FRESH IN WHITE

Hello, how you doing? Päivittelen täältä Jumbon Robert’s coffeesta. Näpyttelyn lisäksi, juon mantelimatio lattea ja katselen ihmisiä. Varmaan joku luulee, että tuijottelen epämiellyttävästi, koska havahdun aina hetkittäin siihen, että olen uppoutunut johonkin ihan muuhun kun siihen ihmiseen, jota satun katsomaan. Olen tavaratalo/ostoskeskus friikki ollut aina ja voisin vaikkapa asua tavaratalossa viikon. Kuin siistii olisi olla Stockalla yötä, kokeilla kaikkia vaatteita, meikkejä, syödä herkkuja ja lopulta nukahtaa sänkyosastolle.

Snäpistä varmaan näittekin jo mitä kaikkea kokeilin Zarassa. Se body voisi ehkä toimia Flowssa. 😉 Yllätyin, kuinka mukava tuollainen body on. Tuo minun kokeilemani voisi vaikka olla uimapuku. Lastenosastollekkin on alkanut tulee syysvaatteita. Paljastan myöhemmin mitä tuli hankittua.

Vaikka näistä rantakuvista on vain reilu viikko aikaa, niin tuntuu kuin niistä olisi ikuisuus. Ihastuin tähän ravintolaan, kun olimme matkalla rannalle. Sanoin tulevani syömään sinne myöhemmin, mutta en koskaan tullut, vaikka ruokalista houkuttelikin. Se oli sopiva kuvauspaikka just sillä hetkellä.

Tänään muuten lounastimme mieheni kanssa Veljekset nimisessä ravintolassa Sipoon Söderkullassa. Siis nammm mikä meze valikoma heillä oli. Aluksi olin skeptinen tämän paikan suhteen, mutta onneksi olin väärässä. Koska mieheni vanhemmat asuvat Sipoossa, niin menen satavarmasti syömään sinne uudestaan. Onko mulla lukijoita Sipoossa?

Nyt on aika ajaa takas kotiin ja valmistautua rentoon iltaan tyttöjen kanssa.

xx Didem

8 Responses

  1. Ihanat kuvat!

    Oletko kokenut “äitipiireissä” sellaista inhottavaa ignooraamista tai nenänvartta pitkin katsomista?
    Mulla on just sellainen kokemus juuri nyt, aivan käsittämätöntä minkälaisia jotkut äidit (naiset) ovat, en ymmärrä yhtään miksi Suomessa äitiys on sellaista kuppikunta meinikiä.

    1. En kyllä oikeastaan ole. Päiväkodin ilmapiiri vanhempien kesken on ollut mieluisa ja muutenkin ehkä sit ollut tuuria näissä asioissa. Sveitsissä itseasiassa koin lapsellista ja typerää käytöstä muiden lasten vanhemmilta. Se tapahtui suomalaisten muskarissa. Olin ylivoimaisesti nuorin äiti ja siellä oli sellainen ahdistava ilmapiiri (katotaan nenänvartta pitkin) . Muskar jäi pariksi kerraksi, koska ei vaan ollut fiilistä käydä. Mä käyn siellä lapsen takia, en juoruilemassa/dissaamassa muita (mitä ne myös teki). 

      Olen kyllä ihminen, joka ei liikaa jaksa keskittyä muiden huonoon käytökseen. Sanon kyllä mielipiteeni, jos koen että mua kohdellaan huonosti. 

      Pitää myös mainita, että hirveesti en ole liikkunut/liiku äitipiireissä. 

      Ikävää, jos sulla on noin. 🙁 Ilmeneekö se just jossain äiti-lapsi ryhmissä?

      Aurinkoista päivää ja tsemppii <3

  2. I hear you sister. Ja aivan käsittämättömän upeita kuvia viime aikoina. Love them all.

  3. Oon tosi ilonen, että sulla on nyt ollut jo useassa postauksessa ammattivalokuvaajan kuvia, sillä näissä tulee esille hehkuva kauneutesi parhaalla tavalla! Toki pidän myös niistä itse otetuista kännykkäkuvista, ja niistä omista kamerakuvista koska niistäkin välittyy omanlainen uniikki tunnelma, mutta juuri tällaisia kuvia sinusta henkilönä olen kaivannut blogiisi, sillä olet erittäin kuvauksellinen.
    Olisi kiva nähdä kuvia sinusta myös hempeissä ja vaaleissa sävyissä/ympäristössä näiden vahvasti asennetta sisältävien kuvien rinnalla (jos saa antaa toivetta :D) pidän myös näistä, mutta ihan mielenkiintoista olisi nähdä täysin erilaisessa ympäristössä.

    Kaunista ja raikasta kevättä kaunotar!

    1. Ihana ihana ihana kommentti. Kiitos! Lähetin tämän myös Janitalle. Hän, joka on se suurin syy upeille kuvilleni. Hänkin ilahtui. <3

      Kaunista ja raikasta kevättä sinulle myös! 

      Hempeitä värejä ja kuosia kyllä tulossa! Kesälllä näen itseni pomppivan kukkaismekossa niityillä. Joo, mut siis laitan korvan taakse toiveesi. Hyvä onkin saada vaihtelua, ettei aina ole raffi meininki.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *