HYMYSSÄ SUIN

 Kuvat Juuli Rönkä 

 

Tiedättekö sen tunteen, vaikka viikonlopun yöunet ovat jääneet vähän vajaaksi, niin heräät sunnuntai aamuna super levänneenä ja olet yhtä hymyä koko ihminen, vaikka edellinen ilta onkin venynyt aamuun saakka. Olen viimeiset päivät nukkunut niin hyvin. Ja se on ihana tunne. Voin levollisin mielin painaa pääni tyynyyn ja herätä virkeenä ja iloisena uuteen päivään. Mikään asia tai kukaan ihminen ei stressaa minua. Tällä hetkellä tuntuu, että sitä hyvää oloa ja energiaa on niin paljon, etten oikein osaa jakaa ajankäyttöäni ja energiaani järkevästi. Voin jäädä fiilistelemään moneksi tunniksi jotain asiaa, saamatta mitään oikein aikaiseksi. En kuitenkaan olisi huolissani tästä. Tällä hetkellä sallin itselleni tämän olon 😀

Eilen kahviteltiin pitkäaikaisen ystäväni kanssa monta tuntia Carusellissa. Meillä oli hyvät keskustelut elämästä, parisuhteista, peloista, rakkaudesta, kohtalosta ja hyvistä energioista. Kolmen tunnin intensiivisen kahvittelun jälkeen minun oli lähdettävä hakemaan Lucaa vanhemmiltani. Mietin automatkan aikana sitä kuinka läsnä ja rauhallinen olinkaan koko sen ajan kun olin ystäväni kanssa.

Viikko lähti käyntiin intensiivisellä aamutreenillä. Istun vieläkin täällä BeAlive -healthclubilla..haha. Ajatukseni karkailee vähän väliä, koska koko ajan tulee jotain tuttuja käymään tässä loungessa. Nyt lähden hakemaan Lucaa päiväkodista!

xx Didem

4 Responses

  1. Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.

    1. No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *