KAUPALLINEN YHTEISTYÖ / OSLO SKIN LAB







Ihonhoidon tärkeys korostuu päivä päivältä ihon vanhetessa ja siksi siihen kannattaa panostaa ajoissa. Ulkoisen hoidon lisäksi ihoa on tärkeä hoitaa myös sisältäpäin. Ihonhoito on aina kiinnostanut, sillä luonnollinen look on juttuni. On kiva, kun iho voi hyvin eikä sitä tarvitse peittää meikillä. Hyvin hoidettu iho tuo raikkaan ilmeen ja fiiliksen. Etenkin kesäisin se korostuu entisestään kun meikkaaminen jää minimiin. Yksi merkittävästi ihoon vaikuttavista tekijöistä on kollageeni, jonka luontainen tuotanto alkaa hidastua pikkuhiljaa jo noin 25-vuotiaana. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi nivelten, jänteiden, rustojen ja ihon uusiutuminen sekä joustavuus hidastuu. Oslo Skin Labin The Solution kollageenijauhe on ollut käytössäni nyt lähes puolentoista vuoden ajan ja se tosiaan on tehnyt ihmeitä. Parasta tuotteessa on se, että se vaikuttaa koko kehoon eikä vain kasvojen ihoon. The Solution kollageenijauhe auttaa lisäämään ihon kimmoisuutta, tasoittaa juonteita ja ryppyjä sekä ennaltaehkäisee niiden syntymistä. Se auttaa myös vähentämään selluliittia ja sen muodostumista.
Kollageenijauhe on siis tullut jäädäkseen osaksi ihonhoitorutiiniani. Se on helppo sekoittaa mihin tahansa juomaan tai ruokaan, sillä se on täysin mauton. Lisäksi yksittäiset annospakkaukset kulkevat näppärästi mukana laukussa ja on helppo ottaa esimerkiksi mukaan reissuun.
Ihonhoitorutiinit ovat itselläni pitkälti samoja ympäri vuoden, sillä on hyvä keskittyä kokonaisvaltaiseen ihonhoitoon ja pysyä siinä. Kesäisin on erityisen tärkeä muistaa suojata iho auringolta ja talvisin iho kaipaa enemmän kosteutusta. Lisäksi tämä kollageenijauhe on loistava täsmätuote häivyttämään auringon haittavaikutuksia iholta, sillä auringon UV-säteily hajottaa ihossa olevaa kollageenia ja kun se katoaa, ilmestyy ryppyjä ja iho menettää kimmoisuuttaan. Siksi se sopii erityisen hyvin myös kesäihon hoitoon.
Mikäli et ole vielä kokeillut tuotetta, niin tästä pääset Oslo Skin Labin sivuille ja käyttämällä koodia DIDEM saat 65% alennusta ensimmäisestä tilauksesta.
xx Didem
4 Responses
Ihania kuvia! Mistä toi sun valkoinen paita on?
Paita on Bikbokin 🙂 Se on ihana ja mukava päällä. Suosittelen.
Heips! Olin keikalla, itseasiassa viereisessä aitiossa sun kanssa! Hymyilin sulle nopeastikkin, mutta rohkeus ei riittäny sanoa mitään. Hymyilit kyllä lämpimästo takas. Näytit kauniilta! Oon itseasiassa se tyttö, joka laitteli sulle stailauksesta sähköpostii.
No heippa! Siis mullahan nousi jäätävä kuume tuon keikan jälkeen..kirjoitin just postauksenkin aiheesta. Mutta siis mitä mitä ?? Sä olet ollut siinä vieressä, etkä sanonut mitään..eikä. Olis ollut täydellinen hetki jutella. 🙂 Me kaikki tytöt kyllä nautittiin täysin rinnoin keikasta, kuten varmasti huomasit…hahah. Hei jatketaan juttua sähköpostitse. Hyvä kun kirjoitit! xx