HEEY YA!

Photos by Janita Autio

Kuvista välittyy sellainen pirtsakka energiapommia, joka on mielissään ihan jokaisesta asiasta ja kokee, että kaikki on just niin täydellisesti kuin voi olla. Kuvat on otettu hei sunnuntai aamuna Tampereen Ilves hotellissa, ennen kotiinlähtöä. En tiedä mistä mun kaikki energia kumpuaa? Vauhdikas viikko ainakin ollut tällä mimmillä. Töitä, vapaa-aikaa, hyviä energioita ja kivoja uutisia, jota en vielä saa paljastaa.

Tänään kuvattiin Kristiinan kanssa taas videota studiossa duuniprojektia varten. Olen nyt ensimmäistä kertaa vähän sivusta seurannut videon editointia ja pakko sanoa, että on siinä aikamoinen homma. Kuvien muokkaaminen tuntuu ihan lasten leikiltä, videon editoinnin rinnalla ja onhan ne tietty kaksi täysin eri asiaa. On kuitenkin ollut mieluisaa puuhaa tehdä liikkuvaa kuvaa.

Eilinen aamu alkoi Samsøe & Samsøe -vaatemerkin pressiaamiaisella Urban A -liikkeessä. Merkin syysmallisto 2016 on yksinkertainen skandinaavisella vivahteella. Mallistossa yhdistyvät autenttisuus ja hienovarainen luksus. Kuinka monelle tämä merkki on tuttu? Samsøe & Samsøe on siis tanskalainen merkki, jota myydään Urban A:ssa. Hinta-laatusuhde on kohdallaan ja heillä on siis aivan ihania neuleita, nahkatakkeja, pipoja ja mekkoja. Tulen esittelemään myöhemmin blogin puolella suosikkejani mallistosta, mutta käykää jo nyt katsomassa mitä vaatteita heillä on. Te jotka vielä etsitte sitä täydellistä syysneuletta, niin tältä brändiltä sellainen löytyy varmasti. Trust me! Urban A:ssa on muutenkin raikas sisustus ja tunnelma, uuden lookkinsa ansiosta. Liikkeestä löytyy pieni kirjannurkkaus, jossa voi selailla kirjoja ja mikä parasta, vaateliikkeestä voi myös ostaa kukkia.

Minä jatkan päivää nyt sähköpostien vaastaamisella, jonka jälkeen haen kaupasta lasagne ainekset iltaa varten. Siskoni, enoni perheineen tulee meille viettää iltaa tänään.

xx Didem

8 Responses

  1. Ihanat kuvat!

    Oletko kokenut “äitipiireissä” sellaista inhottavaa ignooraamista tai nenänvartta pitkin katsomista?
    Mulla on just sellainen kokemus juuri nyt, aivan käsittämätöntä minkälaisia jotkut äidit (naiset) ovat, en ymmärrä yhtään miksi Suomessa äitiys on sellaista kuppikunta meinikiä.

    1. En kyllä oikeastaan ole. Päiväkodin ilmapiiri vanhempien kesken on ollut mieluisa ja muutenkin ehkä sit ollut tuuria näissä asioissa. Sveitsissä itseasiassa koin lapsellista ja typerää käytöstä muiden lasten vanhemmilta. Se tapahtui suomalaisten muskarissa. Olin ylivoimaisesti nuorin äiti ja siellä oli sellainen ahdistava ilmapiiri (katotaan nenänvartta pitkin) . Muskar jäi pariksi kerraksi, koska ei vaan ollut fiilistä käydä. Mä käyn siellä lapsen takia, en juoruilemassa/dissaamassa muita (mitä ne myös teki). 

      Olen kyllä ihminen, joka ei liikaa jaksa keskittyä muiden huonoon käytökseen. Sanon kyllä mielipiteeni, jos koen että mua kohdellaan huonosti. 

      Pitää myös mainita, että hirveesti en ole liikkunut/liiku äitipiireissä. 

      Ikävää, jos sulla on noin. 🙁 Ilmeneekö se just jossain äiti-lapsi ryhmissä?

      Aurinkoista päivää ja tsemppii <3

  2. I hear you sister. Ja aivan käsittämättömän upeita kuvia viime aikoina. Love them all.

  3. Oon tosi ilonen, että sulla on nyt ollut jo useassa postauksessa ammattivalokuvaajan kuvia, sillä näissä tulee esille hehkuva kauneutesi parhaalla tavalla! Toki pidän myös niistä itse otetuista kännykkäkuvista, ja niistä omista kamerakuvista koska niistäkin välittyy omanlainen uniikki tunnelma, mutta juuri tällaisia kuvia sinusta henkilönä olen kaivannut blogiisi, sillä olet erittäin kuvauksellinen.
    Olisi kiva nähdä kuvia sinusta myös hempeissä ja vaaleissa sävyissä/ympäristössä näiden vahvasti asennetta sisältävien kuvien rinnalla (jos saa antaa toivetta :D) pidän myös näistä, mutta ihan mielenkiintoista olisi nähdä täysin erilaisessa ympäristössä.

    Kaunista ja raikasta kevättä kaunotar!

    1. Ihana ihana ihana kommentti. Kiitos! Lähetin tämän myös Janitalle. Hän, joka on se suurin syy upeille kuvilleni. Hänkin ilahtui. <3

      Kaunista ja raikasta kevättä sinulle myös! 

      Hempeitä värejä ja kuosia kyllä tulossa! Kesälllä näen itseni pomppivan kukkaismekossa niityillä. Joo, mut siis laitan korvan taakse toiveesi. Hyvä onkin saada vaihtelua, ettei aina ole raffi meininki.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *