuvauksissa on oma viehättävyys, josta olen alkanut tykkäämään yhä enemmän.

Kotimatkan aikana meinasin nukahtaa monta kertaa. Tajusin vasta kotona, että en ollut juonut vettä koko päivänä. Tällaisina päivinä on äärimmäisen tärkeää kiinnittää huomiota nesteytykseen ja pitää se tasapainossa. Olen sitä sorttia, että helposti unohdan syödä ja juoda, kun keskityn johonkin täysillä ja minulla on kivaa. Nälkäkin iski vasta kotona illalla, kun olin pessyt meikin pois ja vaihtanut oloasuun.

Nautinnollista viikonloppua kaikille. Huomenna meillä on Lucan jalkapallo, mieheni äidin syntymäpäiväjuhlat ja illalla vielä Emma-gaala 🙂 Sunnuntaina aion ehkä vaan olla..haha.

xx Didem

4 Responses

  1. Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.

    1. No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *